Dramaattinen käänne Arktisen neuvoston kokouksessa – Rovaniemi-julistusta ei tulekaan

Kokouspöytien keskelle on tuotu jäähän kaiverrettu arktisen alueen kartta.

Rovaniemi

Pekka Mauno

Arktisen neuvoston kokouksessa on tapahtunut yllätyskäänne: kokouksessa ei tulla hyväksymään yhteistä loppujulistusta.

Rovaniemellä kokouksen avannut ulkoministeri Timo Soini (sin) ilmoitti työjärjestysmuutoksesta, jossa loppujulistuksen allekirjoitus korvataan ministerien yhteislausunnolla.

Neuvoston oli tarkoitus tänään hyväksyä Rovaniemi-julistus, jonka sisältöön kohdistui ristiriitaisia odotuksia Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon maanantaina Rovaniemellä pitämän puheen jälkeen.

Arktisen neuvoston kokous alkoi laajalla videoscreenillä näkyvällä videolla, joka kuvaa Suomen puheenjohtajuuskauden tavoitteiden toteutumista.

Puheenjohtajamaan pöydän takana istuu ulkoministeri Timo Soini vierellään Suomen arktinen suurlähettiläs Aleksi Härkönen vierellään Nina Vaaja ja Tuuli Ojala Arktisen neuvoston sihteeristöstä.

Neuvoston pysyvien jäsenten edustajat istuvat suorakaiteen muotoon aseteltujen kokouspöytien ääressä.

Kokouspöytien keskelle on tuotu jäähän kaiverrettu arktisen alueen kartta. Jää on tuotu aamulla kokoussaliin ja kestää sulamatta koko päivän.

Ulkoministeri Timo Soinin esiteltyä Suomen puheenjohtajuuskauden saavutuksia neuvoston pysyvien jäsenten edustajat käyvät allekirjoittamassa yhteisen lausuman.

Neuvoston pysyvien jäsenmaiden edustajat käyttävät vuoron perään puheenvuoron, jossa kuvaavat omia tavoitteitaan arktisella alueella. Puheenvuorot on aloittanut Kanadan ulkoministeri.

Suomi on toiminut Arktisen neuvoston puheenjohtajana vuosina 2017–2019 ja tukenut rauhan, vakauden ja rakentavan yhteistyön säilyttämistä arktisella alueella.

Suomen painopisteitä ovat olleet meteorologisen yhteistyön vahvistaminen, ympäristönsuojelu, mukaan lukien mustan hiilen päästöjen vähentäminen, koulutus sekä viestintäyhteyksien parantaminen. Suomi on kaudellaan vahvistanut EU:n arktisen politiikan näkyvyyttä ja unionin roolia alueella.

EU:n rahoituskehysneuvotteluissa Suomi on toiminut rahoituksen suuntaamiseksi vahvemmin arktiselle alueelle.

Jää on tuotu aamulla kokoussaliin ja kestää sulamatta koko päivän.

Suomi on toiminut Arktisen neuvoston puheenjohtajana vuosina 2017–2019.

Suomen tavoitteita esiteltiin.
Suomen tavoitteita esiteltiin.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
voi voi
Soinin viimeinen mahalasku
Suomi on tehnyt itsestään pellen omahyväisellä itsekehullaan kokousten järjestäjänä. Kuvitellaan, että opportunistinen miellyttämisen tarve menee läpi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
hrrrr
kylmää kyytiä
eipä tullut sulkaa pipoon Suomelle

Juuri niin
Vast: kylmää kyytiä
Iso-Timolle mahalasku ministerin tuolilta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
pekko
turha isännöidä
Tyhjänpäiväinen suun soitto kokous ! Laskut perään !

Orpa Kyttäs
Rovaniemellä kustiin yhteiseen mustaan hiileen
Ei tullut ETYKin kaltaista riemujuhlaa.

Mika M.T.
Ei mitään kunnioitusta enää
Pompeon puheiden aiheet ja sisältö rikkoivat arktisen neuvoston kaikkia hyviä tapoja.
Jenkit keräävät pikku hiljaa kaikkien vihoja niskoilleen. Ei niihin voi luottaa enää yhtään missään.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »