Kotimaa

Historiallisen kovaa puhetta Lapissa – Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo syytti Venäjää ja Kiinaa: "Haluammeko Jäämerestä uuden Etelä-Kiinan meren?"

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo puhui maanantaina neljältä Rovaniemellä.

Lapin vaarojen ja tunturien keskellä nähtiin maanantaina poikkeuksellista suuren maailman kuhinaa, kun suurvaltojen ulkoministerejä alkoi kerääntyä Rovaniemelle arktisen neuvoston kokoukseen.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo saapui Rovaniemelle vaivihkaa omalla lentokoneellaan. Pompeo on yksi Yhdysvaltain merkittävimmistä poliitikoista, arvojärjestyksessä heti presidentti Donald Trumpin ja varapresidentti Mike Pencen perässä.

Ulkoministeri Mike Pompeo laukoi puheessaan kovia sanoja Venäjästä ja Kiinasta, jotka pyrkivät laajentamaan jalansijaansa maailman pohjoisosissa.

– Haluammeko Jäämeren muuttuvan uudeksi Etelä-Kiinan mereksi? Mielestäni vastaus on päivänselvä, Pompeo sanoi.

Hän nosti esiin Kiinan jätti-investoinnit arktisen alueen maissa ja pyrkimyksen luoda jalansijaa esimerkiksi ydinsukellusveneilleen, joilla voisi uhata Yhdysvaltojakin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Peking yrittää rakentaa kriittistä siviili-infrastruktuuria, jotta se voisi vahvistaa sotilaallista läsnäoloaan.

Pompeo muistutti, että Kiina on tarkkailijajäsen arktisessa neuvostossa, mutta se ei ole, eikä siitä tule varsinaista jäsentä. Kiina ei ole arktinen maa.

Venäjä ei päässyt Pompeon ryöpytyksessä vähemmällä. Hän muistutti, että Venäjä on ottanut uudelleen kylmän sodan aikaisia tukikohtia käyttöön.

Kaikki arktiset suurvallat kiistelevät alueen luonnonvaroista ja kulkuyhteyksistä, myös Yhdysvallat ja Venäjä.

– Tiedämme, että Venäjän aluevaatimukset voivat muuttua väkivaltaisiksi, Pompeo sanoi ja mainitsi Ukrainan sodan.

Yhdysvaltojen tavoitteena on saada arktisen alueen kaikki valtiot noudattamaan pelisääntöjä, jotta alueen taloudellisista mahdollisuuksista päästään hyötymään.

Pompeo otti esiin myös mustan hiilen kysymyksen, josta on ollut kiistaa.

– Yhdysvallat on vähentänyt mustan hiilen päästöjään. Venäjästä ei ole varmuutta, vaikka sillä on alueen suurimmat mustan hiilen päästöt.

Mike Pompeo sanoi, että arktinen neuvosto ei voi enää keskittyä vain ympäristön ja kulttuurin edistämiseen vaan sen pitää ottaa agendalleen myös arktisen alueen uhkat.

Ulkoministeri tarkoitti kiristyvää kilpailua luonnonvaroista ja sotilaallisesta varustautumisesta.

– Puheessa tuli Amerikan linja selvästi esiin. Se oli selvää puhetta, mikä on Yhdysvaltain kanta. Ei sinänsä yllättävää, on ollut nähtävissä jo pitemmän aikaa, arvioi ulkoministeri Timo Soini Yhdysvaltain ulkoministerin puhetta.

Varsinainen arktisen neuvoston ulkoministerikokous pidetään Ounasvaaralla Lappi Areenalla tiistaina. Paikalla on myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja pohjoismaiden sekä Kanadan ulkoministerit.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pompeon mukaan arktinen alue ei ole koskaan ollut niin kiinnostava kuin nyt, juuri avautuvien luonnonvaramahdollisuuksien ja suurvaltojen taistelun vuoksi.

Hän kiitti Yhdysvaltain 1800-luvun päättäjien kaukonäköisyyttä, kun Yhdysvallat osti Alaskan Venäjältä ja sai väylän arktiselle alueelle.

Pompeo saapui Lappi Areenaan.
Pompeo saapui Lappi Areenaan.
Pompeo puhui Kiinan ja Venäjän uhasta arktisella alueella.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
jussuf
omaa varjoa
pelkäävät jenkit koittaa saada muutkin maat samaan tilaan suomella ei mitää syytä paniikkin vakka osa poliitikoista koittaa sitä liesoakkin
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pahkasika
Vast: omaa varjoa
Mike olisi voinut jäädä kotimaahansa uhitelemaan, eikä tulla tänne pilaamaan ilmaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tinker, taylor, solder, spy.
Historia on aina läsnä
Kun NL romahti, tarvittiin länsivaltioita Jeltsinin jälkeen pitämään kaikki ydin-romu jollain tavoin kasassa. Päädyttiin Volodjaan ja ent. KGP:hen ja sittemmin FSB:hen. Tässä ei ole mitään suurta salaisuutta: jonkun vain piti ottaa kaikki se romu kontoilleen, jottei koko maapallo tuhoutuisi. Vladimir Putin on hoitanut tehtävänsä erinomaisen hyvin. Toivottavasti myös seuraajat tulevat kunnioittamaan hänen työtään - vaikka ent "katupoika" olikin pormestarina Pietarissa länsieuroopan "sosialismin" eli oligarkian kaaduttua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
juu
joo
Jenkit vaan haluaa kaikki meret itselleen.

Trolli
Vast: omaa varjoa
Ei ehkä paniikkiin nyt mutta tulevaisuudessa kyllä.

Lisää