Porin henkirikos syyteharkintaan

Lennart Holmberg

Poliisi on saanut päätökseen Porissa viime syksynä paljastuneen henkirikoksen esitutkinnan. Tapaus on syyteharkinnassa Länsi-Suomen syyttäjänvirastossa. Syytteen nostamisen määräpäivä on 27. toukokuuta.

Poliisin mukaan teosta epäillään Porissa asuvaa, vuonna 1990 syntynyttä ulkomaalaistaustaista miestä. Hän oli vangittuna koko esitutkinnan ajan ja on vangittuna edelleen.

Mies oli ollut seurustelusuhteessa henkirikoksen uhrin, porilaisen naisen kanssa. Poliisi kertoo, että tapahtuma-aikaan seurustelusuhde oli päättymässä ja teon motiivina epäillään olleen erosta johtunut riita.

Poliisi kuvailee tekoa eityisen raa'aksi ja julmaksi. Uhrin vammat aiheutettiin pääasiassa teräaseella. Kerrostalo-asunnosta, josta uhri löydettiin, oli sytytetty lisäksi tulipalo, joka kuitenkin sammui itsekseen.

Poliisi on tutkinut tekoa alusta asti murhana. Juttu siirtyy myös syyteharkintaan murhanimikkeellä.

Poliisi luonnehtii tapauksen esitutkintaa poikkeuksellisen vaativaksi ja haastavaksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.