Onko 27 kissaa asunnossa vähän vai paljon? –  eläinsuojelurikosten törkeyden arvioinnissa ei yhteistä linjaa

Riitta Salmi
Kaltoinkohdeltuja eläimiä autetaan esimerkiksi Turun eläinhoitolassa.
Kaltoinkohdeltuja eläimiä autetaan esimerkiksi Turun eläinhoitolassa.

Tuomiot törkeissä eläinsuojelurikoksissa ovat lieviä, ja tuomioistuinten tulkinta törkeänä pidettävästä eläinsuojelurikoksesta vaihtelee, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus.

Eläinsuojelurikoksista Itä-Suomen yliopistossa väitellyt tutkija Tarja Koskela analysoi tutkimuksessaan 70 tuomiota, joissa tekijää oli syytetty törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Syytetyistä lähes puolet oli tuomittu syytteestä poiketen pelkästään tavallisesta eläinsuojelurikoksesta.

­– Tuomioistuimilla ei näyttänyt olevan yhtenäistä käsitystä siitä, minkälainen teko täyttää törkeän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön, Koskela toteaa yliopiston tiedotteessa.

Rikoslain mukaan eläinsuojelurikos katsotaan törkeäksi kolmella eri perusteella. Teko on törkeä ensinnäkin silloin, kun se on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla.

Teko on törkeä myös silloin, kun teon kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä tai teolla tavoitellaan huomattavan suurta taloudellista etua. Lisäksi teon on oltava kokonaisuudessaan törkeä. Näiden kriteerien tulkinta näytti vaihtelevan tapauksittain.

– Esimerkiksi joissain tapauksissa 13 nautaa katsottiin olevan huomattavan suuri määrä eläimiä ja toisessa tapauksessa 27 kissaa 60 neliömetrin asunnossa ei täyttänyt huomattavan suuren eläinmäärän perusteita. Myöskin se, milloin tekoa pidettiin erityisen raakana tai julmana vaihteli, Koskela havainnollistaa.

Törkeistä eläinsuojelurikostuomiosta lähes neljäsosa oli annettu Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Yli puolet tuomioistuimista ei ollut antanut ainuttakaan tuomiota törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Törkeä eläinsuojelurikos lisättiin rikoslakiin 1.3.2011. Siitä on rikoslain mukaan tuomittava aina vankeutta. Tutkimuksen mukaan ainoastaan viisi prosenttia vankeusrangaistuksista oli tuomittu ehdottomina. Syynä oli tekijän aikaisempi rikoshistoria.

Ehdollisena vankeutena tuomittujen rangaistusten pituus vaihteli. Keskimääräinen vankeusrangaistus oli noin seitsemän kuukautta.

Eläintenpitokielto määrätään lähes poikkeuksetta, mutta ne ovat usein lyhyitä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Sivustaseuraaja
Alueellista vaihtelua
Se, missäpäin Suomea (rikos) on tapahtunut, vaihtelee suuresti.
Lienevät tuomioita jakavien omat mielipiteet, kokemukset ja arvostukset myös kuviossa mukana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »