Norppalive päättyi – nyt jännitetään, milloin sääksen poikaset kuoriutuvat

ERIIKA AHOPELTO
Norppaliveä on saatu seurata jo neljänä keväänä. Arkistokuva saimaannorpasta, joka ei ole esiintynyt WWF:n livelähetyksessä.
Norppaliveä on saatu seurata jo neljänä keväänä. Arkistokuva saimaannorpasta, joka ei ole esiintynyt WWF:n livelähetyksessä.

WWF:n suosittu Norppalive on päättynyt. Suoraa lähetystä katseltiin tänä keväänä lähes 1,2 miljoona kertaa. WWF:n muut livekamerat ovat yhä auki, ja seuraavaksi voidaan jännittää sääksen poikasten kuoriutumista. Poikasten odotetaan kuoriutuvan minä hetkenä hyvänsä, WWF tiedottaa.

– Tänä vuonna norppia ei näkynyt yhtä paljoa kuin edellisinä vuosina. Siitä huolimatta Norppaliven neljäs tuotantokausi oli onnistunut. Tavoitteemme oli nostaa tietoisuutta erittäin uhanalaisesta saimaannorpasta ja uskomme jälleen onnistuneemme siinä, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze sanoo tiedotteessa.

Norppalive avattiin 7. toukokuuta. Pullervo käväisi muutaman kerran kameran edessä, mutta poistui kuvista nopeasti. Kevään kohokohta koettiin 23. toukokuuta, kun Moona-norppa viihdytti katsojia usean tunnin ajan suorassa lähetyksessä.

Norppaliveä katsottiin toukokuun aikana yli 1 150 000 kertaa. Yhteensä neljänä viime keväänä saimaannorppien köllöttelyä on katsottu yli 7 miljoonaa kertaa.

Norppien elämää seuraava livelähetys toteutetaan jälleen ensi keväänä.

Norppalive on osa WWF:n viime vuonna avaamaa Luontoliveä. Tällä hetkellä Luontolivessä voi seurata sääksien, ahmojen ja metsäpeurojen elämää ja kuunnella lintujen laulua.

Luontolivessä on seurattu sääksien pesintää huhtikuusta lähtien. Sääksinaaras on muninut kolme munaa.

– Sääksenpoikanen kuoriutuu keskimäärin 37 vuorokauden kuluttua haudonnan alkamisesta. Tuo aika on kulunut tänään ensimmäisestä muninnasta, Fritze kertoi perjantaina.

Sääksien elämää seurataan livelähetyksessä heinäkuun loppuun asti.

”Seuraamme sääksien elämää aina heinäkuun loppuun saakka, joten katsojat pääsevät todistamaan kuoriutumisen lisäksi poikasten varttumista.”

WWF on toteuttanut Luontoliven BCasterin, Live Eyen, Pukki Visualsin ja Franticin kanssa. Tällä hetkellä käynnissä olevien lähetysten toteuttamisessa ovat auttaneet luontokuvaaja Juha Taskinen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat, luontokuvausyrittäjä Eero Kortelainen ja Metsähallitus.

WWF:n Luontoliveä voi katsoa osoitteessa:  

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.