Ville Niinistö ja Heidi Hautala kiittelivät äänistä nuoria ja maailmanparantajamummoja – Jos brexit toteutuu, vihreät voi saada kolmannen mepin

Vihreät nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Samaa tapahtuu eri puolilla Eurooppaa.

Ville Niinistö (vihr.) oli jo sunnuntai-iltana valmis lähtemään töihin. Hän totesi, että äänimäärä, jonka hän sai, on vahva tuki ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja ilmaston puolesta.
Ville Niinistö (vihr.) oli jo sunnuntai-iltana valmis lähtemään töihin. Hän totesi, että äänimäärä, jonka hän sai, on vahva tuki ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja ilmaston puolesta.

Ulla Jäske

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto antoi Helsingin Tavastia-klubille kokoontuneille äänekkäille vihreille kiitokset vaalityöstä.

– Mahtavat kiitokset kaikille. Tämä on kaikkien aikojen paras vaalitulos. Ja Alviina, olet kiinni brexit-paikassa, Haavisto kehui.

Kaksi varmasti läpi päässyttä edustajaa ovat Ville Niinistö ja Heidi Hautala. Helsinkiläinen Alviina Alametsä voi päästä euro-parlamenttiin, jos brexit toteutuu.

Haavisto kehui vihreiden menestystä myös Saksassa, Ranskassa, Irlannissa ja Hollannissa.

– Vihreiden paikkamäärä kasvaa 70 paikkaan 52 paikasta.

Pekka Haavisto ilostui vihreiden mahdollisesta kolmannesta parlamenttipaikasta.
Pekka Haavisto ilostui vihreiden mahdollisesta kolmannesta parlamenttipaikasta.

Vihreä aalto kasvoi koko Euroopassa

Vihreiden ääniharava Ville Niinistö oli täynnä työintoa ennakkoäänten julkistamisen jälkeen.

– Tuollaisen äänimäärän edessä tulee olo, että olen saanut vahvan tuen työlleni. Nyt töihin!

Niinistö kehui vihreän aallon kasvua koko Euroopassa.

– Nyt ei saa antaa periksi oikeistopopulistipuolueiden nousulle. Meidän pitää tehdä yhdessä sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa. Ihmisoikeuksia ei saa myydä.

Niinistö sanoi tekevänsä Euroopan parlamentissa työtä sen eteen, ettei eriarvoisuus kasva. Hän uskoo, että yhteisen turvallisen tulevaisuuden rakentaminen alkaa nyt.

– Tulevaisuutta ei tehdä rajoja sulkemalla.

Niinistö arveli saamansa palautteen perusteella, että hyvän vaalituloksen taustalla on nuorten lähtö vaaliuurnille.

– Lisäksi palautetta on tullut eläkkeellä olevilta rouvilta. He halusivat antaa äänensä lastenlastensa tulevaisuudelle. Vihreiden nousun taustalla on nuoret ja maailmanparantajamummot, Niinistö summasi.

Heidi Hautala (vihr.) totesi, että hänelle vaalituloksen odottelu on aina pieni painajainen.
Heidi Hautala (vihr.) totesi, että hänelle vaalituloksen odottelu on aina pieni painajainen.

"Viisaat vanhenevat naiset"

Myös Heidi Hautala kehui eläkeikäisiä rouvia.

– Viisaat vanhenevat naiset. He ovat mukana kiertotaloudessa, Hautala kehui Martta-meininkiä.

Nuorille riitti häneltäkin kehuja.

– Nuoret ovat jo omaksuneet turhan kulutuksen välttämisen. Suomalaiset ovat valmiita muuttamaan kulutuskäyttäytymistään.

Hautala seurasi seinältä vihreiden lukuja ja sanoi, että eurooppalaisittain vihreiden tulos näyttää siltä, että paikkamäärä nousee parilla kymmenellä.

– Äärioikeiston tulos ei tule olemaan sitä luokkaa, mitä ennustettiin.

Hautala totesi, että äärioikeistolla on liian monta johtajaa, jotta tuloksesta olisi edes hyötyä.

– Kyllä perussuomalaisia vielä viedään.

Viiteläiset kannustivat omiaan

Tuusulalainen Eija Brilli ja espoolainen Jani-Petri Martikainen kuuluvat Viite-yhdistykseen. Viite eli Tieteen ja teknologian vihreät ry on liittomuotoinen Vihreän liiton jäsenyhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää tutkittuun tietoon perustuvaa politiikkaa.

– Toivotaan, että vihreät saa kolme paikkaa, Brilli sanoo.

– Olisi positiivinen yllätys, jos kolme paikkaa tulee, Martikainen puolestaan toppuuttelee.

Fyysikko-Martikainen kokee vihreät ammatin puolesta läheisimmäksi puolueeksi.

– Lisäksi arvopohjani on sama kuin vihreillä.

Samaa sanoo Brilli. Vihreät arvot tuntuvat omimmilta.

– Ympäristöasiat ovat sydäntä lähellä. Olen kotoisin Ylä-Savosta ja Talvivaaran kaivoksen ympäristötuhot saivat minut liikkeelle, Brilli kertoi heräämisestään vihreään liikkeeseen.

Töitä kolmen edestä

Uudet vihreiden kansanedustajat ja eurovaaliehdokkaat espoolainen Saara Hyrkkö ja tamperelainen Iiris Suomela toivoivat, että vihreät nousisi jopa toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Hekin kertoivat, että nuorten aktivoituminen valoi uskoa siihen, että nuoret myös lähtivät äänestämään.

Kaksikko uskoi, että vihreät saa kaksi tai kolme ehdokasta läpi. Tosin Suomela hieman epäili, tuleeko kolmatta.

– Olemme tehneet töitä kolmen eteen, hän perusteli.

Hyrkkö totesi, ettei hän ajattele niinkään omaa äänisaalistaan; kyse on puolueen äänistä.

– Nyt on ratkaiseva hetki määritellä Euroopan suunta, uudet kansanedustajat totesivat.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.