Näkökulma: Viikko aikaa koota hallitus – eurovaalit hengittävät niskaan

Keskusta taas vaa´ankielenä. Jos Rinne epäonnistuu, perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan trio on seuraava vaihtoehto.

Timo Marttila
Antti Rinteen olisi saatava hallitusohjelma kansiin ensin viikon perjantaiksi.
Antti Rinteen olisi saatava hallitusohjelma kansiin ensin viikon perjantaiksi.

Anita Simola

Alkavatkohan hyvän tuulen päivät olla menneitä ilmiöitä Säätytalon pöydissä, sillä sieltä kuuluu varsin ristiriitaista viestiä.

Hallitustunnusteluja vetävä sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan talossa näyttäisi olevan hyvin yhtenäinen käsitys siitä, miten uusi hallitus hakisi pelivaraa budjetista oman politiikkansa toteuttamiseksi.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä (kesk) puolestaan kertoi, että vaikeaa on. Hallitusohjelman synnytyksestä ei tule helppo.

– Kova on yritys ja me teemme kaikkemme, että se syntyy, mutta kyllähän keskusteluissa kovin erilainen arvopohja näkyy. Maalista ollaan kaukana ja viikonloppuna pitää päästä hurja askel eteenpäin, Sipilä kertoi perjantaina.

No niin, edessä on kaksi aika toisistaan poikkeavaa näkemystä.

Keskustan pysyminen neuvottelurintamassa on kaiken a ja o. Jos se lipeää, niin hallituspallo Rinteen käsissä pamahtaa ilmaan kuin halpa vappupallo.

Rinteellä on kova kiire saada hallitusohjelma kansiin ensin viikon perjantaiksi. Se alkaa olla viimeinen takaraja, jos halutaan tulosta ennen eurovaaleja. Ne kolkuttavat ovia ja ensi viikon sunnuntaina.

Jos porukka pyörii Säätytalolla vielä eurovaalien jälkeen, ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja arvioidessaan, että perussuomalaiset ja kokoomus korjaavat komean potin. Perussuomalaiset hinkuvat kolmea edustajaa parlamenttiin, eikä se ole lainkaan mahdottomuus.

Keskustan mukanaolo hallitusneuvotteluissa on erikoista, sillä se oli suurin häviäjä.

Ensin puolue piti lähtökohtana sitä, että suunta on selkeästi oppositioon. Rinteen maanittelu muutti puolueen mielen ja kuin taikasauvan sivalluksesta väki päätti yhden yön aikana, että hallitukseen mennään niin että ovi heilahtaa.

Kentältä on kuulunut voimakkaasti myös toisenlaista viestiä. Puolueen olisi pitänyt jäädä kiltisti oppositioon.

Tosin keskustalla on kymmenkunta kynnyskysymystä, joiden pitäisi näkyä hallitusohjelmassa.

Kun peilaa Sipilän kommentteja, niin voi nähdä, että ne ovat jo aiheuttaneet töyssyjä.

Niistä töyssyistä nyt yritetään kaikin voimin päästä yli. Hallitusohjelma on aina kompromissien summa, mutta kyse on siitä, kuinka suuria nuo kompromissit ovat.

Sipilä tuskin tuo puolue-elinten pöytään paperia, jossa kynnyskysymykset olisivat vesittyneet. Tähän puolueella ei viime kannatuslukujen perusteella ole varaa. Sipilän noteeraus kenttäväen pörssissä alkaa muutoinkin olla menneen talven lumia.

Kansan tuntoja väreilevien mielipidemittausten on totuttu kulkevan tiettyä kaavaa. Oppositiopuolueiden kannatus nousee, hallituspuolueiden laskee. Niin menee jatkossakin, mutta yksi uusi piirre on noussut pintaan.

Ennen vanhaan hallitusta kokoavat ja vielä vaalikauden alussa hallituspuolueet nauttivat usein samansuuntaista kannatusta kuin ennen eduskuntavaaleja. Eivätpä nauti enää.

Jo toukokuun alussa Ylen kannatusmittaus teki tepposet. Siinä eduskuntavaalien voittaja, uutta hallitusta kokoava sdp oli menettänyt johtoasemansa. Suurimmaksi puolueeksi nousivat perussuomalaiset.

Lisää vettä myllyyn saatiin Alma Median mielipidetutkimuksesta. Siinä pääministeripuolueeksi valmistautuva sdp oli pudonnut ykköspaalulta kolmanneksi. Perussuomalaiset kiilasivat kärkeen 19,2 prosentin kannatuksella. Merkille pantavaa on, että oppositioon näillä näkymin suuntaavat perussuomalaiset ja kokoomus ovat mittauksessa suurimmat.

Jos Rinne saa kasaan hallituksen, perussuomalaisten voittokulku gallupeissa jatkunee pitkälle.

Säätytalolla tehdään pitkää päivää ja ilmastomuutoksen vaatimia uudistuksia vuollaan.

Neuvotteluissa mukana oleva, vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto on todennut ilmastonmuutoksen vaatimien toimien ulottuvan yhteiskunnassa kaikille sektoreille, niin asumiseen, liikenteeseen, teollisuuteen kuin infrastruktuuriin.

Lisäpontta hallitusneuvotteluihin tuli Sitran tuoreesta raportista, joka iski pöytään kovat madonluvut.

Sanoma oli, että luovu kokonaan lihansyönnistä ja lopeta autoilu vapaa-aikana. Mitä sanktioita kuluttaja saakaan, niin on aika varmaa, että sen tasaisemmin ne satavat perussuomalaisille.

Eikä osattomaksi jääne kokoomuskaan. Autot kuuluvat teille -slogan pysyy muistissa pitkään ja keskiluokkaa kurittavat ilmastopäätökset voivat saada yhden jos toisen äänestäjän muuttamaan puoluetta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Malvik
Eduskuntavaalit on käyty
Hallitus kootaan eduskuntavaalien jälkeen ei vaalienjälkeisten mielipidemittausten mukaan. Eurovaalit ovat eri vaalit kun eduskuntavaalit, että tuskin Rinteen hallituksen kokoamista hetkauttaa nykyiset mielipidemittaukset.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Eduskuntavaalit on käyty
Näin se on poijjaat! PS saa "voiton" EU-vaaleissa, kun sen kolmanneksi edustajaksi valitaan Teuvo Hakkarainen. Ne kaksi muuta ovat Huhtasaari ja Tynkkynen. Sitten tämä trio liittoutuu Italian fascistipuolueen kanssa, jonka rahoitus tulee Venäjältä. Suomelle tämä lopputulos on valtava tappio ja suoranainen häpeä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »