Leijonien kultajuhlat

"Rakastakaa meidän maailmanmestareitamme!" Kiekkoleijonat saivat presidentiltä avaimen ja kansalta kiitokset

Kiekkoleijonien maailmanmestaruusjuhla on poliisin mukaan tuonut noin 50 000 ihmistä Helsingin Kaisaniemeen maanantai-iltana. Kiekkojoukkue sai lopulta yleisön riemun valtaan. Joukkue sai puolestaan tasavallan presidentiltä avaimen.

Compic/Mauri Ratilainen
Marko "Mörkö" Anttila nosti Pojan eli mestaruuspokaalin ja sai yleisön villiksi Kaisaniemen puistossa.
Marko "Mörkö" Anttila nosti Pojan eli mestaruuspokaalin ja sai yleisön villiksi Kaisaniemen puistossa.

Markku Uhari, Hannu Toivonen, Petteri Lindholm

Helsinki

Kultaleijonat saivat yleisöltä ärjyvät suosionosoitukset Kaisaniemen puiston juhlaväeltä.

– Rakastakaa meidän maailmanmestareitamme! huudatti tilaisuuden yksi juontajista, radiotoimittaja Kim Sainio.

Konfetit, pyrotekniikka ja valtava riemu täytti yleisön, kun kultaleijonat astuivat lavalle yksi kerrallaan.

Koko päivän mestaruuttaan juhlinut leijonajoukko asteli vielä energisesti yleisön eteen huolimatta siitä, että monella olivat yöunet jääneet juhlinnasta vähiin.

Suuret aplodit sai varsinkin joukkueen kapteeni, viimeiseksi lavalle saapunut Marko "Mörkö" Anttila. Anttilan käsissä kulki myös itse voittopokaali.

Lavalla tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi joukkueelle, että se teki turnauksessa suomalaista urheiluhistoriaa.

– Olette te aika velikultia, Niinistö totesi.

Niinistö luovutti tilaisuudessa myös joukkueelle avaimen. Sen otti vastaan kapteeni Anttila. Vastineeksi Niinistö sai puolestaan nostaa palkintopokaalin eli "Pojan".

Presidentti Niinistön jälkeen Paula Vesala hiljensi Kaisaniemen puiston Finlandia-hymnillä.

Arttu Laitala
Tuhannet ihmiset ryntäsivät Kaisaniemen puistoon, kun kultajuhla-alueen portit aukesivat.
Tuhannet ihmiset ryntäsivät Kaisaniemen puistoon, kun kultajuhla-alueen portit aukesivat.
Arttu Laitala

Arttu Laitala
Lilli, 4v tuli Rautatientorille Lohjalta juhlimaan kiekkokultaa äitinsä Inka Salmen kanssa.
Lilli, 4v tuli Rautatientorille Lohjalta juhlimaan kiekkokultaa äitinsä Inka Salmen kanssa.

Kaisaniemen puiston kansanjuhlasta tehtiin illalla myös jääkiekon juhlaa. Tuhatpäinen yleisö juhli jo mukana, kun muut MM-mitaleja voittaneet maajoukkueet saapuivat Kaisaniemen puiston lavalle.

Lavalla vierailivat muun muassa nuorten miesten ja naisten joukkueet. Molemmat menestyivät arvokisoissa: alle 20-vuotiaiden miesten joukkue voitti tänä vuonna MM-kultaa, alle 20-vuotiaiden naiset puolestaan pronssia.

Naisleijonat taas saavuttivat MM-hopeaa.

Yleisö eli Kaisaniemen puistossa mukana, kun muidenkin maajoukkueiden jäseniä saapui tuulettamaan lavalle.

Helsingin poliisin arvioi aluksi, että kansanjuhlassa oli 40¿000 ihmistä. Arviota korjattiin myöhemmin ylöspäin.
Helsingin poliisin arvioi aluksi, että kansanjuhlassa oli 40¿000 ihmistä. Arviota korjattiin myöhemmin ylöspäin.

Arttu Laitala
Arttu Laitala
Iida Kuusela (vas.) juhlii MM-kultaa Ella Vuorion olkapäillä. Eilen Vuorio juhlisti MM-kultaa Helsingin kauppatorin suihkulähteessä. Julia Launamo kannattelee Inka Kuuselaa harteillaan.
Iida Kuusela (vas.) juhlii MM-kultaa Ella Vuorion olkapäillä. Eilen Vuorio juhlisti MM-kultaa Helsingin kauppatorin suihkulähteessä. Julia Launamo kannattelee Inka Kuuselaa harteillaan.

Pukeutumismuotia kansanjuhlassa.
Pukeutumismuotia kansanjuhlassa.

Kiekkoleijonien kultajuhla sai Helsingin poliisin mukaan 50 000 ihmistä saapumaan Kaisaniemen puistoon. Juhlijoiden määrä tarkentui 10 000:lla ylöspäin illan mittaan.

Ella Vuorio otti sunnuntaina ilon irti maailmanmestaruudesta pulahtamalla Havis Amandaan. Yöllinen vilvoittelu suihkulähteessä tuntui hieman kylmältä, mutta ”kultamitali lämmitti”.

Iida Kuuselalle nämä olivat jo kolmannet MM-kultajuhlat.

– Matsi katsottiin kuppilassa, sieltä suuntasimme torille ja tänään taas uudestaan juhlimaan. Yöunet ovat jääneet lyhyiksi, Iida Kuusela sanoo Kaisaniemessä.

Suuri osa juhlakansasta on paikalla olevan Lännen Median toimittajan Petteri Lindholmin mukaan verhoutunut Leijona-paitaan.

Leijonasankarin Marko ”Mörkö” Anttilan paitoja ei ole vielä juuri ehditty ostamaan, mutta Kaapo Kakon nimellä varustettuja pelipaitoja löytyy väkijoukosta jonkin verran.

Ylivoimaisesti eniten yleisössä on kuitenkin Leijona-legendan Saku Koivun paitoja. Monet ihmiset vannovat paitavalinnallaan myös Mikael ”ilmaveivi” Granlundin ja Teemu Selänteen nimiin.

Kaisaniemen puiston porteille oli kuitenkin pystytetty myyntikojuja, joista juhlakansalle myytiin lippuja, paitoja, Suomen lippalakkeja ja muuta pientä fanitavaraa.

Arttu Laitala
Hyvä sää sai tuhannet ihmiset saapumaat Kaisaniemen puistoon.
Hyvä sää sai tuhannet ihmiset saapumaat Kaisaniemen puistoon.

Siniristiliput heiluivat Kaisaniemessa maanantaina tiuhaan. Väkeä ryntäsi paikalle heti sen jälkeen, kun portit avattiin.
Siniristiliput heiluivat Kaisaniemessa maanantaina tiuhaan. Väkeä ryntäsi paikalle heti sen jälkeen, kun portit avattiin.

Arttu Laitala

Mauri Ratilainen

Kaisaniemen puiston reunalla kultajuhlaan oli saapunut seitsenhenkinen ystäväporukka – ja mörkö.

Mörkölle oli ollut helppo päätös uhrata yksi lakana juhlan kunniaksi.

– Eilen päätimme tehdä mörköasun, jos mestaruus tulee, kertoi möröksi pukeutunut.

Sonja Antosalosta mestaruus tuntui mahtavalta, koska se yhdistää tavallisia ihmisiä.

– Mörön lisäksi vaikutuksen teki etenkin Kaapo Kakko, joka ei ole niin tyypillinen suomalainen. On ihailtavaa, että hän näyttää rehellisesti itseluottamuksensa, ja hänellä on selvästi määrätietoinen, kova draivi, Antosalo kertoo.

Sonjan siskon Sofia Antosalon mielestä mestaruuden arvoa ei vähennä lainkaan se, että niitä on jo muutama Suomella.

– Viimeisestä mestaruudesta on jo aikaa – eli olemme saaneet odotella.

Helsinkiläiset Susanna Hulkkonen ja Ebba Hulkkonen, 2, ovat saapuneet juhlimaan Suomen kolmatta jääkiekon maailmanmestaruutta, koska hyvin harvoin tapahtuu mitään vastaavaa.

Ebba ei tosin seurannut MM-finaalia. Hän oli silloin jo unten mailla.

Voitonjuhlien tunnelma on tehnyt vaikutuksen.

– Ihmiset ovat niin iloisia, ja täällä on yhteisöllinen tunnelma, Susanna Hulkkonen sanoo.

Arttu Laitala
Susanna Hulkkonen ja Ebba Hulkkonen, 2, saapuivat juhlimaan maailmanmestaruutta, koska Suomi voittaa mestaruuden niin harvoin.
Susanna Hulkkonen ja Ebba Hulkkonen, 2, saapuivat juhlimaan maailmanmestaruutta, koska Suomi voittaa mestaruuden niin harvoin.

