Etla: Maahanmuuttajien yritykset työllistävät hyvin mutta maksavat huonoa palkkaa – "Koko ajan syntyy uusia matalapalkkaisia tehtäviä"

Etlan tutkimuksen mukaan maahanmuuttajien yritysten kasvu on ollut kotimaisia yrityksiä nopeampaa. Niiden palkkataso on matala ja palkat joustavat talouden suhdanteiden mukaan.

Riitta Salmi
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Anna Kilponen

Maahanmuuttajataustaiset yritykset onnistuvat työllistämään hyvin väkeä, mutta niiden palkkataso on kotimaisiin yrityksiin verrattuna matala ja niiden tuottavuus on heikko.

Tämä selviää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, Etlan, tänään tiistaina julkistettavasta tutkimuksesta Maahanmuuttajataustaiset, paikalliset ja globaalit yritykset Suomen työpaikka- ja tuotantorakenteiden muutoksessa. Siinä tarkasteltiin maahanmuuttajien omistuksessa olevien yritysten reaalisen arvonlisäyksen, työllisyyden ja työn tuottavuuden kasvua vuosina 2007–2016.

– Hankkeessa haluttiin tarkastella sitä, mikä on maahanmuuttajien rooli talouden dynamiikassa. Lisäksi halusimme tutkia, onko maahanmuuttajataustaisten yritysten dynamiikassa jotain sellaista, joka poikkeaa valtaväestön omistuksessa olevista yrityksistä, kertoo tutkimusjohtaja Mika Maliranta Etlasta.

Vuonna 2016 maahanmuuttajataustaisia yrityksiä oli vajaat 4 000.

Niiden osuus Suomen yrityskannasta on kuitenkin vähäinen, vain muutaman prosentin luokkaa ja niiden osuus yrityssektorin työvoimasta on prosentin luokkaa.

Malirannan mukaan tilanne tulee todennäköisesti tulevina vuosina muuttumaan: jos niiden määrä kasvaa, alkaa se näkyä laajemmin myös taloudellisessa toiminnassa.

Maahanmuuttajien yritykset ovat onnistuneet luomaan suhteellisen paljon matalan palkkatason ja tuottavuuden työpaikkoja.

Näiden yritysten kasvu on ollut nopeampaa kuin kotimaisten yritysten, mutta samalla työpaikkoja häviää jonkin verran enemmän.

– Aineistossa oli paljon maahanmuuttajataustaisia yrityksiä, jotka vähentävät henkilökuntaa eli ne ovat siinä mielessä dynaamisia. Niissä esiintyi poikkeuksellisen paljon työpaikkojen vaihtuvuutta. Piirre voi liittyä siihen, että oletettavasti täällä on paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, usein nuoria, jotka ovat tyypillisesti dynaamisia työmarkkinoilla, sillä heidän siirtymisvalmiutensa on muita suurempi.

Kyse voi olla myös siitä, että nimenomaan matalan palkkatason yritykset ovat lisänneet työvoimaansa.

Vaikka palkkataso kyseisissä yrityksissä on 22 prosenttia matalampi kuin kotimaisissa yrityksissä, keskipalkat ovat niissä nousseet keskimäärin nopeammin kuin muualla. Tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että siitä huolimatta yritysten väliset palkkaerot eivät ole kaventuneet, vaan pikemminkin kasvaneet.

– Selitys on se, että olemassa olevien työpaikkojen palkat kasvavat nopeasti, mutta samalla maahanmuuttajataustaisiin yrityksiin syntyy koko ajan uusia matalapalkkaisia tehtäviä. Tämä pitää keskipalkkaeroa yllä.

Toisaalta se kertoo Malirannan mukaan myös siitä, että maahanmuuttajataustaiset yritykset ovat hyvä työllistämisväylä: kun työssä oppimista tulee, palkat lähtevät nousuun. Hän arvelee niiden tarjoavan työpaikkoja mahdollisesti myös heikommin osaaville ihmisille.

Maahanmuuttajayritysten erityispiirteisiin kuuluu myös palkkojen herkkä suhdannepolitiikka, joka tarkoittaa sitä, että laskusuhdanteen aikana palkat nousevat hitaasti tai jopa laskevat ja noususuhdanteen aikana ne kasvavat melko voimakkaastikin.

– Tämä oli yllättävä seikka. Meillä näyttäisi olevan joukko yrityksiä, jotka toimivat sellaisilla työmarkkinasäännöillä, joka sallii palkkajoustavuutta. Emme pystyneet tässä tutkimuksessa selvittämään, mistä se johtuu.

Tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaisten yritysten tuotanto on kasvanut voimakkaammin kuin paikallisissa kotimaisissa yrityksissä tai globaalisti toimivissa kotimaisissa tai ulkomaisissa yrityksissä. Tuotannon kasvu näyttäisi perustuvan voimakkaaseen työpanoksen kasvuun eikä hyvään työn tuottavuuden kasvuun.

Malirannan mukaan tällä saattaa olla kansantalouden tuottavuuskasvua hidastava vaikutus.

– Koko yrityssektorin dynamiikassa näyttäisi näiden tulosten perusteella siltä, että maahanmuuttajataustaisilla yrityksillä on oma, muita täydentävä roolinsa. Ne luovat työpaikkoja, mutta niillä on matala tuottavuus ja matala palkkataso. Seuraavaksi olisi kiinnostavaa selvittää, keitä yritykset työllistävät.

"Meillä näyttäisi olevan joukko yrityksiä, jotka toimivat sellaisilla työmarkkinasäännöillä, joka sallii palkkajoustavuutta."

Mika Maliranta

Tutkimusjohtaja

Etla

Fakta

Keskimääräistä pienempiä yrityksiä

Maahanmuuttajataustaisia yrityksiä oli Suomessa vuonna 2016 vajaat 4 000. Niiden prosenttiosuus kaikista yrityksistä on 4,6.

Ne ovat kooltaan keskimääräistä pienempiä yrityksiä: keskikoko on 4,4 henkilöä.

Maahanmuuttajataustaisissa yrityksissä palkat joustavat herkemmin suhdannetilanteen mukaan kuin muissa yrityksissä.

Ne luovat uusia työpaikkoja ja työllistävät mahdollisesti myös heikommin koulutettua väkeä. Työpaikkoja myös häviää niistä jonkin verran enemmän kuin muissa yrityksissä.

Keskipalkka on maahanmuuttajataustaisessa yrityksessä 22 prosenttia alhaisempi kuin kantaväestön yrityksissä, mutta keskipalkat nousevat niissä muita yrityksiä nopeammin. Palkkaeroa pitää yllä muun muassa se, että kyseisiin yrityksiin muodostuu koko ajan uusia matalapalkkaisia tehtäviä.

Tiedot kävivät ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Mika Malirannan ja Tilastokeskuksen tutkimuspäällikön Satu Nurmen tutkimuksesta Maahanmuuttajataustaiset, paikalliset ja globaalit yritykset Suomen työpaikka- ja tuotantorakenteiden muutoksessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (14)

Vastaa
KTe
Heh...
"...oletettavasti täällä on paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, usein nuoria, jotka ovat tyypillisesti dynaamisia työmarkkinoilla, sillä heidän siirtymisvalmiutensa on muita suurempi."

Melko siististi sanottu, että kyseisissä yrityksissä työskentelee ihmisiä, jotke tulevat kulttuurista, jossa irtisanomisaikaa on sen verran, mitä kestää mennä ovesta ulos.

Puhuttaessa erilaisista pizzerioista, erona Suomeen on myös, ettei mitään työaikaa ole ja omistajillehan ne ovat lähinnä toinen koti, jossa kaveriporukalla vietetään aikaa, kuten kotimaassakin.
Suomalaisen yrittäjän on joskus käytävä kotonakin, jos haluaa olla perheellinen yrittäjä.

Dynaamisia... Ennen sanottiin "alistetussa asemassa olevia"... Jokainen voi halutessaan olla "dynaaminen"... siis nekin, jotka muilta sitä edellyttävät... Katsotaan sitten, kuinka kiva juttu se oikeasti on.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turusen pyssy
Suomen Yrittäjien ja EK:n mallioppilaita
Nämä yritykset toimivat niin kuin halutaan. Pienet palkat, paljon joustoa.

Ironiaa-66
Vast: Suomen Yrittäjien ja EK:n mallioppilaita
Koskahan EK:n herrat tajuavat että näitä "yrittäjiä" voisi palkata heidän "asiantuntijoikseen"...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Voi voi
Vast: Suomen Yrittäjien ja EK:n mallioppilaita
Onko tutkittu miten rahaa tulee muutoin? Yritystuet myös vaihtuville yrittäjille, kela, kuititon myynti, muu "business"? Ovatko selityksiä kehuttuun joustoon, kun tuloilla ei oikeasti tarvitse elättää perhettä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ainakin tutkimuksen mukaan
Talvella on liukkaanpaa kuin kesällä
Seuraavaksi olisi kiinnostavaa selvittää, keitä yritykset työllistävät.
Tutkikaa nyt sitä seuraavat 10 vuotta, vastauksen voi toki kertoa jo nyt...nämä yritykset työllistävät toisia maahanmuuttajia!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
4000 x 4,4
Vast: Talvella on liukkaanpaa kuin kesällä
Hohhoijaa. Olisi varmaan ollut liian rankkaa kysyä samalla, keitä he työllistävät. Ei, uusi tutkimus tarvitaan. Tutkimusten tekijöiden dynaaminen maa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Onnim
Reilukerho haluaa valtiolta tulonsiirtoja
"Koko ajan syntyy uusia matalapalkkaisia tehtäviä"

Hassua on, että matalapalkkayritykset eivät kuitenkaan maksa omistajilleen huonoa osinkoa. Valtio tekee suoraa tulonsiirtoa matalapalkkaa saavien tukien avulla henkilöryhmälle, joka ei tukia tarvitse.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Juntti..
Ei yllättänyt.
No,eikö tästä ole jo vuosia varoiteltu.EK tarkoitus on maahanmuutolla saada vain halpatyövoimaa.

Et voi voittaa
Vast: Ei yllättänyt.
Jos työllistyvät niin sanotaan että liian halvalla, jos eivät työllisty niin sanotaan että täällä ne vaan ovat meidän "ruhtinaallisten" sosiaalitukiemme perässä. Päättäkää edes.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
liitto-orava
katveko?
Ei taida ammattiliittoja paljon kiinnostaa nämä todelliset matalapalkka-alat. Ennemmin kiusataan rehtejä työnantajia yleissitovien työehtosopimusten pilkkujen paikoilla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Veronmaksaja
Kaikki yritykset jonkun työehtosopimuksen piiriin
On aivan käsittämätöntä, että nykypäivänä yritykset voivat olla kuulumatta jonkin työehtosopimuksen piiriin. Jatkossa tällaisia tyoehtosopimusten piiriin kuulumattomia yrityksiä ei Suomessa enää saisi olla, joten toivottavasti uusi hallitus korjaa tämän virheen, sillä se tulee yhteiskunnalle ja veronmaksajille erittäin kalliiksi kuin matalapalkka-alalla työehtosopimuksettomissa yrityksissä töissä olevat joutuvat paikkaamaan elintasoaan erilaisin yhteiskunnallisin avustuksin. Jos noudatettaisiin jonkin liiton työehtosopimuksia, niin näiden ihmisten ei tarvitsisi hakea valtiolta avustuksia pärjätäkseen ja veronmaksajien kuorma vähenisi. Toisekseen tämä aiheuttaa yritysten välisen kilpailun vääristymää, koska rehelliset yritykset noudattavat työehtosopimuksia, jolloin epärehelliset työehtosopimuksia noudattamatta jättävät yritykset, saavat ylimääräistä kilpailuetua suhteessa rehellisiin työehtosopimuksia tarkasti noudattaviin yrityksiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mistä pelko?
Ikävää että TS suodattaa kommentteja!
Siis nimenomaan artikkeleissa joissa mainitaan maahanmuutto.

Gazzuca
Verot vie työhalut
Eivät varmaan halua itseään työnteolla uuvuttaa. Vähemmälläkin pärjää. Verotkin saattaa uuvuttaa ja mikäs on ollessa kun ruoka tulee firman puolesta.

Duuno
Sopivasti työtä ja veroja
Hölmö paljon töitä tekee kun viisas pääsee vähemmällä. Eli kun sopivasti tekee työtä, ei tule turhaan maksettua verojakaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »