Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskausi päättyy – isännöi vielä yhden ulkoministerikokouksen

Mauri Ratilainen
Timo Soini maaliskuussa 2019.
Timo Soini maaliskuussa 2019.

Suomi isännöi ensi viikon tiistaina 7. toukokuuta Arktisen neuvoston ulkoministerikokouksen Rovaniemellä. Kokouksen puheenjohtajana toimii ulkoministeri Timo Soini. Kokouksen yhteydessä Soini tapaa kollegoitaan myös kahdenvälisesti.

Kokous päättää samalla Suomen kaksivuotisen puheenjohtajuuden neuvostossa. Suomelta puheenjohtajuus siirtyy Islannille.

– Arktinen on ollut yksi merkittävä ministerikauteni painopiste. Se on Suomelle tärkeä sekä talouden, ilmaston että turvallisuuden kannalta. Mahdollisuuksia alueella on paljon, ne on osattava käyttää hyväksi. Kaikilla asettamillamme painopistealueilla on puheenjohtajuuskauden aikana edistytty ja arktisen politiikan merkitys osana Suomen ja EU:n ulkopolitiikkaa on vahvistunut. Myös siksi on erinomaista, että kaikki Arktisen neuvoston jäsenmaiden ulkoministerit ovat ilmoittaneet saapuvansa, toteaa Soini tiedotteessa.

Suomi on kaksivuotisella puheenjohtajakaudellaan tukenut rauhan, vakauden ja rakentavan yhteistyön säilyttämistä arktisella alueella, ja Suomen painopisteitä ovat olleet meteorologisen yhteistyön vahvistaminen, ympäristönsuojelu, mukaan lukien mustan hiilen päästöjen vähentäminen, koulutus sekä viestintäyhteyksien parantaminen. Lisäksi Suomi on kaudellaan vahvistanut EU:n arktisen politiikan näkyvyyttä ja unionin roolia alueella. EU:n rahoituskehysneuvotteluissa Suomi on toiminut rahoituksen suuntaamiseksi vahvemmin arktiselle alueelle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Arska
Missä ymmärrys?
Artikkelissa mainitaan, että Suomi on kaudellaan vahvistanut eu:n näkyvyyttä mutta missä on Suomen roolin vahvistaminen? Nyt on viimeinen tilaisuus kun USA:n ja Venäjän ulkoministerit tapaavat ensi viikolla Rovaniemellä esittää Suomen vaatimus osuudesta alueen luonnon rikkauksiin. Varmaan molemmat suurvaltaministerit ovat asialle suosiollisia mutta jos juttu nyt tössitään niin myöhemmin on turha vinkua, rikkaudet on silloin jaettu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turusen pyssy
Mitä jäi käteen?
Ei mustaa hiiltä kummempaa. Suomessa saa yhä lämmittää saunoja. Tämmöiset neuvostot ovat pelkkää pelleilyä.

ei se ihan turhaa ole
Vast: Mitä jäi käteen?
On tärkeää, että maiden johtajat tapaavat
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »