Kolumni: Kassalla voi joutua kaivamaan paperit, vaikka juomassa ei voltteja ole juuri mehua enempää

Alkoholin myynnin valvonnan tarkoituksena on minimoida alkoholin haitat yhteiskunnalle. Hyvin vähän, jos ollenkaan, alkoholia sisältävien juomien haittoja on vaikea nähdä, mutta paperit on silti pyydettäessä kaivettava, kirjoittaa toimittaja Markku Uhari.

Markku Uhari

markku.uhari@lannenmedia.fi

Hämmästyn joka kerta, kun olen ostamassa alkoholittomia juomia, ja kaupan kassa pyytää näyttämään paperit.

Näin käy aina vähän väliä. Ostan silloin tällöin oluita, joiden alkoholipitoisuus on 0,0 prosenttia. Toisinaan ostoskorissani on myös juomaa, jossa alkoholia on nolla pilkku jotain. Saa maun ilman huminaa.

Kaivan paperit ja elämä jatkuu. Hämmennyksen syynä on kuitenkin valta, jota työntekijä voisi tilanteessa käyttää.

Entä, jos henkilöpaperini eivät ole mukana? Periaatteessa kauppa voisi joissain tapauksissa olla myymättä juotavaa, jossa on yhtä paljon alkoholia kuin mehussa. Voisiko kauppa kieltää minua ostamasta mehua?

Alkoholittomat oluet ja siiderit joutuvat kantamaan mukanaan stigmaa.

Sitä, että ne ovat oluita ja siidereitä, joiden yhteydessä pitää erikseen määrittää, ettei niissä ole alkoholia ollenkaan. Nollakaljat ja siiderit eivät edes alkoholilain valossa ole alkoholijuomia. Se kun edellyttää, että juomassa on alkoholia.

Mutta ne vähäalkoholiset pullothan näyttävät oluelta, ja oluessahan on alkoholia, eikö?

Valviran ohjeissa alkoholituotteita myyviä vaaditaan valvomaan, että yli 1,2-prosenttia alkoholia sisältäviä juomia ei myydä alle 18-vuotiaille.

Samalla Valvira myös suosittaa tätä kovempaa linjaa. Päivittäistavarakauppa ry:n oma suositus on tätä tiukempi, samoin väkevien alkoholijuomien monopoliyhtiö Alkon.

On tietenkin oikein, että kaupan ala myy alkoholia vastuullisesti. Lain ja valvonnan tarkoituksena on suojella yhteiskuntaa alkoholin haittavaikutuksilta. Ihmistä samalla suojellaan ikään kuin itseltään.

Kauppojen valvontalinja on alalla tai kaupoittain yhteisesti sovittu, eikä sitä tarvitse kaataa yksittäisen työntekijän niskaan.

Hyvin vähän alkoholia sisältävien juomien haittoja on vaikea nähdä. Teinilläkin 0,5-prosenttisen juoman ylettömästä lipityksestä kärsii maksan sijaan pikemmin virtsarakko.

Samalla aidosti haitallisia nappeja saa pimeän verkon puolella hankittua näppärästi.

Panimoalan mukaan nollakaljojen myynti on kasvanut useiden vuosien ajan Suomessa. Myös Alkon tilastoissa alkoholittomien juomien kasvu näkyy: alkuvuonna nollajuomia myytiin 10 prosenttia edellisvuoden vastaavaa jaksoa enemmän.

Markkinoilla olevat tuotteet ovat myös parantuneet. Niistä saa pienen kalorimäärän lisäksi maun ilman alkoholin haittavaikutuksia. Kauppojen tiukka valvonta jättää kuitenkin suuhun ylivalvonnan jälkimaun.

Saman tien kaupan ala voisi alkaa vaatia papereita näytettäväksi muista nollatuotteista.

Miksei lasisen limupullon kanssa kassalle saapuvaa pyydetä näyttämään henkkareita ihan varmuuden vuoksi?

Onneksi monissa kaupoissa tilanteista voi selvitä kassalla puhumalla.

Uusi vitsaus ovat kuitenkin automaattiset pikakassat.

Moraalinvartijana pikakassa voi vetää niin tiukkaa nollalinjaa, että kone ei anna jatkaa ostoksia, jos sekaan tulee nollatuote.

Niin kätevää, että jatkossa voi mennä muualle.

Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
Näin
Tikusta asiaa
Olisiko kuitenkin ainakin osittain kyse siitä, ettei kassalla ole aikaa tutkia jokaisen pullon prosentteja? Myös pikakassat joutuvat valvomaan useita ostajia samaan aikaan. On aika yksinkertaista näyttää paperit, joita käytännössä kantaa aina mukana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
bits
Vast: Tikusta asiaa
Nykyaikaiset kassajärjestelmät osaavat haluttaessa kertoa mistä tuotteista pitäisi ikä tarkistaa, mutta ehkä simputtamisen kulttuuri istuu syvällä suomalaisessa kansanluonteessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
objektiivi
Ei päättäjillä ole suhteellsuudentajua
Hyvä kirjoitus..Tällaisissa linjauksissa ei ole mitään järkeä. Yhtä tyhmää kuin oli aikanaan kieltää lakritsipiippujen myyminen lapsille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ev
Niinpä
Haiskahtaa vahvasti jotenkin ah niin suomalaiselta toiminnalta..

Limut
Kassan kiusaamista
Ihan naurettavaa jono vain pitenee, papereita etsiessä.
On hyvä, että alkoholia sisältävistä juomista,kuten 5,5 promillea sisältävissä kysytään paperit . Ja ikäraja 30v . On aika iso.
Alarajaa sais nostaa20v.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Nukkumasa
Tarkistus
Ei papereita tarvitse näyttää, jos itse näyttää aikuiselta. Pikakassalla myyjä käy kuittaamassa simapullon muutamassa sekunnissa ja matka jatkuu ilman mielipahaa. Enemmän harmittaa, kun lakritsipiipusta ei saanut bonusta, kun se luetaan jollain tasolla tupakkatuotteeksi. Ei sekään silti ole kaupan vika.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Myös nollakaljaa juova juoppo
Pikku juttu
Vaikka se nollakalja ei pöhnää annakaan, siitä lapsi pääsee kivasti hehkuttamaan ajatusta väkevämmästä mahdollisuudesta. Voi kun jostain saisi sitä oikeaa, niin sitten olisi jotain. Jos nappeja saakin näppärästi, se ei anna perustetta näppäröittää alkoholijuomien saatavuuden helpottamista.

Jos on kerran joutunut näyttämään olevansa ikänsä puolesta kelvollinen ostamaan, voi seuraavalla kerralla jo varautua kysymykseen ja visakortin lisäksi varmistaa henkilökortin saatavuuden kukkarosta. Siinä ei montaa sekuntia kestä nypätä se esille. Yhtälailla eri bonuskortit hidastavat. Postissakin joutuu mahdollisen maksamisen lisäksi tunnistautumaan, voi kyynel.

Typerää on, jos pikakassaan ei ole ohjelmoitu tuotteen rajoitusta. Siitä pitää kauppiaalle mainita, eikä jäädä sitä toistuvasti murehtimaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Emilia
Nolla pilkku nolla
Kertaalleen on käynyt jo niin että S-marketin kassa kieltäytyi myymästä 0,0% sisältävää, siis täysin alkoholitonta olutta, koska kello oli yli 21 ja kassan mielestä laki koski "kaikkea kaljaa".

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »