Politiikasta luopuva Anneli Jäätteenmäki suomii politiikan keskustelukulttuuria: "En juuri katso enää eduskunnan kyselytunteja"

Anneli Jäätteenmäki osallistui keskustan puoluekokoukseen Sotkamossa kesäkuussa 2018. Europarlamenttikauden päättyminen merkitsi samalla Jäätteenmäen poliittisen uran loppumista ainakin toistaiseksi.

Jussi Orell

Poliitikon urasta luopuva europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) yhtyy useiden kokeneiden kansanedustajien näkemykseen politiikan keskustelukulttuurin raaistumisesta. Arvostelijoiden mukaan eduskunnan valtasi menneellä kaudella tahallisen väärinymmärtämisen kulttuuri ja kunnioituksen puute edustajatovereita kohtaan.

Pitkän uran sekä kotimaan politiikassa että europarlamentissa tehnyt Jäätteenmäki allekirjoittaa näkemyksen. Eduskunnan ja europarlamentin keskustelukulttuurit eroavat hänen mukaansa merkittävästi.

– EU-parlamentissa keskustellaan pääasiallisesti kohteliaasti. Kehutaan ja kiitellään toisia. En juuri katso enää eduskunnan kyselytunteja. Tapa keskustella vieroittaa, hän toteaa.

Jäätteenmäki kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa toisen ryhmän edustaja puuttui hänen esitykseensä EU-parlamentin täysistunnossa.

– Ensin edustaja kehui esitystäni, mutta sanoi sitten siinä olevan kaksi kohtaa, joiden takia asia pitäisi jättää pöydälle. Esityksessä ei ollut kuin kaksi kohtaa eli edustaja oli eri mieltä koko esityksestä, mutta halusi ilmaista asian diplomaattisesti.

Jäätteenmäki muistuttaa, että parlamentissa voidaan määrätä sakot loukkaavasta kielenkäytöstä. Pitäisikö käytäntö tuoda myös eduskuntaan?

– En ota siihen kantaa. Se on eduskunnan asia.

Eduskuntavaaleissa sukeltanut keskusta löytää itsensä seuraavalla kaudella Jäätteenmäen arvion mukaan oppositiosta.

– Oppositioon jäämiselle on hyvät perusteet. Hallitustunnustelut kannattaa kuitenkin käydä ensin rauhassa loppuun.

Hän ei paljasta suosikkiaan puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi.

– Keskustalaiset ovat aina valinneet puheenjohtajansa itsenäisesti ja omaa harkintaansa käyttäen. Nyt pitää valita puheenjohtaja, joka pistää puolueen kuntoon.

Kevään eurovaaleissa on etukäteen spekuloitu populististen puolueiden nousulla. Osa kansallismielisistä puolueista on kokoamassa voimiaan parlamentissa yhteisen ryhmän alle. Kuluneella kaudella ne olivat jakautuneet kolmeen ryhmään.

– Euroopan kansalaisten suurin ongelma ei ole oikeistopopulistien tuleva yhteistyö tai nationalismin nousu. 11 prosenttia eurooppalaisista on huolissaan nationalismin noususta. Enemmän huolestuttavat ilmastonmuutos, talouden tila, eriarvoisuus, korruptio ja maahan- tai maastamuutto.

– Populistiset liikkeet ovat ongelma sen sijaan suurimmille puolueille, jotka luonnollisesti ovat huolestuneita omista paikoistaan ja siitä, etteivät ne voi jatkossa yhtä suoraviivaisesti päättää politiikan linjasta. Euroopan parlamentissa valtaa ovat pitäneet samat voimat siitä lähtien, kun ensimmäiset suorat vaalit järjestettiin vuonna 1979. Euroopassa on käynnissä muutos ja murros. Populisteilla ei ole näihin vastausta, mutta iso osa ihmisistä haluaa muutosta politiikkaan ja samalla vakautta elämäänsä.

Jäätteenmäki ei usko, että Britannian ero EU:sta aiheuttaisi dominoefektin.

– Brexit on yhdistänyt EU:ta ja lisännyt EU:n suosiota. Eivät ihmiset halua omaan maahansa samanlaista tilannetta kuin Britanniassa. Brexit on ongelma Britannialle myös siksi, että siellä on demokratian kriisi. Parlamentti tai hallitus eivät pysty tekemään päätöksiä.

Jäätteenmäki ei pidä ajankohtaisena kysymystä siitä, pitääkö päätös politiikasta luopumisesta loppuun asti.

– Olen ollut politiikassa puolet elämästäni. Haluan kokea asioita yhdessä aviomieheni kanssa ja vanheta hänen kanssaan, en poliittisten mandaattien ja Brysselin kanssa.

Keskityn kirjallisuuteen, taiteisiin, ranskan kielen opiskeluun ja kuntoiluun. Tulen seuraamaan politiikkaa tarkasti, varsinkin Eurooppa-politiikkaa. En minä ole politiikkaan kyllästynyt.

Jäätteenmäki joutui eromaan pääministerin tehtävästä luottamuspulan vuoksi kesäkuussa 2003 ehdittyään toimia pääministerinä vain 63 päivää. Jäätteenmäki oli saanut eduskuntavaalien alla salaiseksi luokiteltua materiaalia mahdollista Irakin sotaa koskien.

Oikeudessa hänet vapautettiin yllytys- ja avunantosyytöksistä, ja tuomion sai asiakirjojen vuotaja.

– Lähes jokaisen työuraan kuuluu pettymyksiä, joskus karvaitakin. Päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus siitä, että olen saanut tehdä työtä parlamentaarikkona 32 vuotta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
Ei enää päättäjäksi
Ontto selitys
Miksi piti sitten lähteä Brysseliin? Olisi mielummin hoitanut pääministerinpestinsä kunnialla, mutta kun ei. Turha vinkua enää parisuhteen perään, kun on itse mokannut.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ei enää päättäjäksi
Kallis kielikurssi?
Halvemmaksi olisi tullut kielikurssi kotimaassa?

Jullikka
Kepu - yrittäjien aamupala
Tarvitaan kosolti kokemusta ja oppeja siitä, miten cesiumin tapaan puoliintunutta kepua johdetaan. Tai sitten vaan yrittäjäpoliitikot jatkavat kepun jo kerran raunioittaneella pelkällä oman edun tavoittelulinjallaan veisaten viis puolueen jäsenten ja äänestäjien eduista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JSj
Luopuja!
Varmaan on helppo luopua politiikasta, jos riittävän iso eläke on saatu kokoon kotimaan ja Eu-politikoinnilla!

Mekastusta
Huutoa
Opposition käytös myös kyselytuntien ulkopuolella oli yhtä väärinymmärrystä kaikissa tilanteissa. Keskustelukulttuuri raunioitui täysin.

Yksi suurimmista väärinymmärtäjistä oli Ville Niinistö, joka nyt julkaisemallaan kirjalla yrittää puhdistaa mainettaan eurovaaleihin.

Saa nähdä jatkuuko eduskunnan kyselytunnit samaa rataa tällä kaudella.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Viihdytetty
Vast: Huutoa
Jos Keskusta jää oppositioon on kiva katsella kenet on laitettu räksyttäjän paikalle kun Pekkarinen on poissa. Kaikkonen kannattaisi jättää siitä hommasta sivuun kasvamaan korkoa suureksi valtiomieheksi. Uskaltavatko laittaa Kärnän? Joko olisi naisen vuoro? Päinvastoin kuin Anneli, minä katson kyselytunnit juuri tuon räyhäämisen vuoksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
P.L.
Vast: Huutoa
Olin kyselytuntien tarkka seuraaja useiden valtiopäivien ajan, mutta suurelta osin juuri Ville Niinistön jatkuvan turhan räksytyksen takia luovuin tämän eduskunnan kuuntelemisesta kokonaan. Nyt täytyy taas aloittaa alusta tämän uuden porukan kanssa, ainakin vanhoja räksyttäjiä putosi, toivottavasti yhtä pahoja uusia ei tullut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »