Vasemmistoliitolla vaikea hyväksyä talouden reunaehtoja: Hallitusneuvottelut keskeytyivät maanantaiaamuna puoleen päivään saakka

Neuvotteluihin on tullut lisää hankaluuksia, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoi.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvioi, että talousasioissa on enemmän sovittavaa, kuin mitä viime viikolla näytti.

Helsinki

Aki Taponen

Kun talouden raameja on käsitelty, hallitusneuvotteluihin on tullut lisää hankaluuksia, sanoi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Säätytalossa maanantaiaamuna.

Lännen Median tietojen mukaan neuvottelut keskeytyivät maanantaina aamulla puoleen päivään saakka sen takia, että vasemmistoliiton on vaikea hyväksyä talouden reunaehtoja.

– Arvopohjan, jonka hallitus on asettanut, pitäisi olla kaikille selkeä ja yhteinen. Tehdään tarvittavat panostukset perusturvaan ja koulutukseen, eriarvoisuuden vähentämiseen. Mutta kyllä tässä on nyt enemmän sovittavaa, kuin mitä vielä viime viikolla oli, Andersson sanoi.

Hän jatkoi, että Vasemmistoliitossa pidetään selvänä, ettei enää voida jatkaa linjalla, jossa leikataan tavallisten suomalaisten palkoja tai lomarahoja.

– Työllisyysasteen nostaminen on erittäin tärkeätä ja se on myös täällä neuvottelevien puolueiden tavoite, johon haetaan ratkaisuja.

– Ratkaisut on haettava toimenpiteistä, joilla parannetaan ihmisten koulutus- ja osaamistasoa. Esimerkiksi tehostetaan työvoimapalveluja ja parannetaan niiden toimivuutta myös kotoutumisen ja palkkatuen puolella, Andersson sanoi.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä arvosteli perjantaina hallitusneuvotteluja hitaudesta ja kuvaili hallituksen muodostamista viiden puolueen pohjalta vaikeaksi.

Hallituksen muodostaja Antti Rinne (sd) piti Sipilän ulostuloa normaalina neuvotteluihin kuuluvana ilmiönä.

– Eri ryhmissä on käyty hyvähenkinen neuvottelu, myös puheenjohtajien pöydässä. Toivottavasti se jatkuu tänään, Rinne sanoi maanantaiaamuna.

Sunnuntain neuvotteluissa puheenjohtajat saivat Rinteen mukaan muodostettua yhteisen näkemyksen sovittavasta talousraamista. Talousasioiden käsittely jatkuu tänään.

– Suurin piirtein tiedämme, kuinka paljon meillä on rahaa käytettävissä nykytilanteeseen verrattuna.

– Täytyy sovitella eri asioita ja painotuksia yhteen. Luulen, että se on nyt kaikista vaikeinta, Rinne sanoi.

Työryhmien pitäisi saada työnsä valmiiksi tiistaina. Jotkut työryhmät ovat joutuneet ottamaan lisäaikaa asioidensa käsittelyyn ja neuvottelevat maanantaina vielä iltakuuden jälkeen.

Kaikkia asioita ei Rinteen mukaan pystytä ratkotaan näissä ilmiöpöydissä, vaan ne siirtyvät puheenjohtajien pöytään.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto arvioi, että edessä voi olla pallottelua työryhmien ja puheenjohtajien pöydän välillä.

– Saatetaan lähettää asioita takaisin ryhmiin ja kysyä, missä prioriteetit menevät taloudellisessa mielessä.

Haavisto on käynyt asioita läpi myös kahden kesken keskustan Juha Sipilän kanssa.

– Keskinäisiä jännitteitä, joita on joissain ryhmissä tullut esiin, koitetaan ratkoa myös puheenjohtajatasolla.

Jännitteet liittyvät Haaviston mukaan keskusteluihin ilmastosta, hiilinieluista, turpeesta ja sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen.

Haaviston mukaan ministeripaikkojen jaosta tai ministerien välisestä työnjaosta ei ole vielä neuvoteltu.

– Siitä vallitsee ymmärtääkseni yksimielisyys, että tulevassa hallituksessa olisi 18 ministeriä.

Omat hankaluutensa neuvotteluihin tuovat myös eurovaalitentit. Rinteen mukaan on neuvoteltu tenttien järjestäjien kanssa, että voidaanko tentteihin ottaa varapuheenjohtajia.

– Tänään olen kuitenkin Ylen tentissä mukana, Rinne sanoi.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne joutui maanantaina ottamaan kantaa myös eurovaaliehdokas Mikkel Näkkäläjärven (sd) rikostuomioihin. Ne eivät olleet ennen viikonvaihdetta sdp:n puoluejohdon tiedossa.

Demarinuorten puheenjohtajana toimiva Näkkäläjärvi kertoi sunnuntaina, että hänet on nuorena tuomittu eläinsuojelurikoksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

– Nuori mies on tehnyt hölmöilyjä, tosi ikävä asia. Toivon, että mies on ymmärtänyt tilanteen ja ottanut opikseen, Rinne sanoi.

Hallitusneuvotteluissa alkoi maanantaina ratkaiseva viimeinen viikko, jos hallituksen muodostajan Antti Rinteen tavoitteeksi asettama aikataulu pitää. Silloin hallitusohjelma olisi valmis ensi perjantaina.'

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto (kuvassa) kertoi jatkaneensa myös suoraa neuvonpitoa keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kanssa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (35)

Vastaa
pekko
tolkutonta väkeä
Vasemmisto kuittaisi kaikki menot velalla ja yrittäjien veroja kiristämällä ! Luulevat kai, että yrityksissä on rahapuut takapihoilla mistä voi käydä hakemassa !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
?
Vast: tolkutonta väkeä
Vasemmistoliitto ei halua myydä valtion omaisuutta. Eikö tätä melkein kaikki kannata?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Näin
Vast: tolkutonta väkeä
Se on huono asia vain koska sen sanoi vasemmistoliitto, eikä ketään muu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JP
Vast: tolkutonta väkeä
Eipä se valtion omaisuudenkaan myynti pitkässä juoksussa ole viisasta. Keskusta, Kokoomus ja mikä-se-kolmas-nyt-olikaan myivät jo puolen Suomea kaikessa hiljaisuudessa. Sitä mistä suurin osa kansasta ei tiedä ei voi paheksuakaan...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ilmaisen työvoiman markkinat
Vast: tolkutonta väkeä oikeistossa
Oikeisto haluaa kaikki töihin palkatta. Orjatyö nimetään hämäävästi rekrykoulutukseksi, harjoitteluksi taikka kokeiluksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yrittäjiä on monen kokoisia
Vast: tolkutonta väkeä
Tuskin Li tulee sinun kyläkaupaltasi perimään miljoonaveroja. Eiköhän ne ole nämä satoja ihmisiä työllistävät jätit, jotka joutuvat maksumiehiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mm-m
Vast: tolkutonta väkeä
Niipä, ehdottomasti lisää vaan carunoita, sehän oikeistomanööveri meni niin hyvin, kaikki on tyytyväisiä.

Ja kun nyt rahapuista puhutaan niin missähän se oikeiston rahapuu on mistä ne yritystuet maksetaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Talous
Hups, mitä tuli luvattua...
Hyvä Li, olisiko tämä pitänyt ymmärtää jo silloin kun katteettomia lupauksia annettiin - tästä kyllä varoiteltiin, tosin muista puolueista.
Nyt ollaan valmiita ottamaan roimasti lisää velkaa nuorten piikkiin, toivottavasti nuoret äänestäjät ovat ymmärtäneet myös tämän.
Kun tasa-arvosta puhutaan, niin mitten voitte perustella mm. virkamiesten paremmat lomaedut yksityiseen sektoriin verrattuna? = kaikkien veronmaksajien piikkiin - olikin jo syytä korjailla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Näkemys asiasta
Ukko vaihtoon kepussa
Kepu pettää aina, Sipilä on vaikea hallituskumppani eikä kepu ymmärrä että he ovat vaalien häviäjiä eivätkä voi sanella yhtään mitään vaan heidän on nostettava profiiliaan hallituksessa joka on ainutlaatuinen mahdollisuus palauttaa kepun äänestäjä kuntaa, mutta nyt näyttää että he mokaavat kaiken eikä mitään pystytä rakentamaan, kalliiksi käy Sipilän mantra ja asenne kepulle jak oko Suomelle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Harppa
Vast: Ukko vaihtoon kepussa
Kuntasektorin käppi 5 miljardia, julkisensektorin pitäisi kaventua 3 miljardia. Kerro miten tuon rahoitetaan? Siihen ei yhtään auta keputtelu vaan kerro konkretia.

Nämä vasurihallituksen rustaajat viis veisaavat minne kansan rahoja käytetään, kunhan vaalilupaukset vappusatasista pätee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ja maa levällään
Kohta hallitus kasassa
Ei kai ne neuvottelut nyt niin pienestä asiasta voi takkuilla, kuin rahasta? Sitä saa veroista ja aina voi ottaa lisää velkaa...pikkujuttuihin ei pidä juuttua!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Orpo pääministeriksi
Tästä tulee huono hallitus
Aloittaa alusta

Tai Harkimo
Vast: Tästä tulee huono hallitus
Kas kun ei saman tien Essayahia. Milläs mandaatilla se Orpo pääministeriksi pääsisi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ironiaa-66
Niimpä niin...
Elikkä kun lukee Li:n sanoja: Ettei pidä jatkaa enään linjalla missä leikataan tavallisten suomalaisten palkkoja tai lomarahoja... Heeetkinen,tämähän tarkoittaa siis sitä että Rinne ja demarit ovat hypänneet EK:n eliitin leiriin...hienoa demarit hienoa.Mutta eihän tämä mikään yllätys ole sillä tosiasiahan on että EK:n eliitti pyörittää tätä yhteiskuntaa missä poliitikot ovat heidän juoksupoikiaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
56
Vast: Niimpä niin...
Eikös EK nimenomaan halua leikata työntekijöiden palkkoja, että eliitille jää enemmän?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mihin suuntaan
Taitaa keikahtaa
Vasemmistoliitto ei kuulemma voi hyväksyä valtion omaisuuden myyntiä hankkeiden rahoittamiseksi...sinänsä järkevä ajatus, mistä lie putkahtanut mieleen.
No näinhän aikaisemmat hallitukset ovat tehneet, niin kokoomus kuin Sipilän keskystahalliruskin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Taitaa keikahtaa
Ongelma lienee, ettei siellä ole oikein mitään järkevää myytävää jäljellä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pätkä
hyvä opetus
Kyllä tekisi hyvää Anderssonillekin pyörittää omaa firmaa muutama vuosi ! Sitten voisi kuulostella mikä on ääni kellossa !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei toimi
Vast: hyvä opetus
Valtio ei ole firma. Tuosta syystä valtiota ei voi johtaa kutrn firmaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pasi Lehmuspelto
Vast: hyvä opetus
Valitettavasti valtio ei ole firma, koska kummankin hyvä johtaminen vaatii ihan samanlaista toimintaa. Politiikassa voivat vihreät ja vasemmistolaisetkin olla johtavinaan, vaikka hyödyllinen ja tuottava työ on heille täysin tuntematon maailma.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: hyvä opetus
Pasi Lehmuspelto: "Politiikassa voivat vihreät ja vasemmistolaisetkin olla johtavinaan, vaikka hyödyllinen ja tuottava työ on heille täysin tuntematon maailma."

Pasi Lehmuspellon elämä taitaa olla helppoa. Asiaan kuin asiaan löytyy patenttiratkaisu, vihreät (ja vasemmisto) ovat syypäät kaikkeen.
Tosin tuossa on melkoinen ajatusvirhe. Kun Pasi puhuu johtamisesta niin olisi pitänyt tajuta että tulevassa hallituksessa vihreät ja vasemmisto ovat tukipuolueita, ei johtajia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
se on kauhea summa
ei lisää velkaa valtiolle
Meillä on velkaa 105 miljardia
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Harinen
Vast: ei lisää velkaa valtiolle
Eihän tuo ole juurikaan mitään sanoi Paavo Väyrynen ja vaihdetaan eurot markkaan niin devalvaatio hoitaa velat ja paperi patruunat voi hyvin. Paavo ei hokannut että ei pure devalvaatio euromääräiseen velkaan ei.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Häviääkö vai voittaako Suomi vertailussa?
Kuinka paljon velkaa on esimerkiksi Ruotsilla tai Tanskalla?
Mitkä ovat esimerkiksi Ruotsin ja Suomen lähtökohtaiset erot mahdollisimman monesta näkökulmasta katsottuna?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jallu
Ne raamit
Oliskohan pitänyt rakentaa hiukan tiukemmat raamit. Ei sitten tarvitsisi raapia niin paljoa tuloja niitten raamien "menojen" kattamiseksi.
Ei sitten tarvitsisi verottaa yrityksiä hengiltä, eikä myydä viimeisiä, Kekkosen aikana hakittuja, valtion omistuksia.
Vai mitä Li?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yrityksiä on monen kokoisia
Vast: Ne raamit
Meinaatko, että miljoonia tienaavat yritykset kuolevat, jos niitä verottaa lisää? Ei Li ole vaatimassa sinun yhden miehen yritystäsi maksamaan valtionvelkaa pois.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.