Lonkeropyyhe ja muut sinivalkoiset vermeet korvasivat Leijona-paitoja kansanjuhlassa – Huutoina raikuivat lätkäklassikot uusilla lisäsanoilla

MM-kultaa voittanutta Suomen jääkiekkojoukkuetta juhlisti kansanjuhlassa arviolta 50 000 ihmistä.

Kultajuhlien yleisö puki ylleen valkosinistä, vaikka pelipaitoja ei olisi löytynyt.
Kultajuhlien yleisö puki ylleen valkosinistä, vaikka pelipaitoja ei olisi löytynyt.

Petteri Lindholm

Helsinki

Kultajuhlien yleisö vilisi Leijonien pelipaitoja, mutta harva oli ehtinyt hankkia tuoreen mestarijoukkueen paitoja.

Pelipaitojen selkäpuolia koristi etenkin Saku Koivun, Teemu Selänteen ja Mikael Granlundin nimet aiemmista maajoukkueista.

Ne juhlijat, joilta pelipaitoja ei löytynyt, käyttivät kekseliäisyyttä pukeutuessaan sinivalkoiseen. Yleisöstä löytyi muun muassa seuraavaa:

Sinivalkoinen lonkeropyyhe paidan korvikkeena.

Jalkapallomaalivahti Lukas Hradeckyn sininen pelipaita saksalaisseurasta Bayer Leverkusenista.

Maratonkilpailun sininen juoksupaita.

Valkoinen aluspaita ja siniset henkselit.

Sinivalkoinen afroperuukki, tussilla koristeltu kommandopipo.

Jari Litmasen pelipaita Huuhkajista eli Suomen jalkapallomaajoukkueesta.

Spraymaalattu Jofa-kypärä 80-luvulta.

– Mörkö, Mörkö, Mörkö, Mörkö, Mörkö!

Kun valtaosa kultamitalijoukkueesta oli jo ehtinyt MM-juhlien lavalle, yleisö ryhtyi spontaanisti kutsumaan Marko "Mörkö" Anttilaa lavalle pauhaavalla Mörkö-yhteishuudolla.

Leijonien kirkkaimmasta sankarista ei ollut kansanjuhlassa epäselvyyttä.

Neljännesvälierässä Ruotsia vastaan Anttilan viime minuuttien maali vei Suomen jatkoajalle, semifinaalissa Anttila teki voittomaalin, ja loppuottelussa hän upotti kaksi maalia Kanadan verkkoon.

Juhlakansa jaksoi kuitenkin joka käänteessä muistuttaa koko joukkueen saavutuksista.

– Ehkä mahtavinta koko mestaruudessa oli, että sen voitti joukkue, jolta ei ennalta odotettu juuri mitään. Mielettömällä yhteispelillä nimettömät pelaajat kaatoivat NHL-pelaajia pursunneet joukkueet yksi toisensa jälkeen, ystäväporukan kanssa Järvenpäästä kultajuhliin saapunut Sonja Antosalo hehkutti.

Mörkö-Anttilan lisäksi hehkutusta sai osakseen etenkin mailataituri Kaapo Kakko ja maalivahti Kevin Lankinen.

– Kakko tekee kohta maalin, Kakko tekee kohta maalin, yleisö huusi.

Kevin Lankista taas kuvailtiin "muuriksi, jonka taakse NHL-pelaajilla ei ole mahdollisuuksia saada kiekkoa".

Maailmanmestaruus innoitti kansanjuhlan yleisöä moniin erilaisiin kannatuslauluihin.

– Ihanaa Mörkö, ihanaa! Ihanaa Mörkö, ihanaa, kuului jääkiekkoselostaja Antero Mertarantaa mukaileva kannustus.

– Mörkö on uusi maailmanmestari, hei, maailmanmestari, hei, maailmanmestari!

– Suomi nousuun, Suomi nousuun, Suomi nousuun, ulvottiin viime vaalikauden taloussloganiin viittaavilla huudolla.

– Det glider in, muistelivat vuoden MM-kisojen 1995 voittohymniä laulaneet ihmiset.

– Mörkö presidentiksi, Mörkö presidentiksi!

Kovimpaan yhteislauluun yleisö yhtyi uuden hupilaulun sanoilla: "Löikö Mörkö sisään", jota kuultaneen tulevina päivinä vielä lukemattomia kertoja.

Mestaruus oli Leijonille jo kolmas. Tekeekö se mestaruudesta vähemmän hohdokkaan?

Ei lainkaan, vastasi mestaruusjuhliin saapunut Susanna Hulkkonen.

– Mestaruuksien välillä on aina ollut niin pitkä väli, Hulkkonen perusteli.

Erityisen makoisaksi voiton teki Hulkkosen mielestä se, että loppuottelussa Leijonat kaatoivat Kanadan, jota Suomi ei ole koskaan ennen voittanut finaalissa.