Arttu Laitala
Kultajuhlaa Kaisaniemen puistoon saapuivat seuraamaan Olavi Paajanen (ylhäällä vas.), mörkö, Aleksi Saarikkomäki, Pihla Moilanen (edessä vas.), Sonja Antosalo, Tuulia Moilainen, Sofia Antosalo ja Arttu Mäki.

Yleisön joukosta löytyi myös "Mörkö".
Yleisön joukosta löytyi myös "Mörkö".

Kaisaniemen puiston kansanjuhla kesti kaikkiaan useita tunteja, ja lavalla esiintyivät muun muassa Gasellit, Teflon Brothers ja Samuli Edelman.

Suosiollinen sää kuitenkin sai ihmiset liikkeelle Helsingin keskustaan seuraamaan, kun joukkue nosti pokaalia Helsingin illassa.

Juhlinta päättyi iltayhdeksän jälkeen, ja poliisi kirjasi illan aikana yhden rikosilmoituksen ja viisi sakkoa. Poliisi kertoi Twitterissä, että tapauksissa oli kyse vaarallisten esineiden hallussapidosta.

Kiekkokansan karkelot sujuivat kuitenkin enimmäkseen rauhallisesti.

Compic/Mauri Ratilainen
Leijonat saapuivat turistibussin kyydissä Kaisaniemen puistoon. He saapuivat juhliin noin kello 20 jälkeen maanantai-iltana.
Leijonat saapuivat turistibussin kyydissä Kaisaniemen puistoon. He saapuivat juhliin noin kello 20 jälkeen maanantai-iltana.
Yleisö hurrasi, kun kultaleijonat saapuivat Kaisaniemen puiston lavalle maanantai-iltana.
Yleisö hurrasi, kun kultaleijonat saapuivat Kaisaniemen puiston lavalle maanantai-iltana.

Compic/Mauri Ratilainen
Lavalla tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi joukkueelle, että se teki turnauksessa suomalaista urheiluhistoriaa.
Lavalla tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi joukkueelle, että se teki turnauksessa suomalaista urheiluhistoriaa.

Lavalla turvauduttiin pyrotekniikkaan, kun kapteeni Marko "Mörkö" Anttila nosti pojan Kaisaniemen taivaalle.
Lavalla turvauduttiin pyrotekniikkaan, kun kapteeni Marko "Mörkö" Anttila nosti pojan Kaisaniemen taivaalle.

Compic/Mauri Ratilainen

Compic/Mauri Ratilainen
Juhlien yksi juontaja, radiojuontaja Harri Moisio tervehti Leijonien mestarivalmentaja Jukka Jalosta.
Juhlien yksi juontaja, radiojuontaja Harri Moisio tervehti Leijonien mestarivalmentaja Jukka Jalosta.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Ademeion Ademo
Rakastakaa miksi?
"Rakastakaa meidän maailmanmestareitamme!"

Kannattaako yliampuvaa höpinää nostaa otsikkoon? Onko hyvin pelattu ottelu (turnausvoitto on yhden ottelun varassa) syy rakastaa toista ihmistä?

Tällaisen kevyen ja lapsellisen viihde-hulabaloon paikka olisi mielestäni yleensäkin uutismediassa jossain muualla kuin asiajournalismin joukossa. Ihmisillä on ilman sitäkin nykyään isoja vaikeuksia erottaa toisistaan tärkeitä ja ei-tärkeitä asioita. Viihteellä on paikkansa, mutta mikä se paikka on tuntuu nykyään monelta hämärtyneen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Rakastakaa miksi?
Nimimerkki Ademeion Ademo: "Tällaisen kevyen ja lapsellisen viihde-hulabaloon paikka olisi mielestäni yleensäkin uutismediassa jossain muualla kuin asiajournalismin joukossa. Ihmisillä on ilman sitäkin nykyään isoja vaikeuksia erottaa toisistaan tärkeitä ja ei-tärkeitä asioita. Viihteellä on paikkansa, mutta mikä se paikka on tuntuu nykyään monelta hämärtyneen."

Sen verran pohjustukseksi että en katsonut ainuttakaan peliä. Näin jotain pieniä pätkiä ja urheilu-uutisissa joitain maalikoosteita.
Mutta kyllä tämä silti on mielestäni iso ja huomattava asia. Urheilulla on aina ollut ja tulee myös aina olemaan tärkeä osa kansakuntien itsetunnon muodostamisessa. Siksi tämä nytkin on ansainnut etusivun paikkansa.

Ademeion totesi myös: "Onko hyvin pelattu ottelu (turnausvoitto on yhden ottelun varassa) syy rakastaa toista ihmistä?"
Väitehän on tietysti väärä. Perehtyminen ottelujärjestelmään kertoo että ei yksi voitto riitä. Suomellahan oli pakkovoiton paikka myös Ruotsia ja Venäjää vastaan, ja myös pääsy Ruotsia vastaan edellytti voittoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ademeion Ademo
Vast: Rakastakaa miksi?
Nimimerkille T.S.:

"Urheilulla on aina ollut ja tulee myös aina olemaan tärkeä osa kansakuntien itsetunnon muodostamisessa."

Todellinen itsetunto ei riipu toisten ihmisten saavutuksista, jääkiekko-otteluista tai muista. Se ei riipu edes omista saavutuksista, sillä kaikilla ei ole tarvittavia ominaisuuksia muista erottumiseen, tai edes samalle tasolle pääsemiseen. Jos kokee suurta kohoamisentunnetta tuntemattomien ihmisten otteluvoitoista, niin silloin käyttää asiaa oman huonon itsetunnon keinotekoiseen kompensoimiseen.

Oma aiempi kommenttini:
Onko hyvin pelattu ottelu (turnausvoitto on yhden ottelun varassa) syy rakastaa toista ihmistä?

Sinun vastauksesi:
"Väitehän on tietysti väärä. Perehtyminen ottelujärjestelmään kertoo että ei yksi voitto riitä. Suomellahan oli pakkovoiton paikka myös Ruotsia ja Venäjää vastaan, ja myös pääsy Ruotsia vastaan edellytti voittoja."

Juttutekstin kohta johon viittasin on seuraava:
- Rakastakaa meidän maailmanmestareitamme!
Veikkaan että tuo rakastamiskehotus olisi jäänyt antamatta, jos Suomen kiekkoilijat olisivat hävinneet loppuottelun, ja loppuottelu on yksi ottelu. Ehkä sekaannuksesi johtui siitä, että muutit sanomani mielessäsi muotoon "turnausvoittoon riittää yksi voitettu ottelu". Se olisi tietenkin ollut väärin sanottu, mutta en sanonut niin. Lauseeni "turnausvoitto on yhden ottelun varassa" tarkoittaa, että yhden ottelun häviäminen riittää viemään joukkueelta turnausvoiton.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Rakastakaa miksi?
Kirjoitin urheilun osuudesta kanakuntien itsetunnon muodostumisessa ja
Ademeion Ademo vastasi"Todellinen itsetunto ei riipu toisten ihmisten saavutuksista, jääkiekko-otteluista tai muista."
Suosittelen että Ademeion Ademo perehtyy historiaan, esimerkiksi siihen miten Neuvostoliitto ja DDR käyttivät urheilua kansallisen itsetunnon kohottamiseen.
Suomessa perustuslain mukaan presidentti hoitaa ulkopolituikkaa. Kuitenkin ainakin kaksi tuoreinta presidenttiä on esiintynyt kultajuhlissa.

Ademeion Ademohan siis osoitti viestinsä minulle ja kirjoitti: "Jos kokee suurta kohoamisentunnetta tuntemattomien ihmisten otteluvoitoista, niin silloin käyttää asiaa oman huonon itsetunnon keinotekoiseen kompensoimiseen."
Aika häijysti sanottu, mahtoiko Ademeion lainkaan ymmärtää viestiäni.

Lopuksi Ademeion Ademo sitten ryhtyy vielä ajatustenlukijaksi: "Ehkä sekaannuksesi johtui siitä, että muutit sanomani mielessäsi muotoon "turnausvoittoon riittää yksi voitettu ottelu"."
Ei mitenkään korrektia ryhtyä ajatustenlukijaksi tilanteessa jossa itse on väittelyn osapuolena.
Suosittelen tutustumista sarjasysteemiin. Siinä on 16 joukkuetta ja Suomen piti pelata 10 ottelua mestaruuden varmistamiseksi. Ajatus että "turnausvoitto on yhden ottelun varassa" on siis täysin väärä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »