Sitran rahojen käyttöön suhtaudutaan maltillisesti tulevassa oppositiossa: "Ehkä halusi olla proaktiivinen"

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ehdottaa 100 miljoonan euron kertapanostusta taseestaan. Rahojen käytöstä saa päättää Suomen tuleva hallitus. Keväällä kokoontunut parlamentaarinen työryhmä ei saanut aikaan päätöstä Sitran taseen kohtalosta.

Joel Maisalmi
Rahat menevät mahdollisesti syntyvälle Antti Rinteen hallitukselle sijoitettavaksi.

Joonas Kuikka

Keväällä 2019 parlamentaarinen työryhmä pohti Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tulevaisuutta. Silloin ei saatu yksimielistä päätöstä Sitran taseeseen koskemisesta.

Keskiviikkona Sitran hallitus kuitenkin päätti, että taseesta irrotetaan 100 miljoonaa euroa, joka käytetään Sitra-lain mukaisesti Suomen kestävän tulevaisuuden hyväksi.

Käytännössä rahat menevät mahdollisesti syntyvälle Antti Rinteen (sd) hallitukselle sijoitettavaksi.

Tulevassa oppositiossa suhtauduttiin maltillisesti Sitran rahojen käyttöön.

– Tästä asiasta päättäminen on uuden hallituksen ja Sitran uuden hallintoneuvoston asia, sanoi kansanedustaja Arto Satonen (kok).

Satonen kuului parlamentaariseen työryhmään jäsenenä.

Niin ikään työryhmän jäsenenä ollut Elina Lepomäki (kok) oli vähäsanainen. Hän myönsi, että Sitran päätös liittynee meneillään oleviin hallitusneuvotteluihin.

– Tämmöistä viestiä sieltä säätytalolta on kuulunut. Ehkä Sitra halusi olla proaktiivinen, totesi Lepomäki.

Parlamentaarisen työryhmän jäsenen, kansanedustaja Ville Vähämäen (ps) mukaan rahojen käyttö ei ole yllätys, koska sdp on pitänyt asiaa esillä.

Vähämäki muistuttaa, että rahat ovat alun perin valtiolta, ja nyt ne tavallaan palautetaan osittain.

– Koska kysymys on Sitran hallituksen päätöksestä, he ovat nähneet, että haluavat palauttaa rahat. He eivät ole keksineet käyttöä niille, Vähämäki sanoi.

Sitran toimintaa on rahoitettu vuosittain peruspääoman 30–40 miljoonan euron tuotoilla. Peruspääomaa oli vuoden 2018 lopussa 776 miljoonaa euroa. Tästä peruspääomasta aiotaan siis poistaa kerralla käyttöön 100 miljoonaa euroa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Onnim
Palkkoihin palaa rahaa vaikka mitää hanketta ei tueta
"Koska kysymys on Sitran hallituksen päätöksestä, he ovat nähneet, että haluavat palauttaa rahat. He eivät ole keksineet käyttöä niille, Vähämäki sanoi."

Minusta suurin kysymys on se, miten valtion rahoittama hillotolppa voi tehdä itsenäisesti päätöksiä olla tukematta hankkeita, jotka edesauttaisivat edes jollain tasolla suomalaista talousskeneä? Virkamiesten ja päällikön palkka tietysti juoksee pidempään kun "juharahaston" rahoja ei haaskata paikallisten junttien ehdottamiin hankkeisiin. Ja kun keksitään juostessa säännöt ihan itse, niin toiminta, kuten julkisessa rahoituksen hakukriteerien määrittelyssä muutenkin, on suorastaan itsevaltiaiden "Lassipalloa".

Toisaalta, jäisi hyväveliverkosto osattomaksi, jos rahoituskuviot tehtäisiin toisella tavalla.

Jatkokysymys kuuluukin, kuinka sisäänpäin lämpeäväksi koko puljun toiminta vielä saadaan, jos Siilinjärven moniosaajaa valitaan tämän norsunluutornin ylipäälliköksi - kalifiksi kalifin paikalle?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Koko potti valtiolle
Sitran voisi lopettaa saman tien ja palauttaa rahat valtiolle. Täysin turha instanssi ja hillotolppa entisille politiikoille.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »