Kotimaa

Rinne haluaa puolueilta täsmennyksiä Eurooppa-politiikkaan, ilmastopolitiikkaan ja talouteen – kaikki puolueet yhä mukana

Hallitustunnustelija Antti Rinne kertoi tiistaina eduskunnassa, että kaikki puolueet ovat vastausten perusteella yhä mukana tunnusteluissa.
Hallitustunnustelija Antti Rinne kertoi tiistaina eduskunnassa, että kaikki puolueet ovat vastausten perusteella yhä mukana tunnusteluissa.

Helsinki

Rinne haluaa täsmennyksiä kaikilta puolueilta Eurooppa-politiikkaan, ilmastopolitiikkaan ja talouteen.

Talouden osalta Rinne sanoi olevansa hieman hämmentynyt.

– Meillä oli kaksi kysymystä, jotka koskivat taloutta, vastaukset jäivät ohueksi. Talous on sellainen asia, jota joudutaan käymään läpi eduskuntapuolueiden kanssa.

Sekä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo että keskustan väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä ovat arvioineet, että Rinteen kysymykset sisälsivät kovin vähän talousasiaa. Rinnettä kysymysten arvostelu näyttää ärsyttävän.

– En käy kinaamaan kenen kysymykset tai vastaukset olivat heiveröisiä. Ei tässä tarvitse tulkita minun kysymyksiä, vaan katsotaan niitä vastauksia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rinteen mukaan kysymys numero kuusi eli kestävän talouden Suomi ja kysymys 7 b eli hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen rahoittaminen olivat selkeitä talouskysymyksiä.

Ilmastopolitiikassa Rinne aikoo käydä tarkentavia keskusteluja erityisesti perussuomalaisten kanssa, koska perussuomalaiset ei ole sitoutunut samaan ilmastotavoitteeseen kuin kaikki muut puolueet.

Perussuomalaiset vastasi Rinteelle, että oleellista Suomen ilmastopolitiikassa on sopia konkreettisista ja suhteellisuudentajun säilyttävistä toimenpiteistä eikä abstrakteista prosentti- tai vuosilukutavoitteista, kun kysymys koski sitoutumista ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen 1,5 asteeseen.

Rinteen mukaan vastausten perusteella voi sanoa, että eriarvoisuuskehitykseen liittyen on aika paljon yhtäläisyyttä, samoin investoinneissa tulevaisuuteen, hyvinvointipalveluiden kehittämisessä ja reiluun työelämään liittyvissä vastauksissa.

– Näillä neljällä alueella on yhtäläisyyksiä, joilla voi päästä eteenpäin.

Rinne kysyi viimeisenä kysymyslistassa puolueiden kynnyskysymyksiä hallitusneuvotteluihin. Vastauksia hän sai paljon. Esimerkiksi keskusta esitti kymmenen, kokoomus 13 ja perussuomalaiset kolme kynnyskysymystä.

Rinne kertoi lukeneensa kynnyskysymykset tarkkaan.

– Sellaisia kynnyskysymyksiä, jotka estäisivät jatkon, ei ole olemassa. Mikä on lopputulos, se on sitten eri asia.

Rinteen mukaan puolueiden vastauksia analysoidaan nyt pari päivää ja sen jälkeen puolueiden kanssa käydään tarkentavat keskustelut.

Hallituspohja voisi ehkä olla selvillä 8. toukokuuta. Varsinaiset hallitusneuvottelut alkaisivat sen jälkeen.

Rinteen tavoitteena on saada hallitusohjelmasta neuvottelutulos 27. toukokuuta. Näin uusille ministereille jäisi kuukausi aikaa valmistautua heinäkuun alussa alkavaan Suomen EU-puheenjohtajakauteen ja EU:n ministerineuvostojen johtamiseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lue myös:

Kokoomus otti tiukan talouslinjan ehdoksi hallitustyölle: Veronkevennyksiä kaikille tuloluokille, ei perustulolle

Vasemmistoliitto tavoittelee paikkaa demarijohtoisesta hallituksesta – Puolue vaatii purkua työttömiä suututtaneeseen malliin

Rkp:n kynnyskysymyksiä ovat Suomen avoimuus ja kaksikielisyys – Vaasan sairaalan laaja päivystys mainitaan myös

Perussuomalaiset asetti kolme kynnyskysymystä hallitusyhteistyölle: Antti Rinteelle annetussa vastauksessa nousi tuttu teema esiin

Keskusta pitää kiinni 18 sote-maakunnasta, perhevapaauudistus ei saa olla heikennys

Näin vihreät vastasi hallitustunnustelijan kysymyksiin: Suomen ilmastotavoitteita kiristettävä, turpeesta luovuttava

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (35)

Vastaa
40 - 39
Persut nousee
Luin toisaalta persujen vastaukset ja ne ovat hyvin järkeenkäypiä yhteiskunnan kehittämiseksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Persut nousee
Toimivat ehkä Pohjois-Koreassa tai Venezuelassa. Semmoisia yhteiskuntia ei Euroopassa tarvita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Perusäijä
Vast: Persut nousee
Rinne ja tämän jo ennen vaaleja hallitukseen ajattelema koalitio ei järkipuhetta kuuntele. Jättämällä perussuomalaiset alunalkaen "vilttiketjuun", Rinne on nyt otollinen kohde muiden kiristää. Pyytämällä vastauksia, sai pelkkiä vaatimuksia. Kepun 18 maakuntaa. Kokoomuksen 13 vaatimusta käsittävä lista. Vihreiltä ukaasi, emme anna periksi vaatimuksistamme. Yritä puhua näille järkeä, itse en alkaisi, on tehtävä mahdoton.

Nyt Rinteen vaihtoehdot on vähissä, valintana onko muiden vietävä heikko hallitsija, vaiko tarjoaa perussuomalaisille paikkaa hallituksessa hillitsemään järjettömäksi yltyvää menoa. Tai itselleen pahin vaihtoehto, uudet vaalit joita ei tule voittamaan. Tietää sillä toimella perussuomalaisten olevan "lyömäetäisyydellä" suurimman puolueen asemasta. Valistunut arvaukseni on, vaalien ennakkosuosikkina vallan mausta "juopunut" Rinne ei siitä tokene neljään vuoteen, ja valitsee osakseen heikon hallitsijan osan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Data
Vast: Persut nousee
Mankala: missä yhteiskunnassa demareiden ja vihreiden aatemaailma on toiminut? Sitäpaitsi, Pohjois-Koreassa ei tiettävästi ole Perussuomalaista puoluetta, mutta hyvä tietää että Mankala on käynyt alueella tutustumassa sikäläiseen yhteiskuntaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pelko persuksissa
Vast: Persut nousee
Onko siellä vastauksissa uusi kiky ja aktiivimalli? Sitten taas hallituskauden lopuksi pakoon opposition puolelle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei hyvää päivää
Vast: Persut nousee
Perusäijä: Suomessa on nykyään 18 maakuntaa. Voin taata, että siihen ei tule keskustan hallituspaikka kaatumaan.

Data: Missä Sosiaalidemokraattien malli on toiminut? Olisiko sellaisissa sosiaalidemokraattisissa maissa kuin Tanska, Norja, Suomi ja Kanada, muutaman mainitakseni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
sillä lailla
Vast: Persut nousee
Mankalalla jaksaa mielikuvitus laukata. Milläköhän perusteella Mankala mahtaa yhdistää vastaukset Pohjois-Koreaan tai Venezuelaan? Joku "älykkö" on joskus tosin sanonut, että Suomi "sulkeutuu Pohjois-Korean tavoin", jos tiukentaa turvapaikkapolitiikkaansa (eli vähentää mm. luku- ja kirjoitustaidottomien elintasopakolaisten ottamista), mutta "älyköltä" onkin jäänyt (ilmeisesti tietoisesti) huomaamatta, että Perussuomalaiset eivät vastusta kaikkea maahanmuuttoa, vaan vain sellaista, josta on Suomelle haittaa. Jos Mankala on ylipäätään lukenut vastauksia, niin täytyy olla luetun ymmärtämisessä tai suhteellisuudentajussa vikaa. Tai sitten vaan trollaa (se lienee kuitenkin todennäköisin vaihtoehto).
Siitä olen samaa mieltä, että äärivasemmistolaisten Pohjois-Korean ja Venezuelan meininkiä ei tarvita Suomessa. Sellaisesta ajattelusta Perussuomalaiset ovat kuitenkin todella kaukana. Paljon lähempänä ovat mm. Vasemmistoliitto ja demarit.
Mitä ilmastonmuutoksen torjuntaan tulee, niin Perussuomalaisten vastaus konkreettisten ja suhteellisuudentajun säilyttävien toimenpiteiden vaatimuksesta on huomattavasti järkevämpi kuin Rinteen "sitoutuminen 1,5 asteen lämpenemiseen", joka ei ole muuta kuin poliittinen slogan, vähän samalla tavalla kuin "ihmisarvo on jakamaton". Nyt on tosin ollut hiljaisempaa arvopohjapuolella, kun arvopohjademarien arvojen pohjalta löytyi mallimaahanmuuttaja, Irakin kansan edustaja al-Taee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Perusäijä
Vast: Persut nousee
"Ei hyvää päivää", näkemiin kyllä. Suomessa on yhdeksän maakuntaa, 18 maakunta liittoa. Vähällä vaivalla selviää mitä jälkimmäiset ovat. Eivät ole Kepun vaatimia omalla hallinnolla toimivia maakuntia, joissa keskustalla on alusta kasvattaa uusia kepulaisia. Siksi alustana että Kepu saisi kokoaan suuremman vaikutusvallan maakuntien kautta, johtuen siitä että suurin osa kaavalluista 18 maakunnasta sijaitsisi keskustan voimakkailla tukialueilla. Vieläkö sama rautalangasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
eri lailla
Vast: Persut nousee
Ikävää että nimimerkki "sillä lailla" pitää ihmisarvoa vain poliittisena sloganina. Se kuitenkin ainoa, joka loppu viimeksi meidän henkeämme suojelee. Sitten kun ihmisarvoajatuksesta luovutaan, voi kuka tai mikä tahansa ryhmä olla tuhottavissa millä tahansa perusteella, kuten on 1900-luvulla nähty entisessä Jugoslaviassa, Ruandassa, Saksassa, Neuvostoliitossa, Kiinassa ja niin edelleen ja niin edelleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Persut nousee
Nimimerkki Perusäijä: "Suomessa on yhdeksän maakuntaa, 18 maakunta liittoa. Vähällä vaivalla selviää mitä jälkimmäiset ovat."

Suomessa on vuodelta 1997 oleva Maakuntajakolaki. Sen mukaan valtioneuvosto päättää maakuntien määristä, alueista ja nimistä.
Viimeksi sitten on vuonna 2015 annettu 'Valtioneuvoston päätös maakunnista'.
Sen mukaan maakuntia on 18 ja sitten lisänä Ahvenanmaan maakunta, jota hallinnoidaan itsehallintolain mukaisesti.
Tämä tilanne on ollut voimassa vuoden 2016 alusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
sulanut hillotolppa
helpotus
Parasta näissä neuvotteluissa on, ettei pseudo-kiristillinen öyhöttäjä soini, 2. maailman sotaa kiimoileva militaristi käskyttäjä j niinistö eikä mitään sanomaton terho ole mukana. Juuri näiden takia Halla-aho näyttää asialliselta poliitikolta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
putkinotko
Vast: helpotus
Kaikki ovat hallitusneuvotteluja johtavaan AY-jyrään verrattuna asiallisia. Rinnehän on tottunut saamaan tahtonsa läpi uhkailulla ja lakoilla. Siniset eivät vallanhimossaan halunneet kaataa Sipilän porukkaa. Jussi Niinistön oli helppo leikkiä kansallismielistä tietäen ettei mikään etenkin kaksoiskansalaisuutta koskeva sinisten ehdotus mene sillä pohjalla läpi. Persut olisivat nyt maan suurin puolue ilman sinisten petosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a
!
Rinne haluaa hallitukseen puolueita joita voi hallita ja heikentää oppositiota! Vähänkään jos muistelee Rinteen puheita ja tavoitteita ei oikeistopuolueen kannata mennä päätään hirttosilmukkaan laittamaan!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei hyvää päivää
Vast: !
Hallitus haluaa heikon opposition? Kyllä nyt on maailmankirjat sekaisin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t.a
Vast: !
Jos et ymmärrä hallituspolitiikan dynamiikaa...Varmaan uskot tähän höpöön että esim. vasemmisto voitti vaaleissa? Ensinnäkin vaalit käydään aina "uusiksi" ja eniten saanut voitta jne. Matemaattisesti ,"JA NÄIN" tulee myös olemaan eduskunnassa voimasuhteet eli loput on samaa ääneestäjien kusetusta kuin ennen vaaleja! Demarit "voitti vaalit" 17,7% ääntenosuudella.Mikä oli SUURI tappio sillä SDP.n ja Rinteen politiikka sai tyrmäävän tappion vaaleissa kun sitä ei kannattanut kuin erittäin pieni osa äänestäjistä!Eli eivät pysty hallitsemaan ...Ja kun demareilla oli vaaliohjelmana vasemmistolainen ja OIKEISTO VASTAINEN ohjelma! Ei enemmistöhallitukesen muodostaminen vaalituloksen peruusteella,jossa OIKEIST voitti ylivoimaisesti vaalit,ole mahdollista! Ellei joku myy itseään ja kaikkea äänestäjille lupaamaansa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei hyvää päivää
Vast: !
Miten on mahdollista, että eniten saanut voittaa, kuten sanoit, ja että eniten saanut, eli demarit, kärsi mielestäsi suuren tappion? Hehän kaiken lisäksi kasvattivat kannatustaan viime vaaleista. Jos se, että vain pieni osa (17,7 %) kannatti puoluetta on tappio, tarkoittaa se, että kaikki puolueet hävisivät vaalit, koska kukaan ei saanut sen enempää.

Keskusta ei myöskään ole oikeistolainen vaan, yllätys yllätys, keskustalainen puolue. Kaikki ei näes aina ole mustavalkoista. Näin ollen oikeisto sai 83-93 paikkaa riippuen siitä, mihin RKP ja Löfström lasketaan, keskusta 31-41 paikkaa samasta riippuen ja vasemmisto 76 paikkaa. En puhuisi ylivoimaisesta voittajasta edes 76-31-93 paikkajaolla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: !
Nimimerkki t.a. päättelee: "Demarit "voitti vaalit" 17,7% ääntenosuudella.Mikä oli SUURI tappio sillä SDP.n ja Rinteen politiikka sai tyrmäävän tappion vaaleissa kun sitä ei kannattanut kuin erittäin pieni osa äänestäjistä!Eli eivät pysty hallitsemaan ..."

Tuosta voisi ihan logiikkamielessä jatkaa siten että ne muut puolueet kokivat vielä tyrmäävämmän tappion vaaleissa koska niitä kannatti vieläkin pienempi osa kansasta. Ja tuosta loogisesti seuraa että ne muut eivät ole senkään vertaa kykeneviä hallitsemaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jorma
sdp
Kun lukee Rinteen saamia vastauksia ja muistelee mitä Rinne itse on asioista sanonut niin taitaa olla SDP ulkona hallituskuvioista. Vihreiden kanssa ei synny mitään, Persujen kanssa ei synny mitään, Kok vaikea vaikea kun pitäisi veroja laskea ja sote-malli ihan erilainen, Kesk ei itse halua hallitukseen ja vaikka haluaisikin niin sdp+kesk -pohjalta ei saa aikaan semmoista hallitusta joka voisi toimia, kun mukaan pitäisi ottaa kd vas ja rkp.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: sdp
Jorma muistaa väärin, joulu meni jo. Nyt käydään hallitusneuvotteluja. Uudessa hallituksessa ovat Sdp, Kok, Vihreät, Vas ja Rkp.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
putkinotko
Vast: sdp
Eikö Li räksyttänyt Jussille tentistä toiseen Sipilän hallituksessa mukana olosta ja uhonnut ettei Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen mene. Orpo ei ole se jonka tarvitsee taipua. Persuilla, kokoomuksella ja keskustalla on 108 paikan enemmistö.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei hyvää päivää
Vast: sdp
Ketäs Jorma ehdottaisi hallitukseen, jos keskusta ei sinne halua, eivätkä SDP tai PS sovi sinne kenenkään kanssa, kun persujen paras kaveri kokoomuskin haluaa tehdä jotain ilmaston pelastamiseksi. Näillä kolmella on yhteensä 110 paikkaa, joten ilmeisesti enemmistöhallituksesta voidaan vain haaveilla.

Uusista vaaleistakaan ei olisi hyötyä, sillä vaikka sijoitukset vaihtuisivat, erimielisyydet pysyisivät. Jonkun pitäisi saavuttaa noin 80 paikkaa, ennen kuin enemmistö olisi mahdollinen, jos viisi isointa eivät voi olla toistensa kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää