Suvi Lindénin johtaman yhtiön tilinpäätöksiä puuttuu viranomaisilta – Tavoitimme toimitusjohtajan: "Yrityksellämme ei ole mitään syytä salata tietoja"

Entinen ministeri Suvi Lindén toimii hallituksen puheenjohtajana kansainvälisen sijoitusyhtiön suomalaisissa tytäryhtiöissä, joiden epäillään salanneen taloustietojaan jättämällä tilinpäätökset toimittamatta kaupparekisteriin.

Ex-ministeri Suvi Lindén on NxtVn-sijoitusyhtiön suomalaisten tytäryhtiöiden hallituksen puheenjohtaja.

Marjo Oikarinen, Anna Kilponen

Entinen kokoomusministeri Suvi Lindén on jälleen otsikoissa, koska hänen johtamiensa yhtiöiden taloustiedoista on epäselvyyttä.

Lindén on hallituksen puheenjohtaja kansainvälisen NxtVn-sijoitusyhtiön suomalaisessa tytäryhtiössä, NxtVn Finlandissa, jonka toimitusjohtaja on egyptiläinen Khaled Sedrak. Lisäksi muita tytäryhtiöitä ovat NxtVn Halli, NxtVn Jämsä ja NxtVn Oulu.

Talouselämä kertoi lauantaiaamuna, että Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on lähettänyt Lindénin johtamille yhtiöille kehotuksia, joissa on vaadittu yhtiöitä toimittamaan puuttuvat tiedot kaupparekisteriin tai PRH voi turvautua uhkasakkoon. Lehden mukaan yhtiöt ovat laiminlyöneet useana vuonna velvollisuutta toimittaa tilinpäätöstiedot rekisteriin.

Egyptiläinen Khaled Sedrak on perustanut NxtVn-sijoitusyhtiön ja toimii NxtVN Finlandin toimitusjohtajana.

Lännen Median puhelimitse Alankomaista lauantaina iltapäivällä tavoittama toimitusjohtaja Khaled Sedrak kertoo, että heillä ei ole asiassa mitään salattavaa.

Hänen mukaansa tiedot ovat jääneet toimittamatta yrityksen heikon taloudelliseen tilanteen ja siitä johtuvien paineiden ja stressin vuoksi.

– Ajat ovat olleet huonot, mutta yrityksellämme ei ole mitään syytä salata tietoja, sillä haluamme toimia avoimesti. Tiedämme, että tilinpäätöstietojen toimittaminen kaupparekisteriin on jokavuotinen velvollisuus. Selvitämme tilannetta parhaillaan ja toimitamme pyydetyt tiedot mahdollisimman pian, Sedrak sanoo.

Viime vuoden helmikuussa Suvi Lindén nousi uutisiin, kun suomalainen liikemies kuoli epäselvissä olosuhteissa Pearl of Africa -hotellissa Ugandassa. Kävi ilmi, että Lindén oli mukana matkalla. Kuolintapauksen selvittäminen on edelleen kesken.

Lindén kommentoi aikoinaan matkaansa pääasiassa Facebookissa. Päivitysten mukaan hän oli Ugandassa edistämässä tietoyhteiskunnan kehittämiseen liittyviä asioita. Haastattelupyyntöihin hän ei vastannut eikä kertonut enempää siitä, miksi oli suomalaismiehen mukana.

Ugandasta Lindén matkusti Egyptiin seminaariin, jossa käsiteltiin naisten asemaa liike-elämässä. Muista yhteyksistä Egyptiin ei saatu tietoa.

NxtVN Finlandin hallituksessa on mukana myös Suvi Lindénin veli Seppo Lindén, joka on toiminut operatiivisena johtajana.

Hän kertoi Lännen Medialle viime vuoden maaliskuussa, että NxtVn osti syksyllä 2015 Jämsässä sijaitsevan Hallin varuskunnan ja ryhtyi rakentamaan alueelle datakeskuspuistoa.

Seppo Lindénin mukaan liiketoiminnan ideana on kehittää alue muun muassa kaavoituksen ja lupien kannalta sellaiseksi, että varsinainen datakeskusoperaattori saa oman toimintansa nopeasti käyntiin.

Seppo Lindén kertoi, että esimerkiksi sähkötyöt ja ylijäämälämmön talteenotto kannattaa rakentaa vasta sitten, kun vuokralaisia on löytynyt ja heidän toiveensa voidaan ottaa huomioon.

Sedrak kertoo esitelleensä viimeksi kolme viikkoa sitten Hallin varuskuntaa potentiaaliselle sijoittajalle. Vuokralaisia ei kuitenkaan ole saatu, joten toimintaa alueella ei käytännössä ole ollut.

– Meillä on ollut neljä vuokralaista, joista yksi ei saanut mitään aikaiseksi ja loput siirtyivät Islantiin, Ruotsiin ja Norjaan. En ole lopettamassa toimintaa Suomessa, ainakaan vielä, mutta se on mahdollista vaikka huomenna, jos vain päätämme Suvin ja Sepon kanssa niin.

Lännen Media haastatteli myös NxtVn-yrityksen perustajaa Khaled Sedrakia viime vuonna.

Sedrak kertoi silloin, että NxtVn on ryhtynyt kehittämään Jämsän mallin mukaisia datapuistoja muihinkin maihin. Hankekehitystä tehdään jo ainakin Hollannissa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Egyptissä. Jämsä on kuitenkin toistaiseksi ainoa paikka, missä yhtiö omistaa maa-alueen ja kiinteistökannan.

– Tutkimme laajentumismahdollisuuksia myös Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan, Irlantiin, Tunisiaan, Marokkoon ja Libanoniin, kertoi Sedrak viime vuonna.

Ennen NxtVn:n perustamista ja Hallin varuskunnan ostoa Sedrak työskenteli Lähi-idän ensimmäisen yksityisen merikaapeliyhteyksiin erikoistuneen yrityksen GBI:n johtoryhmässä.

Vuonna 1962 syntynyt Lindén nousi kokoomuksen kansanedustajaksi Oulun vaalipiiristä ensimmäisen kerran vuonna 1995. Vuonna 1999 hänet nimitettiin Paavo Lipposen toisen hallituksen kulttuuriministeriksi.

Kulttuuriministerin taival päättyi kohua herättäneeseen irtisanoutumiseen toukokuussa 2002.

Lindén oli ollut päättämässä 170 000 euron avustuksesta Sankivaaran golfkentälle. Päätöstä tehdessään hän kuitenkin unohti jäävätä itsensä. Lindén ja joukko hänen perhepiiriinsä kuuluvia ihmisiä omistivat Oulun Golf Oy:n osakkeita.

Lindén nousi ministeriksi vielä uudelleen keskustan Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen johtamiin hallituksiin vuosiksi 2007–2011.

Tämän jälkeen Lindén vaikutti vielä paikallispolitiikassa Oulussa. Hän toimi muun muassa Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (OSEKK) puheenjohtajana.

Lindén oli toivonut, että tehtävästä maksettava vuosipalkkio olisi muutettu toimenpidepalkkioksi, jolloin se ei olisi vaikuttanut hänen sopeutumiseläkkeeseensä.

Asiasta nousi kohu, ja kuntayhtymä pyörsi aiemmin viranhaltijapäätöksenä tehdyn päätöksen palkkion muuttamisesta. Lopulta yhtymähallitus katsoi, että Lindénille maksettiin 4 250 euron suuruinen vuosipalkkio.

Päivitetty 4.5.2019 kello 16.39: Otsikko päivitetty.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vastaa
HH
Kas kas
Kas kummaa, kun taloustiedot olivat noin vain "unohtuneet" ilmoittaa useiden vuosien ajan. Eikä siis mitään salattavaa, vaiko vain tyhmyyttä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jussuf
Oikeus taju
Koetuksella näistä pienistä takuu eläkkeistä

Jose
Suvi
Linden on aika-ajoin otsikoissa. Ja silloin kun on,niin Suvi tuppaa olemaan harmaan alueen reunalla.

jason bourne
siperiaan fEmakko
Entinen ministeri Suvi Lindén (penteleen huijari) joutaa lähettää Siperiaan

Taas uutisissa
Vast: siperiaan fEmakko
Tuo sama nainenhan on ollut uutisissa samoista jutuista ennenkin. Hän luulee olevansa lain yläpuolella ja ulottumattomissa. Rankat ja tuntuvat rangaistukset hänelle. Ei tuollaista ollaan-olevinaan-rehellisiä käytöstä hyväksytä. Se on valehtelemista, osan totuudesta pois jättäminen on valehtelemista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Liisa
Hehe
Suomi oikeusvaltio .
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
K.Koukku
Vast: Hehe
Jos Suomi olisi oikeusvaltio vankilat olisi täynnä virkamiehiä .
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Niin...
Malliesimerkki
Linden on kokoomuslaisen perikuva. Sen näkee kaikesta.

Masi
Vast: Malliesimerkki
Mutta jos Linden katuu, pyytää anteeksi ja sairastuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jussuf
Vast: Malliesimerkki
Katuu että on jäänyt kiinni ohjelma rysän päältä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Huhhuh
Kui voi olla?
Kui voi vuosikausiin olla lähettämättä viranomaisen pyytämii ja tarvitsemiin virallisiin papereita..? Ja vielä entinen lainlaatija!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Frankki
Vast: Kui voi olla?
Kameratolppasakko olisi jo hoidettu perintään valtion puolesta, miten tällaiset saa maata vuodesta toiseen jos on hoitamatta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a
!
Aika "Venkula-Venla" tämä Suvi! Hävettää oikeston kannattajana tällainen "tapaus"! Olis jo syytä saada loppumaan ...!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pielessä sekin
Ministeri ja roisto?
Taannoin Lindén sekaantui Nigeriassa asekauppavyyhtiin. Ihme, ettei ole Brysselin vaalilistoilla.

EiMitäänJärkeä
korruptio
Korruptio Suomen eliitin tapa.