Hoitajat ja lääkärit vaativat saattohoitoa hallitusohjelmaan

Jari Laurikko
Suomessa joka kolmas kuoleva tarvitsee erityistason saattohoitoa.
Suomessa joka kolmas kuoleva tarvitsee erityistason saattohoitoa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattijärjestöt vaativat, että hallitusohjelmaan kirjattaisiin saattohoitopalveluiden turvaaminen koko väestölle lainsäädäntömuutoksella.

Yli 50 000 suomalaista kuolee vuosittain. Heistä arviolta runsaat 30 000 tarvitsee palliatiivista eli oireenmukaista hoitoa ja hoivaa elämänsä loppuvaiheessa. Joka kolmas kuoleva tarvitsee erityistason saattohoitoa.

STM:n tuoreen raportin mukaan saattohoidon palveluiden järjestämisessä on suurta alueellista vaihtelua ja paikoin merkittäviä puutteita. Useilla sairaanhoitopiireillä ole tarjota riittäviä erityistason palveluita. Näillä alueilla asuu noin 400 000 suomalaista.

Vaatimuksen mukaan jokaisessa yksikössä, jossa saattohoitoa toteutetaan, tulisi olla yhtenäiset linjaukset. Esimerkiksi kivunhoito toteutuu selvitysten mukaan puutteellisesti.

Järjestöt ovat keväällä nostaneet aihetta keskuteluun #saattohoitopakkaus-kampanjassaan. Se muistuttaa, että elämän alun tasapuolisuudesta Suomessa kertoo äitiyspakkaus. Elämän loppuvaiheessa tällainen yhteiskunnan kokonaisvaltainen tuki kuitenkin puuttuu. Kampanjan suojelijana toimii arkkiatri Risto Pelkonen.

Alan järjestöihin kuuluu yli 330 000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Mukana ovat Suomen Lääkäriliitto, Tehy, SuPer, Suomen sauraanhoitajaliitto, Suomen Terveydenhoitajaliitto sekä Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry.

Lääkäriliitto on laskenut, että hallitusohjelmakirjauksen hintalappu olisi noin 35 miljoonaa euroa vuodessa. Liiton mukaan palveluiden parantuminen tulisi jonkin verran vähentämään erikoissairaanhoidon ja päivystyskäyntien tarvetta.

Vetoomuksen mukaan saattohoidon riittämättömät resurssit näkyvät myös alan koulutuksessa. Tällä hetkellä vain lähihoitajien koulutuksessa on määritelty saatto- ja palliatiivisen hoidon ammattitaitokriteerit

Lääkärien perusopetukseen palliatiivinen hoito kuuluu pakollisena vain muutamassa yliopistossa, ja vain kahdessa yliopistossa on palliatiivisen lääketieteen professuuri. Lääkäriliitolla on palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys, jonka on suorittanut runsaat 160 lääkäriä.

Lääkäriliitto korostaa, että nykyistä saattohoidon saatavuutta ei saa heikentää. Yksityiset saattohoitokodit ovat kehittäneet saattohoitoa merkittävästi, eikä niitä tulisi ajaa alas lyhytnäköisten säästöjen vuoksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
miten
Tärkeä huomioida
Kirjausten oltava tarkkoja. Nykyään saattohoitoa tuottavat tehostettua palveluasumista tuottavat yksityiset yritykset. Valitettavasti tilannetta ei ole huomioitu henkilöstömitoituksessa eikä henkilöstörakenteessa. Tilanteet ns. kentällä ovat erittäin huolestuttavia. Jos saattohoidettava saa asianmukaisen hoidon, jäävät muut yksikön asukkaat lähes heitteille. Tai sitten saattohoidettava kuolee ilman asianmukaista hoitoa.
On ehdottomasti säädeltävä tarkasti ja kohdennettava erityistä valvontaa niihin yksiköihin, joissa myös saattohoidetaan eli käytännössä hyvin monessa tehostetun asumisen yksikössä.
Vaativa saattohoito tulisi rajata vain tiettyjen erikoistuneiden toimijoiden tehtäväksi, joilla on lääkärit ja kyky lievittää kipuja ympärivuorokauden tehokkaasti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »