Puheenvuoro: Työntekijät tietävät parhaiten koulutustarpeen – annetaan yritysten valita ja myös maksaa osaamisen päivittämisestä

Ajantasainen osaaminen on työelämän avainasia. Täydennyskoulutukset ovat usein liian laajoja ja pitkäkestoisia. Eri poliittisilta taustoilta tulevat kirjoittajat esittävät puheenvuorossaan, että yritykset saavat valita tarvitsemansa koulutukset ja maksaa niistä.

Ammatillisia oppilaitoksia ei ole kirjoittajien mielestä hyödynnetty täysimääräisesti osaamisen päivittämisessä. Joona Rinne opiskeli renkaanasentajaksi työnteon ohessa.
Ammatillisia oppilaitoksia ei ole kirjoittajien mielestä hyödynnetty täysimääräisesti osaamisen päivittämisessä. Joona Rinne opiskeli renkaanasentajaksi työnteon ohessa.

Kalle Isokallio

Petri Vanhala

Panu Laturi

Poliitikot puhuvat mielellään koulutuksesta. Yleensä mielipide on se, että koulutukseen tulisi käyttää enemmän rahaa tai aikaa.

Samaan aikaan yritykset valittavat, että koulutettua työvoimaa ei ole riittävästi saatavilla. Toiveet ja ratkaisut eivät kohtaa niin kuin pitäisi.

Olisiko mahdollista, että nopeasti muuttuvassa maailmassa ja työelämässä yhdistettäisiin työssäkäynti ja elinikäinen koulutus sen sijaan, että nämä pyritään erottamaan? Tarvitsemme kulttuurinmuutoksen: kouluttautuminen ja osaamisen päivittäminen pitäisi ymmärtää keskeiseksi osaksi tulevaisuuden työntekoa.

Osaamisvaatimukset muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla kaikissa työpaikoissa niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Teknologisen kehityksen virittämä muutosvauhti on ennennäkemättömän nopeaa. Nuorilla työelämään vasta tulevilla on riski siitä, että jos valmistumiseen menee kahdeksan vuotta, osa opintojen alussa hankitusta osaamisesta on ehtinyt vanhentua jo ennen työelämään siirtymistä.

On totta, ettei yksikään yritys pysty kattavasti ennakoimaan, millainen osaamispotentiaali sen työntekijöillä pitäisi olla vuonna 2030. Ja vaikka joku pystyisi sen kertomaan, koulutusjärjestelmämme ei ehdi muuntua tarvetta vastaavaksi tässä ajassa.

Yritysten kannalta nopein ratkaisu osaamispulaan on nostaa nykyisten työntekijöiden taitotasoa vastaamaan yrityksen ja työelämän uusia vaatimuksia. Nykyinen koulutusjärjestelmämme ei kuitenkaan tarjoa tähän aina riittäviä työkaluja.

Tarjolla olevat täydennyskoulutusohjelmat ovat yritysten tarpeisiin nähden usein liian laajoja ja pitkäkestoisia. Siksi olemassa olevaa koulutusjärjestelmäämme pitäisi kehittää niin, että yritykset voisivat hankkia täsmällisemmin oman yrityksensä tarpeita vastaavaa koulutusta omalle henkilökunnalleen tai koulutuspaketteja uusille työntekijöille.

Laaja ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten verkosto tarjoaa osaamisen päivittämiselle mahdollisuuksia, joita ei täysin ole osattu hyödyntää.

Oppilaitoksissamme on pätevää opetuskapasiteettia. Lainsäädäntö antaa ammattikorkeakouluille ja ammatillisille oppilaitoksille mahdollisuuden tarjota yrityksille räätälöityä koulutusta. Laki mahdollistaa tutkinnon osista kootut koulutuspaketit. Yrityksen pitäisi voida valita koulutusohjelmista ne osat, jotka ovat sen toiminnan kannalta relevanteimmat ja hyödyllisimmät.

Vastuu osaamisen päivittämisestä kuuluu paitsi yhteiskunnalle ja yksilöille, myös yrityksille itselleen. Yksilöille ja yrityksille pitäisi tarjota todellisia kannustimia elinikäiseen oppimiseen teknologista kehitystä vastaavalla tavalla. Yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että koulutuksen tarjonta on joustavaa ja sovitettavissa yritysten tulevaisuuden tarpeisiin.

Työntekijät ovat itse parhaita työnsä asiantuntijoita. Heillä on näkemys siitä, miten teknologisia innovaatioita voidaan parhaalla tavalla hyödyntää työtehtävien hoitamisessa. Työnantajien, työntekijöiden ja koulutuksen tarjoajien tiiviissä yhteistyössä on mahdollista löytää keinot, joilla osaamista pystytään päivittämään uuden työelämän vaatimuksia vastaavaksi.

Tämän kokonaisuuden vahvistamisen pitäisi olla 2020-luvun koulutuspolitiikan keskiössä. Kun koulutuksen tarjoajat ryhtyvät aktiivisessa vuorovaikutuksessa yritysten kanssa kehittämään Suomen eri alueiden vahvuuksiin perustuvia täsmäkoulutuspaketteja, kysyntä on taattu.

Koulutuskustannuksista vastaisi koulutusta hankkiva yritys. Tämä takaa, että yrityksellä on todellinen tarve ja halu kouluttaa henkilökuntaansa. Varmistuu, että tarjottava koulutus on yrityksen mielestä rahanarvoista.

Asiaan tarttuminen ei edellytä lakimuutoksia vaan toimintatapaa, jossa sekä työnantajat että työntekijät ottavat koulutuksen ja osaamisen päivittämisen kärkitavoitteekseen. Korkea osaaminen on ollut Suomen tärkein kilpailuvaltti maailman markkinoilla. Siitä on syytä pitää kiinni.

Ensimmäiset yhteistyökokeilut olisi käynnistettävä jo ensi syksynä. Toimeenpanijana voisi toimia aktiivinen ely-keskus, joka kannustaisi ja saattaisi koulutuksen tarjoajat keskusteluun toimialueensa yritysten kanssa.

Kalle Isokallio on kirjailija.

Panu Laturi on osakas viestintätoimisto N2:ssa.

Petri Vanhala on Teollisuuden palkansaajien puheenjohtaja.

Kouluttautuminen ja osaamisen päivittäminen pitäisi ymmärtää keskeiseksi osaksi tulevaisuuden työntekoa.

Koulutuksen kuluista vastaisi yritys. Samalla varmistuisi, että sillä on todellinen tarve ja halu kouluttaa tekijöitään.

Kalle Isokallio
Kalle Isokallio
Panu Laturi
Panu Laturi
Petri Vanhala
Petri Vanhala
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Mankala
Työntekijät eivät tosiaan ole tässä asiassa parhaita asiantuntijoita
Jos työväki saisi yksin päättää, riittäisi Sarasvuolle ja muille mentaalipelleille töitä vuorotta. Suosituimpia kursseja olisivat "Miten rikastun yhdessä yössä?", "Keinottelemalla kuninkaaksi" ja "Miten loppuu pomojen fif-fuilu?"
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Onnim
Lyhyellä tähtäimellä ehkä
"Työntekijät tietävät parhaiten koulutustarpeen"

Aika harvassa ovat he, joilla on näkyvyyttä edes parin vuoden päähän. Omia työtapoja ja -oloja kyllä voidaan tehostaa koulutuksilla, mutta harvoin on yrityksen johdollakaan tietoa, mitä tapahtuu muutaman kvartaalin jälkeen - saatikka sitten, jos satut olemaan rivityöntekijä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »