Jäkälän määrä on vähentynyt lähes kolmanneksella 10 vuodessa – porojen talvilaitumet ovat pirstoutuneet

Porojen hyvät talvilaitumet ovat vähentyneet. Syitä tähän ovat muun muassa metsätalous, muu maankäyttö ja ilmastonmuutos.

Ossi Rajala

Porojen laidunmetsät ovat muuttuneet ja pirstoutuneet siten, että jäkälät ovat vähentyneet samalla kun sammalet ja varvut lisääntyneet.

Näin kerrotaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuosina 2016−2018 tekemässä porolaiduninventoinnissa.

Muutokset johtuvat Luken mukaan suurelta osin poronhoidon, metsätalouden ja laajenevan maankäytön vaikutuksista. Jäkäliköiden heikkenemiseen vaikuttaa todennäköisesti yhä enemmän myös ilmastonmuutos.

Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan 33 paliskunnassa muu maankäyttö kuten asutus, matkailu, maanviljely, kaivokset, turvetuotantoalueet ja tiestö sekä niitä ympäröivät häiriöalueet kattavat jo yli 25 prosenttia laidunten kokonaisalasta

Kahdessakymmenessä pohjoisimmassa paliskunnassa sijaitsevilla pysyvillä koealoilla jäkäläbiomassat ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin 30 prosenttia.

Inventoinnin perusteella havumetsäalueen yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla.

Laadultaan heikoimmat talvilaitumet sijaitsevat poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa, jossa metsien rakennetta hallitsevat hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät.

– Tilastoanalyysien perusteella koealojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen, porotiheydet ja metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä. Myös maankäytön laajuus ja todennäköisesti ilmastonmuutos selittävät kasvillisuusmuutoksia, kertoo Luken erikoistutkija Jouko Kumpula.

Suomen kasvimaantieteellinen aluejako Pohjois-Suomen osalta.

Talvilaidunten tilan parantaminen edellyttäisi Luken mukaan monipuolisia toimenpiteitä poronhoidossa, metsien käsittelyssä ja maankäytön suunnittelussa.

Poronhoidossa paliskuntien laidunkiertojärjestelmien kehittäminen sekä poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida.

Metsätaloudessa suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden, luonnontilaisten vanhojen metsien säästäminen tai varovainen käsittely säilyttäisi poronhoidolle tärkeitä laidunmetsiä.

Metsän jatkuvan kasvatuksen kehittäminen ja laajempi käyttöönotto avohakkuiden sijaan todennäköisesti parantaisivat Luken mukaan laidunmetsien tilaa kattavammin.

Vanhojen metsien kohtalosta ollaan laajemminkin huolissaan, sillä ne ovat tärkeitä suomalaisen luonnon monimuotoisuudelle.

Tausta

Poronhoitoalue kolmannes Suomesta

Havumetsäalueella parhaita talvilaitumia ovat laajat ja yhtenäiset varttuneet ja vanhat mänty ja kuusimetsät, joissa on runsaimmin maajäkäliä ja puissa kasvavia luppojäkäliä. Tunturialueella jäkäläiset

kuivat ja karut tunturikoivikot ja -kankaat ovat tärkein talvilaidunvara.

Luonnonvarakeskus kartoitti paliskuntien talvilaitumet satelliittikuvien avulla.

Maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet selvitettiin paikkatietoaineistojen ja maankäytön vaikutuksia porojen laiduntamiseen käsittelevän tutkimustiedon avulla.

Poronhoitoalue kattaa yhden kolmanneksen Suomen pinta-alasta. Valtio omistaa poronhoitoalueen maa-alasta noin 64 prosenttia ja suojelualueiden osuus on noin 28 prosenttia.

Lähde: Luonnonvarakeskus

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Keijo
Onko todella näin?
Hieman hämmästyttävä uutinen itselle ylä-lapissa asuvana henkilönä. Olen havainnut omalla lapsuuden ajan seudullani, että viimeisen 30 vuoden aikaiseen maastoon on tullut se ero jäkälikköjen osalta, että ne ruukaavat olla joka paikassa nykyisellään miltei maahan saakka syödyt.

Onoo tässä tutkimuksessa huomioitu mahdollisuus siihen, että paliskuntien kantokykyyn nähden ylisuuret laiduntavat tokat vain syövät jäkäliköt niin tehokkaasti, että ne eivät uusiudu ja sammaleet, jotka eivät ole ravintoa porolle, valtaavat alaa?

Aidatuilla alueilla, kuten hautausmailla, jäkälä on ihan vastaavassa korkeudessa, kuin muistan sen olleen 30 vuotta sitten.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
syöty ne on
Vast: Onko todella näin?
No, aiemminhan on todettu, että Suomen ja Norjan välillä on tässä jäkäläasiassa suuri ero. Suomessa laidunnetaan liikaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Chip
Ylilaiduntaminen
Suomen Lappi on ylilaidunnettu. Ero on kaikkein selkein kun katsoo ilmakuvaa suomen ja venäjän välillä Raja-Joosepin kohdalla. Venäjän puolella valkoista, suomi paljaita kalliota.
Huom.
Luonnonsuojelualueet eivät ole aidattuja, joten siellä on yhtä paljon poroja kuin muuallakin... syömässä jäkälää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
mediatyöläinen
Poronlihateollisuuden rajat ylitetty
Olen arvostanut saamelaiskulttuuria vuosikymmenien ajan, mutta heidän sokea kohtansa on poronlihateollisuus. He eivät itse kykene rajoittamaan porojen määrää luonnon kantokyvyn mukaan. Siinä vaiheessa kun paljakat kalutaan puhtaaksi jäkälästä koko Lapissa ja etelästä tuodaan rekoilla heinäpaaleja massaruokintaan, niin rajat on selkeästi ylitetty. Saamelaiset näkevät itsensä luontaiskansana, mutta lienevät maapallon koneellisin porukka. Turha puhua pitkistä etäisyyksistä jos hiilijalanjälki on törkeän suuri. Saamelaiset kuvittelevat etnisen taustansa takia olevansa kestävän kehityksen ylä- ja ulkopuolella. Mikähän on oikeasti poronliha hiilijalanjälki kiloa kohti verrattuna esim. lampaisiin. Venäjän puolella olisi valtavat luonnonmukaiset resurssit poronlihan tuotantoon, mutta kun venäläiset eivät arvosta hienoa poronlihaa vaan haluavat Ukrainan nautaa. Jos Samediggi ei kykene asiaa itse ratkaisemaan, niin valtion on pakko puuttua asiaan ja rajoitettava pakkokeinoin poronlihateollisuus luonnon kantokyvyn mukaiseksi. Niin se vaan on ikävä kyllä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kanerva
törkeä teko
Syynä on liian suuri porojen määrä, joka johtuu poromiesten ahneudesta.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »