Keskuskartanon katon annettiin palaa itsekseen loppuun, palopaikalle saapuminen kielletty turvallisuussyistä – katso videot Porin palopaikalta

Keskuskartanona tunnettu kerrostalo Porin keskustassa palaa edelleen. Yhdeksänkerroksisen talon ullakko ja kattorakenteet olivat alkuillasta ilmiliekeissä. Ylimmässä kerroksessa on lähinnä asuntoja.

Riikka Sipilä

Sammutustyöt jatkuivat keskiviikkona illalla useita tunteja Porissa Keskuskartanona tunnetun korkean kerrostalon ympäristössä. Toistaiseksi palon ei tiedetä vaatineen kuolonuhreja. Satakunnan Kansan mukaan Satasairaalan päivystykseen on tullut neljä potilasta Keskuskartanon palon takia. Potilaista ainakin kaksi on saanut savukaasuista hengitystieoireita. Osa on iäkkäitä ihmisiä, jotka ovat saaneet oireita fyysisestä rasituksesta ja tulipalon aiheuttamasta järkytyksestä.

Kaikki yhdeksänkerroksisen talon asukkaat saatiin evakuoitua pari tuntia tulipalon havaitsemisesta ja heidät siirrettiin palopaikalta hotellimajoitukseen Yyteriin. Savusukeltajat varmistivat yleisavainten avulla, että kerrostalon asunnoissa ei enää ollut ketään.

Pelastuslaitos on kieltänyt niin asukkailta kuin muiltakin ihmisiltä saapumisen palopaikalle, sillä talon ympäristö on vaarallinen putoavan kattomateriaalin vuoksi. Asukkaiden on mahdollista päästä käymään huoneistossaan todennäköisesti huomenna, pelastuslaitokselta kerrottiin ennen puoltayötä keskiviikkoiltana.

Satakunnan pelastuslaitos sai tiedon kerrostalon yläkerroksissa roihuavasta tulipalosta puoli kuuden aikaan illalla. Yhdeksänkerroksisen talon ullakko ja kattorakenteet olivat jo alkuillasta ilmiliekeissä.

Keskuskartanon ylimmissä kerroksissa on ullakon lisäksi lähinnä asuntoja. Kerrostalon alakerroksissa, katutasossa on ravintola sekä useita liikehuoneistoja.

Isossa asuinkerrostalossa Porissa Keskuskartanon itäpäässä syttyi tulipalo keskiviikkona illalla. Palo syttyi huoneistossa rakennuksen ylimmässä kerroksessa ja levisi sieltä ullakkovarastoihin. Kuvaaja: Ilari Tapio.

Palokunnalla oli täysi työ päästä kiinni kerrostalon ylimmässä kerroksessa roihunneisiin palopesäkkeisiin. Kuvaaja: Ilari Tapio.

Porin keskustassa syttyneen kerrostalon sammutustöiden on arvioitu kestävän pitkään. Ylimmästä kerroksesta alkanut palo on levittänyt sankkaa savua laajalle alueelle. Kuvaaja: Ilari Tapio.

Palokunta sammutti liekeissä olevan talon kattorakenteita useita tunteja nosturi apunaan.

Pelastuslaitos päätti kuitenkin puoli yhdeksän aikaan illalla, että talon katon annetaan palaa itsekseen hillitysti loppuun.

– Keskuskartanossa on hyvät rakenteet talon ylimpiin kerrosten asuntoihin. Suunnitelmissamme on antaa sen palaa itsekseen loppuun, jotta saataisiin asuntoja ja omaisuutta säästettyä, kertoo Tiina Kielinen Satakunnan pelastuslaitoksen johtokeskuksesta.

Pelastuslaitoksen taktiikkana on ullakon hallittu poltto, jolla pyritään mahdollisimman pieniin vesivahinkoihin. Porrashuoneet ylipaineistetaan ja kerrostalon ylimmät asunnot varmistetaan, jottei tulipalo ei pääsisi leviämään niihin.

Ennen puoltayötä pelastuslaitokselta kerrottiin, että ullakon poltto on lopuillaan ja edessä on siirtyminen jälkiraivausvaiheeseen. Samalla varmistetaan vielä ylimmän kerroksen huoneistojen osalta, ettei palo ole päässyt leviämään muihin asuntoihin.

Silminnäkijöiden mukaan tulipalo vaikutti sellaiselta, että on myös täysin mahdollista ettei muutaman vuosikymmenen ikäisestä kerrostalosta ole aamun valjetessa enää mitään jäljellä.

Kerrostalon katto oli kaikessa kuumuudessa nopeasti mennyttä ja ullakko tuhoutui käytännössä täysin vain muutaman tuntia tulipalon syttymisen jälkeen.

Keskuskartanon massiivista tulipaloa oli sammuttamassa noin 20 pelastuslaitoksen yksikköä, tulipalopaikalla oli myös poliisin partioita ohjaamassa liikennettä ja useita ensihoidon ambulansseja.

Satakunnan pelastuslaitos on vedonnut ihmisiin, että he välttäisivät turhaa liikkumista Porin keskustassa, Satakunnan-, Itsenäisyyden- ja Presidentinpuistokatujen välisellä alueella.

Pertti Heikkilä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
jh
Äijät töihin
Kukaan ei ole harmistunut palon sammuttajien, vaarallisen työn tekijöiden varsin yksipuolisesta sukupuolijakaumasta.

Valtakunnan uutisissa pohditaan nyt mm. sitä, että seuraavan suomalaiskomissaarin sukupuolen pitää olla nainen.
Miksi aina näin epäjohdonmukaista ja elitististä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ikävää luettavaa
Palo-osastointi
Kuinka mahtaa olla kiinteistön palo-osastointi?
Ei kai väitetä, että koko ullakko olisi yhtä osastoa?

Elon Vena
Minä se olen
Muutaman vuosikymmenen vanha, tuo talo on valmistunut 1962!

Altmann
?????
Oliko muita vaihtoehtoja kuin antaa palaa ? Paikalla vain kaksi nostolavaa jotka ulottuvat katon korkeudelle.

Retiisi
Oikea ratkaisu
Ihan fiksua antaa katon palaa jos ei ollut pelkoa tulen leviämisestä alempiin kerroksiin. Vesivahingon aiheuttama tuho olisi ollut katastrofi.. ehkä näin talo säästyi
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
asiantuntija
Tulipalon sattuessa on aikaa vain 2 minuuttia poistua asunnosta
Kun syttyy tulipalo niin sinulla on 2 minuuttia aikaa päättää mitä otat asunnosta mukaan joten mitä otat asunnosta mukaan?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
nainen
asuminen
tuohon ei kyllä mennä ihan heti takaisin asumaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »