Saako koiraa ulkoiluttaa vapaana metsässä tai maaseudulla? Poliisi muistuttaa järjestyslakisäännöistä

Jane Iltanen
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Poliisilaitoksille tulee vuosittain useita yhteydenottoja liittyen vapaana olleen tai irti päässeen koiran tekemisiin. Myös koirankakka on palautteissa tuttu kestoaihe.

Länsi-Uudenmaan poliisi haluaa osaltaan muistuttaa, että vaikka ihmisille tärkeistä nelijalkaisista puhuttaessa tunteet ottavat helposti vallan on syytä muistaa laista kumpuavat pelisäännöt.

Järjestyslain mukaan koiran omistajan tai haltijan on pidettävä koira taajamassa kytkettynä. Samoin on pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle, yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikalle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua.

– Ulkoiluttajan vastuulla on myös pitää huolta siitä, että koiran kakka ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa, muistuttaa ylikomisario Juha Rosendahl tiedotteessa.

Vaikka koirakuri on tiukka, on nelijalkaisilla kavereilla myös lukuisia paikkoja, joissa juosta vapaana. Suljetulla pihalla, koirien harjoituspaikalla ja koirapuistoissa koirat saavat olla irti vapaasti.

– Toki koiran tulee näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa, Rosendahl toteaa.

Koirat mainitaan myös metsästyslaissa, jossa säädetään muun muassa koiran kiinnipitovelvollisuudesta, koirakokeista, koiran kouluttamisesta sekä koiran talteenotosta.

Kaikki koiranomistajat eivät tiedä tai muista, että myöskään metsässä tai maaseudulla koiria ei voi pitää kytkemättöminä ilman valvontaa. On myös hyvä pitää mielessä, että ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.

– Maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Etenkin näin keväisin luonto on täynnä pesänrakennusta ja perheenlisäystä alkaa ilmestyä useille lajeille. Vapaana oleva koira ei tätä tavallisesti hoksaa huomioida, mistä voi olla harmillisia seurauksia, Rosendahl sanoo.

Poliisi muistuttaa, että irrallinen koira voi olla pelottava näky myös vastaantulevalle lenkkeilijälle.

– Henkilö, joka arastelee koiria, ei voi tietää, onko vapaana vastaan tuleva Tessu tai Turre kiltti vai ei. Onkin reilua kanssakulkijoille pitää oma koira lähellään – mielellään kiinni kytkettynä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (38)

Vastaa
päve
koirat
joo koirat kiinni .tai ainakin valvonassa.oma kisuni oli omalla pihalla.sitten siihen tuli kaksi irraallaan olevaa koiraa ja tappoi ihanan kissani.kissat on aina kulkenut täällä maalla vapaina koska niiden tehtävänä on pitää hiiret kurissa.itse uskon tähän.ne eivät tapa toisten lemmikkejä .
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lakia noudattava koiranomistaja
Vast: Koirat kiinni
”Jos siis vielä aikuisena kärsii koirapelosta niin siihen kannattaisi hakea jotain apua, varmaan eri koirayhdistyksetkin voisivat auttaa.”

Nimin T.S. yrittää nyt sälyttää koiranomistajien lainnmukaista velvollisuutta pitää koiriaan kiinni koiria pelkäävien ihmisten niskoille. Ei kenenkään tarvitse ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin siksi, että koiranomistajat saavat rikkoa lakia.

Ei koiralle tule paha mieli, jos se on kytkettynä. Jos kuitenkin tulee, koirayhdistykset voisivat auttaa siinä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vast: Koirat kiinni
Nimimerkki 'Lakia noudattava koiranomistaja': "Nimin T.S. yrittää nyt sälyttää koiranomistajien lainnmukaista velvollisuutta pitää koiriaan kiinni koiria pelkäävien ihmisten niskoille. Ei kenenkään tarvitse ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin siksi, että koiranomistajat saavat rikkoa lakia."

Täysin väärä tulkinta. Kannattaa lukea se kirjoitukseni uudestaan, en käsitellyt lainkaan tätä kiinnipitovelvoitetta.

Pieni muistelu. Olin kävelyttämässä sitä isoa mustaa koiraani. Edellä kulki äiti ja kaksi-kolmevuotias lapsi. Saavutin heitä ja lapsi kuuli että joku on tulossa takaa, kääntyi katsomaan ja näki tuon koiran jonka korvat hassusti heiluivat ja hännännöpö villisti viuhtoi. Lapsi ojensi kätensä ja koira sitä nuuhkaisi, lapsi oli ihan onnessansa. Siinä vaiheessa äitikin havahtui, kiljaisi; Koira, koira puree, ja vetäisi lapsen kauemmas.
Kovin hämmentynyt oli lapsen ilme kun äiti sanoi koiran purevan, mutta oma kokemus kertoi aivan muuta.
Näin siis jotkut opettavat lapsiaan pelkäämään koiria.

On muuten erilaisia pelkoja. On kissapelko allurofobia ja on koirapelko kynofobia: "Kynofobia on sairaalloinen pelko koiria kohtaan. Suurin osa kynofobiasta kärsivistä pelkäävät suuria, ilkeän näköisiä koiria. Joissain tapauksissa kynofobiasta kärsivä pelkää myös pienempiä koiria ja koiranpentuja. Tavallisesti kynofobia kehittyy 10-13-vuotiaille lapsille. Tavallinen tapa hoitaa kynofobiaa on desensibilisaatio eli siedätyshoito."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lakia noudattava
Vast: Vast: Koirat kiinni
Kyllä, ja varmasti löytyy tarinoita, jossa koiranomistaja on vakuuttanut ettei koira pure, mutta lopputuloksena on ollut purema. Koirat kuluu lain ja moraalinkin mukaan pitää kiinni. Ei siinä tarvitse lässyttää mistään hoitoon hakeutumisesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vast: Koirat kiinni
Jotenkin näissä koirakeskusteluissa tuntuu aina menevän överiksi. Nyt ihan nimimerkkikin on jo syyttävä kun 'Lakia noudattava' kirjoittaa: "Kyllä, ja varmasti löytyy tarinoita, jossa koiranomistaja on vakuuttanut ettei koira pure, mutta lopputuloksena on ollut purema. Koirat kuluu lain ja moraalinkin mukaan pitää kiinni. Ei siinä tarvitse lässyttää mistään hoitoon hakeutumisesta."

Varmaankin kirjoittaja pystyy löytämään tarinoita joissa koira on purrut. Mutta se mitä minä kerroin ei ollut 'tarina' vaan tositapahtuma jossa koira ei purrut. Tuo koira muuten kävi virallisissa luonnetesteissä ja sai erinomaisen hyvät tulokset.
Nyt siis tuolla nimimerkilläkin pyritään syyllistämään, mutta huti siinäkin. Kyllä se koira tuossa tilanteessa oli asianmukaisesti kytkettynä ja minun hallinnassani, keskellä kaupunkia kun käveltiin.
Kovasti ylilyövä on myös tuo että lässyttäisin hoitoon hakeutumisesta. Minä kun vain totesin että tällaisiin pelkoihin voi hakea apua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pelosta eroon
Vast: Vast: Koirat kiinni
Pelosta voi päästä eroon. Anoppi ja sisko (jo eläkeikäisiä) ovat aina pelänneet koiria, kaikenlaisia. Meille hankiittin muutamia vuosia sitten pieni koira. Nyt nämäkin kaksi henkilöä ovat jo päässeet kammostaan eroon ja jopa uskaltavat antaa herkkupalan pienelle otukselle. Eikä isompienkaan vuoksi enää tarvitse mennä kadun toiselle puolelle.

Maailma on täynnä pelonaiheita, joita ei kuitenkaan voida poistaa, ei käärmeitä, eikä ampiaisia jne. Apua ahdistukseensa voi hankkia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lakia noudattava
Vast: Vast: Koirat kiinni
Onpas nimimerkki T.S. nyt kovin oudolla linjalla. Ensin joku kirjoittaa, että koirat kuuluu olla kiinni, ja lisää siihen, että pelkää koiria.

Tämän jälkeen T.S. tulee kertomaan, miten hänen koiransakaan ei pure. Samalla hän ehdottaa jotain pelon lievitystä. Sitten kun hänelle sanotaan, että koirien kuulu olla kiinni, alkaa T.S.:än joku kummallinen omakohtainen muistelu, joka ei edes liity koiran kiinnipitovelvollisuuteen.

Lopuksi hän vielä yrittää mitätöidä koirapuremien ongelmat selittämällä jotain tarinoista ja ”tarinoista”, ihan kuin Suomessa ei olisi tositilanteita, jossa omistajan kilttinä pitämä koira on purrut ihmistä. Tästä kommentoinnista jää sellainen maku, että ”Eipä minulla itse asiaan ole mitään sanottavaa, mutta tulenpahan tänne vähän pätemään kokemuksillani”

Koirien tulee olla kiinni ja sillä selvä. Osa ihmisistä pelkää, osa ei. Vaikka sinun Turresi onkin kiltti, kaikki koirat eivät ole. Siksi laki onkin yksiselitteinen: kaikkien koirien pitää olla kiinni. Vain äärimmäisen itsekkäät koiranomistajat pitävät koiraansa irti. Sellainen käytös pilaa meidän kunnollisten koiranomistajienkin maineen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vast: Koirat kiinni
Nimimerkki 'Lakia kunnioittava vastaa minulle ja kovasti arvostelee ja moittii minua. Moitteensa hän päättää näillä sanoilla:
"Koirien tulee olla kiinni ja sillä selvä. Osa ihmisistä pelkää, osa ei. Vaikka sinun Turresi onkin kiltti, kaikki koirat eivät ole. Siksi laki onkin yksiselitteinen: kaikkien koirien pitää olla kiinni. Vain äärimmäisen itsekkäät koiranomistajat pitävät koiraansa irti. Sellainen käytös pilaa meidän kunnollisten koiranomistajienkin maineen."

Ilmeisesti kirjoittaja on nyt sellaisessa tuohtumuksen tilassa ettei ole sisäistänyt tekstiäni. Tuossa tilanteessa koirani oli siis kytkettynä ja hallinnassani. Ei siis mitään syytä moittia minua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lakia noudattava
Vast: Vast: Koirat kiinni
”Ilmeisesti kirjoittaja on nyt sellaisessa tuohtumuksen tilassa ettei ole sisäistänyt tekstiäni. Tuossa tilanteessa koirani oli siis kytkettynä ja hallinnassani. Ei siis mitään syytä moittia minua.”

Nyt näyttää siltä, että sinä et sisäistä muiden tekstejä. Artikkeli käsittelee koirien kiinnipitovelvollisuutta. Kommenttisi eivät liity omien sanojesikaan mukaan tähän. Täällä ihmiset keskustelevat artikkelin aiheesta, ja sinä tule kertomaan, että sinulla on kiltti koira. Aha, olkoon koirasi kiltti ja kytkettynä. Nice to know. Mitä sitten? En sitten tiedä tykkäätkö muutenkin aina vetää keskustelun omaan koiraasi, vai onko tapanasi yleensä kommentoinnissa vetää keskustelua pois aiheesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vast: Koirat kiinni
Nimimerkki ’Lakia kunnioittava’ toteaa: ”Täällä ihmiset keskustelevat artikkelin aiheesta, ja sinä tule kertomaan, että sinulla on kiltti koira. Aha, olkoon koirasi kiltti ja kytkettynä. Nice to know. Mitä sitten? En sitten tiedä tykkäätkö muutenkin aina vetää keskustelun omaan koiraasi, vai onko tapanasi yleensä kommentoinnissa vetää keskustelua pois aiheesta.”

Suosittelen että käyt keskustelun uudelleen läpi. Ykkössivulla nimimerkki Koiraton kirjoitti:
”Pitäkää koiranne kytkettynä. Minä pelkään niitä.”

Tuohon minä vastasin eikä se mielestäni vienyt keskustelua aiheesta pois.

Katso sitten omaa osuuttasi tässä keskustelussa. Tulit mukaan seuraavan päivänä. Ei viestisi oikeastaan koirien kiinnipitoa koskenut vaan pääasiasi oli minun arvostelemiseni. Sama linja on jatkunut kaikissa viesteissäsi.
Ja kirjoitat nyt sitten: ”Täällä ihmiset keskustelevat artikkelin aiheesta.”
Paitsi sinä joka keskityt keskustelemaan minusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lakia noudattava
Vast: Vast: Koirat kiinni
" Ei viestisi oikeastaan koirien kiinnipitoa koskenut vaan pääasiasi oli minun arvostelemiseni. Sama linja on jatkunut kaikissa viesteissäsi."

Huti meni ja kommenteiltasi putoaa pohja. Olen nimittäin jokaisessa viestissäni kirjoittanut koirien kiinnipidosta. Sinulla nyt on joku erikoinen taipumus vetää keskustelu juuri itseesi ja koiraasi.

Levyn toistamiseksi menee, mutta koirien kuuluu olla kytkettyinä, niin sinun kiltin hauvelisi kuin ihan jokaisen muunkin. Ei tämä nyt sen vaikeampaa ole.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jonne
Koiria ei vapaaksi
THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler on koonnut listan eläinten aiheuttamien kuolemien määristä Suomessa

Gisslerin kokoama lista kokonaisuudessaan, 1998-2014:

Ampiainen 23 (kuolemaa)
Koira 19
Nauta 12
Hevonen 8
Kissa 3
Karhu 1
Kyy 1
Mehiläinen 1
Pässi 1

Susi ei ole tappanut ainuttakaan ihmistä sataan vuoteen, mutta silti se on suurin vihan kohde vuodesta toiseen alarmistisen ja tunteilevan väen keskuudessa.

Vapaaksi päässeet koirat ovat ongelma tilastollisesti ja käytännössä.
Liian monta raatelua ja kuolemaa.
Uhreina eivät ole vain ihmiset vaan toiset koirat.

Sitten lopuksi vielä kissoista kun näyttävät nekin tähän keskusteluun liittyvän otsakkeella "kissat kiinni".

Kissoilla on oikeus liikkua vapaana tietyin edellytyksin.
Suomessa on voimassa kolme lakia, joissa säädetään kissojen oikeuksista ja liikkumisvapaudesta: metsästyslaki, eläinsuojelulaki ja järjestyslaki. Näiden lakien mukaan kissaa ei välttämättä tarvitse pitää kytkettynä ja kissalla on vapaa liikkumisoikeus koko maassa muutamin poikkeuksin.
Lisäksi on vielä eläinsuojeluasetus.

Järjestyslaki aiheuttaa kissan kannalta kaikkein eniten väärinkäsityksiä. Kissaa koskeva kohta on pykälässä 14, jonka otsikko on koirakuri. Pykälän viimeinen kappale sanoo kuitenkin selvästi, että kissaa koskee vain momentin 2 kohta: ”pidettävä huolta siitä, ettei pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua.

Finlex-sivustoilla on asiatietoa, lakeja -ei mielipiteitä.

Siis:
Metsästyslaki
Järjestyslaki
Eläinsuojelulaki
Eläinsuojeluasetus

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_Tero
Vast: Koiria ei vapaaksi
Oma tulkintani tuon listauksen osalta on seuraava: se on 100% ihmiskeskeinen, eli montako ihmistä on syystä tai toisesta menehtynyt eri eläinlajiin kuuluvien (raportoituvien) traagisten tapahtumien pohjalta.

On ihan eri asia arvioida tuhoa, kärsimystä ja kuolemantuottamista kun asiaa laajennetaan lintuihin, jyrsijöihin ym. pienriistaan.

Monikohan on tullut miettineeksi miten kissat toteuttavat vaistonvaraista saalistusviettiään kulkiessaan vapaana?

"Arvion mukaan vapaasti ulkoilevat kissat tappavat Suomessa noin miljoona saaliseläintä kuukausittain, niistä yli 140 000 on lintuja."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leivo
Vast:Vast:Vast: Koirat kiinni
Nimim T.S. 3 vuotias oppi, että iso koira on kiltti (kuten sinun Koira). Entä jos seuraava lapsen kohtaama iso koira ei ollutkaan kiltti, tai vaikka vaan innostui ja puraisi leikillään? Pahaa jälkeä voi tulla vahingossakin. lMinusta äiti oli oikeassa kun varoitti lasta, vierasta koiraa ei kannata lähestyä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.S.
Vast: Koirat kiinni
Nimimerkki 'Yli meni': "Sinähän T. S. tässä esität, että on olemassa perusteettomia pelkoja."

Niinhän minä kirjoitin. On tosiaan pelkoja joille löytyy perusteet. Ja sitten on pelkoja joille ei löydy perusteita.
Keskustelupalstahan tämä on ja keskustelujen sujumiseksi olisi hyvä jos keskustelijoilla olisi käsitteet hallussa. Huonosti keskustelu etenee jos pitäisi selventää niinkin itsestään selviä käsitteitä kuin perusteeton pelko.