Kaksi tuplaehdokasta parlamenttiin ja Essayah kovaan äänisaaliiseen, muilla hiljaisempaa

Ennen eurovaaleja kohua herättivät tuplaehdokkaat, jotka olivat päässeet kuukausi sitten eduskuntaan ja ehdolla myös eurovaaleissa. Osa tuplaehdokkaista ei olisi edes ottanut meppipaikkaa vastaan.

Kristillisdemokraattien Sari Essayah pärjäsi parhaiten niistä tuplaehdokkaista, joiden sitoutuminen europarlamenttiin oli epäselvä.
Kristillisdemokraattien Sari Essayah pärjäsi parhaiten niistä tuplaehdokkaista, joiden sitoutuminen europarlamenttiin oli epäselvä.

Joonas Kuikka

Eurovaalien tuplaehdokkaista parhaiten pärjäsivät perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen, jotka saivat paikat europarlamenttiin.

He kuitenkin aikovat myös mennä parlamenttiin, toisin kuin osa jo eduskuntaan valituista eurovaaliehdokkaista olisi tehnyt. Jossitella ei tarvitse, sillä tällaisia ehdokkaita ei valittu.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah keräsi ääniä puolueelleen, vaikka olisi ollut vain kuluvan vuoden Euroopassa eli Suomen EU-puheenjohtajuuskauden loppuun saakka. Hän sai silti huiman äänisaaliin, 53 608 ääntä. Toinen puolueen tuplaehdokas Peter Östman hyytyi 7 623 ääneen. Essayahin potti ei kuitenkaan tuonut kristillisille yhtään meppipaikkaa.

Seitsemän tähden liikkeen listoilla ollut Paavo Väyrynen sai 13 626 ääntä.
Seitsemän tähden liikkeen listoilla ollut Paavo Väyrynen sai 13 626 ääntä.

Vasemmistoliiton euroehdokkaista entinen meppi Merja Kyllönen olisi valinnankin jälkeen hän jäänyt eduskuntaan. Kansa jätti hänet valitsematta, mutta ääniä kertyi kuitenkin 23 263, mikä riitti varamepiksi.

Tuplaehdokkaana ollut kansanedustaja Hanna Sarkkinen sai 10 908 ääntä, kolmanneksi eniten puolueesta. Hän on siis seuraavana jonossa, jos Kyllönen ei ottaisi tarvittaessa varapaikkaansa vastaan. Puolueen mepiksi valittu Silvia Modig sai 51 608 ääntä.

Vasemmistoliitto sai erityisesti kritiikkiä siitä, että se asetti ehdolle nimekkäitä poliitikkoja keräämään ääniä muille ilman aikomustakaan lähteä europarlamenttiin. Jos tämä ei suoraan näkynyt itse ehdokkaiden äänimäärässä, se pahasti näkyi puolueen kyykkäämisessä vain 6,9 prosentin äänisaaliiseen.

Vihreiden äänestäjät olivat siinä mielessä valveutuneita, että tuplaehdokkaat Bella Forsgren, Iiris Suomela, Saara Hyrkkö ja Mirka Soinikoski jäivät jämäsijoille muutamien tuhansien äänisaaliilla. Tosin hekin keräsivät kyseenalaisesti ääniä puolueensa 16 prosentin huimaan ääniosuuteen.

Perussuomalaisilla oli Huhtasaaren ja Hakkaraisen lisäksi neljä tuplaehdokasta, mikä oli eniten puolueista. Heistä Sebastian Tynkkynen keräsi 17 596 ääntä. Mauri Peltokangas ylsi 10 832:een. Veikko Vallin ja Minna Reijonen jäivät muutamiin tuhansiin. Varalle pääsi kuitenkin meppipaikkansa menettänyt Pirkko Ruohonen-Lerner, joka siis ei ollut tuplaehdokas.

Parhaiten pienpuoleista pärjäsi 0,9 prosentin äänisaaliilla Paavo Väyrysen seitsemän tähden liike, jonka puolueita perusteleva ja vaihtava Väyrynen tosin jo ehti jättää.

Väyrysen valtakunnallinen äänisaalis 13 626 on kuitenkin kaukana entisen keskustapoliitikon ja mepin suuruuden päivistä.

Toiseksi eniten pienpuolueista ääniä keräsi piraattipuolue 0,7 prosentin kannatuksella ja Petrus Pennanen 7 568 äänellään.

Toimitusministeristöpuolue sininen tulevaisuus jäi 0,3 prosentin kannatuksella jopa tähtiliikkeen ja piraattien taakse, mutta ohitti sentään feministit. Feministisen puolueen Katju Aro sai 3 145 ääntä.

Suomen kansa ensin -puolueen Marco de Witin valtakunnallinen kannatus on nyt mitattu. Se on 614 ääntä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Sivustaseuraaja
Moraalitonta
Mielestäni on moraalitonta asettua ehdolle ilman aikomustakaan ottaa duunia vastaan. Ei myöskään puolen vuoden pesti ole kovin kristillistä. Molemmat ovat äänestäjiä harhauttavia. Sen sijaan, ellei päässyt eduskuntaan, on aivan ok asettua ehdolle seuraavaa pestiä varten.

Toinen asia joka on sekä moraalitonta, että epäeettistä, on asettua ehdolle edustamaan sinua ja minua - koko kansaa, on tehdä se rikollisella taustalla, olkoonkin että tuomio on annettu ja kärsitty vuosia sitten!
Näitä tulee istumaan tulevassakin eduskunnassa, on koalitio mikä tahansa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »