Kotimaa

Kolumni: Rikos voi vanhentua, mutta päättäjän puheet eivät – Jos käry käy, selittely on huonoin vaihtoehto

Mauri Ratilainen
Hussein al-Taee
Hussein al-Taee

Alkuaineiden puoliintumisajat voivat olla satoja miljoonia vuosia. Aivan samaan eivät yllä poliitikkojen epäonnistuneet puheet tai kirjoitukset, mutta kauan nekin voivat luoda varjon esittäjänsä ylle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho joutuu yhä vastaamaan blogikirjoituksistaan, joista korkein oikeus langetti hänelle sakkorangaistuksen vuonna 2012. KKO linjasi Halla-ahon syyllistyneen uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan islaminuskoa käsitelleillä kirjoituksillaan.

Tilanne kuumeni viimeksi perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa reilut kaksi viikkoa sitten, kun Helsingin Sanomien toimittajalta vaadittiin mikrofonia takaisin tämän kysyttyä Halla-ahon vanhoista kirjoituksista.

Halla-aho on aiemmin todennut, että osa kirjoituksista on ollut tyhmiä ja harkitsemattomia, mutta ei ole sanoutunut niistä irti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vanhat lausuntonsa on viime päivinä löytänyt edestään myös Sdp:n tuore kansanedustaja Hussein al-Taee, joka Facebook-kirjoituksissaan käsitteli halventavaan sävyyn juutalaisia, sunnimuslimeita, somaleita ja homoseksuaaleja.

Rauhanneuvottelijana profiloitunut al-Taee on pahoitellut kirjoituksiaan, mutta hänen tapauksessaan ongelma eivät ole vain kirjoitukset vaan myös selitysten vaihtuminen matkan varrella. Al-Taee sanoi kohun alettua, ettei tunnistanut rajuimpia kirjoituksia omikseen tai ei ainakaan enää muistanut niitä. Myöhemmin al-Taee myönsi kirjoituksista otettujen kuvakaappausten olevan aitoja.

Al-Taee unohti, että kriisiviestinnän perusoppeihin kuuluu puhua totta.

Al-Taeen kirjoituksia tutkii seuraavaksi poliisi Valtakunnansyyttäjänviraston pyydettyä poliisia selvittämään, onko kirjoituksista syytä käynnistää esitutkinta. Kyse on paitsi siitä, täyttävätkö kirjoitukset rikoksen tunnusmerkistön myös siitä, ovatko vuosilta 2011–2015 peräisin olevat kirjoitukset rikoksina vanhentuneet.

Rikoksille voidaan määritellä täsmällinen vanhentumisaika. Moraalisten rikkomusten osalta se on vaikeampaa. Kerran sanottu tai tehty seuraa perässä, vaikka juridista tuomiota ei tulisikaan.

Mitä vaikutusvaltaisemmasta henkilöstä on kyse, sitä pidempään kannanotot muistetaan. Erityisen tiukan seurannan alla ovat poliitikot.

Ja jos jo rapa roiskuu tuulettimeen, on kaksi päävaihtoehtoa: joko sanoutua sanomisistaan irti tai seistä niiden takana ja odottaa mahdollisia seurauksia. Huonoin vaihtoehto on kertoa kesken kaiken muuntuvaa tarinaa.

Äänestäjä pitää nöyryydestä. Selittelijöille ymmärrystä riittää vähemmän.

jussi.orell@lannenmedia.fi

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (26)

Vastaa
Tuhahdus
Kaksin naamoin
Kyllä se huonoin vaihtoehto on kuitenkin valehtelu, johon jutussa mainittu - ei Halla-aho - syyllistyi. Pahoillaan olon teeskentelyllä voidaan pahimmillaan vain jatkaa valehtelua toisessa muodossa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Kaksin naamoin
Eiköhän vaihdeta Al-Taee seuraajaansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
suurennuslasin alla
Vast: Kaksin naamoin
Tunne näytti kyllä aidolta, mutta en osaa sanoa katuiko hän tekoaan vai häpesikö sitä, että asia paljastui ja hän joutui pyytämään sitä anteeksi.
Kyllä anteeksi voi saada, mutta luottamuksen takaisin hankkiminen onkin sitten vaikeampi juttu...
Ikävää kuitenkin, että sairastui, toivottavasti nousee vielä läksynsä oppineena ja parempana versiona itsestään. Joutuu käymään kovan koulun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
....eikä palaa
Luottamus mennyt....
Minä en äänestä enää koskaan missään vaaleissa. Rehellisyys tuntuu muutamille henkilöille olevan tuntematon käsite. Huijaaminen koko kansaa koskevissa vaaleissa ei satuta vain ko. henkilöä äänestäneitä vaan myös omia puoluetovereita ja ennen kaikkea kaikkia suomalaisia, joiden asioita hoitamaan ihmiset eduskuntaan äänestetään. Huijareita ovat myös ne, jotka pääsivät eduskuntaan, mutta nyt ovatkin ehdolla Brysseliin. Miten enää voi luottaa mihinkään?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Susi
Vast: Luottamus mennyt....
Tällä huijaamisella on valtavat seuraukset. Koko äänestystulos olisi voinut olla erilainen. Ja pettymys tyyppiin aiheuttaa vihaa. Hänellä on ainoana mahdollisuutena poistua Suomesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Roope
Katumus ei auta
Tehtyä ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka katuisi, pyytelisi anteeksi tai sairastuisi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
FS
Joku sentään
Kun nyt tuntuu tarpeelliselta jatkuvasti verrata tätä tyyppiä Halla-Ahoon, niin muistetaanpa kaikki, kuka kuitenkin sanoutuu irti aikaisemmista kirjoituksistaan ja kuka ei. Aika harva meistä on elänyt koko elämänsä niin että jokainen sen hetki olisi julkisuuden valokeilaa kestävä – eivätkä kaikki meistä todellakaan nuorina tiedä suuntaavansa jossain vaiheessa politiikkaan. On aikamoista tekopyhyyttä ja moralismia alkaa selittämään, että joidenkin vuosien takaisten _sanomisten_ takia pitäisi ihmisen loppuelämäkseen hautautua maakuoppaan – mutta virheensä pitää silti tunnustaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
koba
Vast: Joku sentään
Muistataan myös että mistä Halla-Aho on tuomittu.Ensimmäisen kerran kun kritisoi sitä kuika vihtreät naiset olivat kertoeet näkemyksiään suomalaiseista miehistä.Jussi käänsi samat jutut hieman muunneltuna toiseen ihmisryhmään paremmin ajankohtaa sopiin tapahtumiin.Kririsoitu kohde teki rikosilmoituksen ja Halla.Aho tuomittiin kun lausuma irroitettiin asiayhteydestä.Toisen kerran sai tuomion kun julkisesti sanoi epämiellyttävän totuuden eräästä uskonnosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rumppi
Vast: Joku sentään
Ei nyt ihan tarvitse ihmisen loppuelämäkseen hautautua maakuoppaan, mutta olisi ryhdikästä vaihtaa alaa. Hyvänä esimerkkinä entinen taistolainen, joka käänsi takkinsa perusteellisesti ja menestyy finanssialalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
astetta vakavampi asia
Vast: Joku sentään
Muistetaanpa myös, että samaan aikaan kun al-Taee kirjoitteli näitä juttujaan, hän oli töissä konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä ja profiloitui näkyvästi rauhanneuvottelijana.
Kyse ei todellakaan ollut mistään "nuoruuden kömmähdyksestä".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää