Työmarkkinajohtajat kävivät tapaamassa Rinnettä – eivät saaneet lupauksia, mutta vuoropuhelua järjestöjen kanssa aiotaan käydä

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoi, että hallituksen muodostaja Antti Rinne ei antanut mitään lupauksia työmarkkinajärjestöille.

Helsinki

Aki Taponen, Kirsi Turkki

Hallituksen muodostaja Antti Rinne (sd) tapasi torstaina iltapäivällä työmarkkinajärjestöjen johtajat. SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan tapaamisessa keskusteltiin ajankohtaisista talous- ja työmarkkinapolitiikan asioista.

– Ei ollut suuria yllätyksiä puolin eikä toisin, eikä mitään lupauksia. Ei luvattu mitään aktiivimallin perumisesta eikä muustakaan.

Paikalla tapaamisessa oli vain hallituksen muodostaja Antti Rinne, ei muita hallitusneuvotteluissa mukana olevia puolueita. Eloranta arveli, että järjestöjä kutsutaan uudelleen sitten, kun asiat menevät eteenpäin. Uusia tapaamisia ei sovittu.

Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoi, että EK:n kannalta tärkeää oli se, että mitään tupo-keskustelua ei käyty.

– Mennään kohti liittokierrosta. Itse korostin sitä, että se on se tapa, jolla suomalaista kilpailukykyä ja työllisyyttä parannetaan.

Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mukaan jo nyt vaikuttaa siltä, että prosessista tulee erilainen kuin edellisellä vaalikaudella.

– On hyvä asia, että kuunnellaan myös palkansaajia ja työnantajia, mutta ei hallituksen muodostaja nyt voi mitään sisältöjä puhua. Tämä oli tutustumiskäynti.

EK: Veronkiristykset huolestuttavat

Ennen tapaamisen alkua EK:n Häkämies toivoi hallitukselta työllisyyttä ja kilpailukykyä parantavia toimia.

– Suhdanneodotukset ovat menneet alaspäin. Tässä mielessä tarvitaan päätöksiä, jotka helpottavat työllisyyttä. Työstä pitää tehdä ensisijainen suhteessa sosiaaliturvaan, Häkämies sanoi.

Häkämiehen mukaan on paljon kysymysmerkkejä, millainen hallitusohjelma tulee olemaan yritysten kannalta. Etenkin vaalipuheiden veronkiristykset huolestuttavat.

– Toivomme, että työn verotusta pystytään hallitusti alentamaan eikä yrittämisen ja omistamisen verotusta kiristetä ja energiaverotuksessa huolehditaan kansainvälisestä kilpailukyvystä.

– Ymmärtääkseni keskustan kynnyskysymyksissä oli, että yrittämisen ja yrittäjyyden verot eivät kiristy.

Yritystukia säädeltäessä on Häkämiehen mukaan pidettävä mielessä se, että suomalainen elinkeinoelämä säilyy kilpailukykyisenä suhteessa kilpailijamaihin.

SAK: Kolmikantaista valmistelua

SAK:n Eloranta toivoi, että tulevalla hallituksella vuoropuhelu ja kolmikantaisen valmistelun ja sopimisen periaate on vahvempi kuin edeltäjällään.

Eloranta nimesi SAK:n kärkitavoitteiksi työntekijöiden suojelun parantamisen, perhevapaauudistuksen toteuttamisen ja työttömyysturvan aktiivimallin perumisen.

– Toivomme, että työttömyysturva ja palvelut käydään yhdessä läpi. Etuusjärjestelmä pitäisi käydä huollella läpi ja tehdä siitä parempi, yksinkertaisempi ja kannustavampi.

Työehtosopimusneuvotteluissa on Elorannan mukaan omat kipukohdat.

– En tiedä, pystyykö hallitus niihin paljon vaikuttamaan. Syksyllä neuvottelukierros alkaa ja pöydissä tulee vastaan muun muassa kilpailukykysopimuksen työajan pidennys.

Eloranta sanoi, ettei SAK halua nähdä veronalennuksia ryydittämässä työmarkkinaneuvottelukierrosta.

– Toivon, että työn verotus pysyy nyt tällä tasolla. SAK:n lähtökohta on, että työn verotukseen ei tarvitse tehdä mitään, koska suhdannetilanne ei sitä vaadi.

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen kaipasi ennustettavaa vakaata kuntataloutta.

– Kuntien valtionosuusleikkaukset täytyy palauttaa täysimääräisesti. Jos uusia tehtäviä tulee, niihin tarvitaan sataprosenttinen rahoitus.

– Menopaineita on paljon, varsinkin jos hoitajamitoitus tulee sellaisena lakiin. Se tietää satojen miljoonien eurojen lisäkustannuksia. Varmaan tulee siirtymäaikaa, koska oven takana ei ole tuhansia hoitajia odottamassa.

Akava: Työn verotusta ei pidä kiristää

Akavan Sture Fjäder kiteytti järjestönsä tavoitteet viiteen teemaan.

– Työn verotusta ei pidä kiristää, vaan pitää siirtyä haitta- ja kulutusveroihin. Koko koulutusketjuun pitää satsata ja Business Finlandin kautta kanavoida tutkimusrahaa, jolla tulee uutta työtä Suomeen.

– Henkilöstön pitäisi saada laajempi henkilöstöedustus yrityksiin. Työsopimuslaki pitää avata ja ottaa pois se, että kaikilla on tänä päivänä kilpailukielto.

– Ulkoiseen ja sisäiseen turvallisuuteen tarvitaan enemmän rahaa ja henkilökäsiä. Lisäksi tarvitaan kirkkaampaa EU-politiikkaa.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoi, että STTK:n tavoitteena on esimerkiksi työelämän tasa-arvoon ja samapalkkaisuuteen liittyviä asioita, yhteistoimintalain kokonaisuudistus, perhevapaauudistus ja palkka-avoimuus.

– Intressinä on, ettei pieni- ja keskituloisten verotus kiristyisi, Palola sanoi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
Kuinka kauan viitsin
Vero, vero ja vielä vain vero
No eihän meillä nyt ole varaa kiristää kenenkään verotusta. Keventää sen sijaan pitäisi, mutta se on kylläkin turha toivo. Ajatelkaa, että eteläisen naapurimaan taloudessa menee hyvin, vaikka tulovero on maksimissaan vain 20 %. Eikä siellä ole ollenkaan niin huonosti kansalaisten asiat kuin täällä eräät tahot yrittävät maalailla. Demarit ja vasemmistoliittolaiset meillä eivät osaa mitään muuta kuin kehittää uusia veroja ja kiristää vanhoja. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin pää vetävän käteen ja sitä ennen on taloutemme jo kuihdutettu lähes näännyksiin. Keksikää ja tehkää edes joskus jotain hyödyllistä, jotain joka tuo tuloja! Jokainen tietysti osaa ottaa toisilta heidän tienestejään, jos lupa annetaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kurjuutta pitkässä juoksussa
Tuleva hallitus
Vaalien häviäjänä keskusta joutuu antautumaan hallitusneuvotteluissa. Vasemmisto ottaa siis niskalenkin, jonka seurauksena ryhdytään Suomen kilpailukykyä heikentäviin toimiin ay-liikkeen vahvalla tuella. Tämä johtaa tietysti työttömyyden kasvuun, kun työpaikat siirtyvät paremman kilpailukyvyn maihin. Kaipa me sitten elellään Suomessa Antin nostamilla lainarahoilla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
James Bond
Puupäät
Nyt kaikki puupäät tapasivat toisensa .

Työpaikka on iso riski työntekijälle
Työpaikan vaihtajat kokeilun kautta uuteen duuniin
Työhalut, motivaatio ja sitoutuminen kasvaa huomattavasti, kun työntekijälle maksetaan työstään palkkaa. 9 euron päiväkorvauksella ei paljon innostuta ja innovoida ylimääräistä, kun ainoa joka hyötyy on työnantaja. Harva sitä on niin tyhmä, toivottavasti, että ihan kaikkensa antaa, kun ei itse saa mitään vastiketta osaamiselleen.

Kovinkaan paljoa eivät saa arvostusta nämä työttömiä hyväksikäyttävät tahot. Oikeita osaajia ei myöskään kiinnosta työnantajat, jotka eivät arvosta työntekijäänsä sitävertaa, että maksaisivat hänelle palkkaa. Jos firman tila on niin heikolla tollalla, että ei ole varaa palkanmaksuun, ei kannattavuutta voi etsiä työttömien hyväksikäytöstä. Oma liikeidea ja sen toteutus on pistettävä vakaaseen harkintaan. Hommat laskettava uusiksi. Jos firma on siinä tilassa, että se pelastuu tai nousee, kun saa puolenvuoden ilmaisen työpanoksen, pitää työnhakijalla kellot soida. On todella iso riski lähteä työkokeiluun taikka -harjoitteluun ko kaltaiseen työpaikkaan. Palkallisena työllistymisen todennäköisyys on nolla. Täysin hukkaan heitettyä aikaa työnhakijalle. Väärä työpaikka voi pilata koko lopputyöelämän. Jos yksi väärä rekrytointi kaataa koko firman, olisi se kaatunut muutenkin ihan itsellään.

Tasapuolisuuden nimissä nykytilanteessa työpaikanvaihtajat pitää altistaa työpaikan vaihdon yhteydessä samaan menettelyyn kuin työttömien työllistämisessä: ensimmäinen puolivuotta peruspäivärahan suuruisella korvauksella lisättynä kannustavalla 9 euron lisäkorvauksella. Liikaa ei voi hehkuttaa, että tuo 9 euroa on verotonta. Päivärahasta tosin napataan veroa 25 %:a. Puolenvuoden jälkeen alkaa sitten puolenvuoden koeaika. Nähdään todella onko työpaikanvaihtaja halukas toimimaan työnantajan eduksi vai hakeeko vain omaa etua ja on vain rahan perään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
näkymätön
Rinne !
On senverran porvari ettei työläistä enää tunne ! Eläkeläisten satkuautomaatti ?!

Pohjoismainen suomeksi
Työttömät
Missä oli työttömien edustus?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »