Aktiivimallin leikkuri osui yli kolmannekseen – TE-toimistojen asiantuntijoiden enemmistö lakkauttaisi mallin

Suuri enemmistö TE-toimistojen asiantuntijoista lakkauttaisi aktiivimallin kokonaan.

Työ- ja elinkeinotoimistojen asiantuntijat eivät kyselyn perusteella pidä aktiivimallia tehokkaana työkaluna työllistämiseen.

Helsinki

Petteri Lindholm

Aktiivimalli on leikannut työttömyysturvaa useammalta kuin joka kolmannelta työttömältä.

Tämä selviää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ja Turun yliopiston selvityksestä, jonka on tilannut työ- ja elinkeinoministeriö.

– Työttömyysturva pienentyi yli puolelta, jos katsotaan niitä, jotka olivat vuoden 2018 alussa kokonaan työttöminä, sanoo yksi raportin tekijöistä, julkistalouden professori Roope Uusitalo.

Aktiivimallin leikkuri on osunut selvästi useammin miehiin kuin naisiin. Samoin vanhempien työttömien etuuksia on leikattu paljon useammin kuin nuorten.

Uusitalo arvioi syyksi sen, että vanhempien työttömien työttömyysjaksot ovat pidempiä kuin nuorten.

– Jos työttömyysjakso on lyhyt, aktiivimalli ei pääse vaikuttamaan niin voimakkaasti.

Alueelliset erot leikkuriin joutuneiden välillä ovat sen sijaan pienempiä kuin ennalta odotettiin.

Ennalta arvioitiin, että alueelliset erot työvoimapalveluiden tarjonnassa vaikuttavat niin, että leikkuri osuu kovemmin alueille, joilla työvoimapalveluja on tarjolla vähemmän.

Aktiivimalli on lisännyt selvityksen mukaan työttömyysjaksojen aikaista työskentelyä, mutta nyt käytössä olevan aineiston perusteella ei ole mahdollista arvioida tarkkoja lukuja.

Raportissa korostetaan, ettei aktiivimallin vaikutusta työllisyyteen kyetä erottamaan noususuhdanteen positiivisesta vaikutuksesta suhdanteeseen.

– Tarkempi arviointi on mahdotonta, mutta on varsin selvää, että kaikki vuodessa tulleet yli 100 000 uutta työpaikkaa eivät voi olla aktiivimallin ansiota, Uusitalo toteaa.

Selvityksestä nähdään myös, että työllistymistä edistäviin palveluihin osallistui aktiivimallin käyttöönoton jälkeen aiempaa useampi henkilö.

Yli 62 prosenttia työ- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimistot) asiantuntijoista ja esimiehistä lakkauttaisi aktiivimallin, selviää raportin osana tehdystä kyselystä.

Mallin lakkauttamisen kannalla olleet vastaajat eivät kyselyn perusteella pidä sitä tehokkaana keinona työllistämiseen.

Vastaajat katsovat, että työttömien välillä on merkittäviä eroja mahdollisuuksissa täyttää mallin aktiivisuusehdot.

Kielteisessä valossa nostettiin erityisesti esiin se, että työttömyysturvan alentaminen kohdentuu samalla tavoin niin aktiivisesti työtä hakeviin ja TE-toimiston näkökulmasta tunnollisiin työnhakijoihin kuin täysin passiivisiin ja yhteistyöhaluttomiin työttömiin.

Väliraportin tulokset ovat alustavia. Hankkeen loppuraportti ilmestyy lokakuun 2019 lopussa.

Aktiivimalli

Mallin säännöt

Vuoden 2018 alussa voimaan astunut aktiivimalli leikkaa työttömyysturvaa 4,65 prosenttia, jos työttömän aktiivisuusehto ei täyty.

Työttömyysturvaa leikataan tällöin 65 maksupäivän ajalta.

Aktiivisuusehto täyttyy, jos työtön tekee noin kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana vähintään 18 tuntia palkkatyötä tai ansaitsee yrittäjänä työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta yhteensä vähintään 23 prosenttia eli noin 250 euroa.

Ehdon voi täyttää myös osallistumalla vähintään viiden päivän ajan esimerkiksi työnhakuvalmennukseen tai ammatinvalintaohjaukseen.

Viiden päivän opiskelu TE-toimiston kanssa sovittuun opintoon riittää myös ehdon täyttämiseen.

Hallituksen esityksen mukaan aktiivimallin tavoitteena on kannustaa työttömiä ottamaan vastaan lyhyitäkin työpätkiä ja osallistumaan työllistymistä edistäviin koulutuksiin.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ja Turun yliopiston selvitys tehtiin rekisteritietojen ja TE-toimistojen henkilöstölle tehdyn kyselyn avulla.

Kyse on väliraportista, jonka tulokset ovat alustavia. Loppuraportti ilmestyy lokakuussa 2019.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (37)

Vastaa
Nukahtanut
Vast: Vast: Oho
Sipilästä tulee valtiovarainministeri eli köyhät kyykkyyn tai hautaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pirkko
Vast: Vast: Vast: Oho
Todennäköisesti ei Sipilästä tule ministeriä ollenkaan! Korkeintaan joku eurooppaministeri!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Liimanaama
Vast: Vast: Vast: Oho
Ja paljostako lyödään vetoa että Sipilä on hallituksessa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Korpraali Möttönen
Vast: oma lehmä ojassa
Mutta eikös TE-keskuksen turhan työn vähentäminen ole hyvä tavoite? Jää työttömien kyykyttämisen sijasta enemmän aikaa tehdä tarpeellisia töitä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tehdään tekemisen vuoksi
Vast: Vast: oma lehmä ojassa
Niin kuin mitä? Lähettelevät huviksensa työtarjouksia kunnan töihin. No, mitäs näistä työtarjouksista on ilmennyt: ensinnäkin on annettu haettavaksi jo tukityöllistetyllä täytetty paikka, toisekseen annetussa työtarjouksessa kerrottu ei ole lainkaan pitänyt paikkansa - sitä on oikein lähetetty kuntavirastoon porukkaa naurattamaan, hekotteluahan siitä syntyi kun kyseltiin paperille kirjoitetuista asioista, sitä on lähetetty kuntavirastoon tekemään päättömiä osaamistaitotestejä - enpä tiedä ketä niiden suhteen pitäisi enemmän nauraa, teettäjää tai testin tekijää... No, mutta siis, työtarjouksia lähettelevät kun aktiivimallin lisukkeeksi keksityt systeemit niin velvoittavat, mutta sepä tehtiin ihan vain sen lähettämisen vuoksi! Hävytöntä touhua! Juu, siellä asiakasrekisterissä sitten on pitkä rivi tekstejä, joissa todetaan, että työnantaja hylkäsi, työnantaja hylkäsi, työnantaja hylkäsi.

Selvä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Spinhufvud
Vast: Vast: Oho
Eiköhän keskusta ole ottanut opikseen että kannatus laskee kuin kuuluisa lehmän häntä kokoomuksen linjoilla ollessa. Alkaneella. vaalikaudella keskusta siirtyy Sipilän ajalta vasemmalle, markkinaliberalismista takaisin kohti alkiolaista politiikkaa. Sen on pakko, muuten puolueen jättävät loputkin kannattajat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ihmettelijä
Asiantuntijat
Eivätkö nämä asiantuntijat saaneet suutaan auki edellisen hallituksen aikana?
Mitä se kertoo demokratiasta, jos asiantuntijatkin hiljennetään hallituksen toimesta?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
epeli
Vast: Vast: Oho
Tuskinpa riviasiantuntijat ja esimiehet paljoa voivat hallituksen päätöksiin vaikuttaa, eivät tätä ennen eivätkä nytkään. Ainoa kanava vaikuttaa näissä taitaa olla ihan noi vaalit, joilla ne tyypit on valittu, jotka näistä asioista voivat päättää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
just just
Vast: Vast: Vast: Oho
Tämä asiantuntija-nimike! Sen voi vetää vessanpytystä alas, kun näiden asiantuntijoiksi tituleerattujen touhu on täysin ala-arvoista. Täysin hävytöntä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
köyhyys lisääntyi perheissä
Vast: oma lehmä ojassa
Koko aktiivimalli oli suuri virhe ja sitä ajettiin edellisenhallituksen taholta kuin käärmettä pyssyyn.
Tuo lapsiköyhyyden lisääntyminen on yksi suuri seuraus tuollaisesta kyykytyksestä heikompia työttömiä perheitä kohtaan, jonka tuo hallitus loi. Leikkaamalla pinestä tuestä vielä lisää, jos ei olemattomia töitä hakemallakaan löytänyt määräajassa???? Kuinka noin kaukanapäättäjät voi todellisuudesta olla kuin edelliset tällaista 4-vuotta puuhanneet ministerit olivat? Ja nyt uudestaan sinne pyrkivät ??
Vaalilupausten mukaan aktiivimalli on lakkautettava ja työttömien työnhaku normalisoitava ja lisättävä uusia mahdollisuuksia kouluttautua lisää ja uudellee työttömyyden aikana. inhimillisesti työttömyys tajuten.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kyllä, juuri näin
Vast: oma lehmä ojassa
Niinpä, olet oikeassa. Julkisuudessa ovat tästä jokin aika sitten kertoneet, että aktiivimalli rasittaa heitä kohtuuttomasti.
Tosin - passiivisuutta TE-toimisto kyllä osaan työttömiä osoittaa, ei minkäänlaista lain velvoitteen täyttämistä osoiteta eräisiin päin. Yhteydenotto TE-toimiston taholta tapahtuu koneellisesti puolen vuoden välein kun ohjelma uusii työnhaun voimassa olon. Jos TE-toimistosta työtön jotakin kysyy, kirjallisesti yhteyttä ottamalla, niin vastauksia ei kuulu. Ei kuulu, vaikka hallintolaki velvoittaa viranomaista vastaamaan........ Siinä sitä asiantuntijan toimintaa.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kyllä ay-liike turvaa
Vast: TE-toimistot pitäisi lakkauttaa
Kokemuksesta tiedän, edellisen 90-luvun laman ja työttömyyden aikana, ay-liike ja jäsenyys siellä kannattaa, ikäänkuin vakuutuksena työttömyyden varalta. Sieltä tuli apua työttömyystukena ja muutenkin oikeusturvaa, taloudessa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
puheet ja tulokset nyt mediassa
Vast: Asiantuntijat
Kyllä on arvioinnit avautuneet ja muuttuneet hallituksen kaatumisen jälkeen aivan eri suuntaan sen "kaikki hyvin" kehuskelemisen jälkeen. Vain hallituksen omat kehut pääsivät julkisuuteen, mutta kansa tiesi, mitä totuus oli ja äänesti toisin.
Nyt uskalletaan kertoa köyhyydestä ja aktiivimallin huonoudesta ihan oikeasti. Miksi pelättiin niin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Siksi
Vast: Vast: Asiantuntijat
Vastaus on yksinkertainen ja sisältää kolme asiaa eli näin saatiin leikattua työttömiltä rahaa muihin "tarpeellisempiin" kohteisiin, saadaan annettua rahaa yrityksille (omistajat ja näiden tutut tulisi lehdistön selvittää ja tarkastaa... ollaanko luotu ikiliikkuja?), jotka järjestävät "koulutuksia" ja putsataan tilastoja, kun muutaman tunnin työtä löytäneet on muutettu työllisiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.