Vihreät päättävät vastauksista Rinteen kysymyksiin tänään – Haavisto: "Ilmastonmuutoksen torjunnan oltava hallituksen kärkitavoitteissa"

Pekka Haaviston mukaan Vihreiden tavoitteena on saada Suomeen kestävän kehityksen hallitus. Heidi Hautala ja Ville Niinistö nimettiin puoluevaltuuskunnan kokouksessa komissaariehdokkaiksi.

Jori Liimatainen

Tanja Nuotio

– Ilmastonmuutoksen torjunnan on oltava tulevan hallituksen kärkitavoitteiden joukossa, eikä Vihreät aio tinkiä tästä tavoitteesta hallitustunnusteluissa.

Näin totesi Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto puoluevaltuuskunnassa sunnuntaina aamupäivällä.

– Teemme vastaukset hallitustunnustelijalle sillä ajatuksella, että olemme valmiita puolustamaan kantojamme myös mahdollisissa hallitusneuvotteluissa, Haavisto totesi.

Vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä päättävät puolueen vastauksista hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) puolueille esittämiin kysymyksiin vielä myöhemmin sunnuntaina.

– Vaikka neuvotteluissa joutuu aina tekemään myös kompromisseja, me vihreät emme näe ilmastonmuutoksen pysäyttämistä asiana, josta voisi perääntyä. Elämän jatkuminen maapallolla, hyvinvointimme, taloutemme on kokonaan riippuvainen ympäristöstämme. Tästä asiasta emme tingi, Haavisto painotti.

Haavisto määritteli puheessaan Vihreiden yleisempiä tavoitteita hallitustunnusteluille.

– Tavoitteena on saada Suomeen kestävän kehityksen hallitus, joka kantaa vastuunsa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Uskon, että sellaiselle linjalle on Suomessa tilausta. Kestävän kehityksen hallitus turvaisi ympäristön tilan, loisi pohjaa tulevaisuuden hyvinvoinnille ja edistäisi tasa-arvoa koko yhteiskunnassa.

Heidi Hautala ja Ville Niinistö nimettiin kokouksessa Vihreiden komissaariehdokkaiksi. Vihreät peräänkuuluttaa tasa-arvoa ja avoimuutta komissaarivalintoihin.

Pekka Haavisto kertoi, että Vihreät tavoittelee toukokuun eurovaaleissa historiansa parasta eurovaalitulosta.

Hautalan mukaan näissä eurovaaleissa ratkaistaan poikkeuksellisen paljon. 

– Nyt ratkaistaan, puolustaako EU oikeusvaltiota, arvojaan ja kansalaisten oikeuksia autoritääristen valtioiden ottaessa yhä enemmän tilaa. Haluammeko, että EU ottaa johtoaseman maailmanlaajuisena vaikuttajana, jotta ilmastonmuutoksen kaltaiset suuret haasteet kyetään ratkaisemaan?

Niinistön mukaan käsillä ovat ratkaisevat vuodet ilmastonsuojelussa.

– Entisenä ympäristöministerinä tiedän Euroopan unionin päätösten merkityksen ilmastonsuojelussa. Seuraavan europarlamentin tehtävä on nostaa EU:n päästövähennystavoitetta rajoittamaan ilmaston lämpenemistä 1,5 asteen mukaiselle uralle. Samalla kun EU ottaa johtajuutta ilmastosta, Suomen teollisuus ja teknologiayritykset saavat vientimarkkinoita ympäristöteknologialleen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (92)

Vastaa
Elon Vena
Juu tietty se on...
Taatusti jokaisen puolueen kärkitavoite - ihme ettei ole kampanjoitu "viikko hengittämättä" tmv. mediassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sika
Vast: Juu tietty se on...
Kuukausi ilman hernekeittoa, valtava vaikutus päästöihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
0,16%
Vihreiden epärealismia
Suomen osa maailman päästöistä on kokonaan merkityksetön maailman ilmaston kannalta ajateltuna.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
yksi
Vast: Vihreiden epärealismia
Olkoon päästömme vaikka 0,00001 osaa mutta kun täällä meillä asiat on hoidettu aikas hienosti jo muutenkin. Odotellaan muita ensin samalle viivalle ja jatketaan sitten tätä keskustelua.
Vihreät voisi mennä Afrikkaan, Venäjälle, Kiinaan ja Amerikkaan epistolansa kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Vihreiden epärealismia
Kestämätön logiikka. Samanlaisesti voitaisiin perustella vaikka diktatuurin olemassaolo tai kuolemanrangaistuksen salliminen. Me voimme tehdä mitä vaan kun meitä on niin vähän ja kaikki olennainen tapahtuu muualla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
missä logiikka
Vast: Vihreiden epärealismia
"Kestämätön logiikka. Samanlaisesti voitaisiin perustella vaikka diktatuurin olemassaolo tai kuolemanrangaistuksen salliminen." Niin, mikä se "samanlainen" logiikka oli, jolla voi perustella vaikka diktatuurin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Juorupeili
Oikein mieltä lämmittää
On se hienoa huomata, että maan kärkipoliitikot ovat valmiita kohdentamaan kansakunnan voimavarat toimintaan, jonka vaikutus on maksimissaan 0,2% maailmanlaajuisesti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sillä sitä pitäisi taloakin lämmittää kohta
Vast: Oikein mieltä lämmittää
Vihreät voi kyllä panostaa kaiken tarmonsa hyvinkin mitättömään asiaan, mutta silti eivät ole valmiit näyttämän esimerkkiä itse... Vihreiden kansanedustajien taksilla ajelut tuottavat päästöjä suhteessa liikenteen kokonaispäästöihin suunnilleen saman verran, mitä Suomen päästöt ovat suhteessa maailman kokonaispäästöihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
super persu
Suomi on jo tehnyt paljon
Suomen co2 -päästöt eivät ole kasvaneet 10 vuoteen.
Muualla maailmassa päästöt ovat kasvaneet joka vuosi muistaakseni noin 3%.
Me emme voi sitoutua pysäyttämään maapallon lämpenemistä, koska se on mahdotonta. Vaikka lopettaisimme kaikki päästömme nyt, suuren väestönkasvun maiden tuottama päästölisäys mitätöisi jo muutaman kuukauden kuluessa tämän vaikutuksen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jussuf
pekka
Hyvä, lopettakaa se ilmastovouhotus. Koittakaa vaikuttaa Saksan, Puolan, tsekkien, Venäjän, Kiinan, jenkkien ja monen muun maan kulttuuriin. Ei Suomen kiellot ja veronkorotukset vaikuta maailmanlaajuisesti mitään ja Itämeren suojelu pitäisi olla myös vihreitten tavoite.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
traktorikuski
Vast: pekka
Tehokkain tapa vähentää ilmastonmuutosta on olla ostamassa sellaisissa maissa tuotettuja tuotteita, joiden päästöt kasvavat. Vähentämällä kiinalaisten tuotteiden ostamista, saa globaaleja päästöjä vähennettyä eniten ja lisäksi säästää rahaa. Harva oikeasti tarvii vuoden välein vaikkapa uuden älypuhelimen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Data
Vast: pekka
traktorikuski: kun ostat traktorin, kiinnitätkö huomiota osien valmistajamaiden ekologisuuteen? Maksaisitko enemmän, esim. +50%, jos traktori valmistettaisiin mahdollisimman luomusti?

Mainitsit kiinan Euroopalla ja maailmalle vihamielisenä maana. Koska Suomi on osa EU:ta, Suomi maana ei ole asettaa yksipuolisia tuontitulleja, joilla korotetaan Kiinassa tehtyjen tuotteiden hintaa tai estetään niiden Suomeen pääsy.

Aika outoa muuten Vihreiden kannattajilta jakaa maailma hyviin ja pahoihin maihin ja rajata eräät ulos ringistä. Varsinkin kun esim. Yhdysvallat on triljoonia velkaa Kiinalle, samoin Eurooppa.

Minä perussuomalaisena katson tyytyväisenä kun vihreiden aatemaailma tuhoutuu, ja olen tyytyväinen vaikka emme olisikaan hallituksessa. 4 vuotta on ihanan pitkä aika katsoa kun joka päivä vihreät epäonnistuvat, kerta toisensa jälkeen. Kaikki paikkakunnat, joissa on teollisuutta, joista Vihreät eivät pidä, metsä-, saha-, satama-, ja ydinvoima. No boom today, Boom tomorrow.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kansalainen
Niinpä
Onko yhdelläkään puolueella ykkösenä oman kansan hyvinvointi?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jeps
Vast: Niinpä
Ei. Puolueen ja sen edustajien oma hyvinvointi on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JS
Vast: Niinpä
Mitäköhän luulet meidän hyvinvoinnille tapahtuvan, jos annetaan hiilen polton jatkua tekemättä mitään?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
huudan kovaa
Vast: Niinpä
Mitä "JS" aikoo tehdä, että suurvallat lopettavat hiilen polton? Kiukkuinen kirje, itku, raivari?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Teppo V.
Hiljaa hyvä tulee
Vihreillä on kaksi vaihtoehtoa, lähteä sovinnolisuutta painottaen hallitukseen ja päästä vaikuttamaan ainakin jonkin verran, tai jäädä kokonaan päätöksenteon ulkopuolelle keskustan kaveriksi oppositioon. Seuraavan hallituksen on arvioitava vaikutusmahdollisuutensa realistisesti, parempi saada edes joitakin merkittäviä pitkän tähtäimen tavoitteita edistettyä, kun sohlata taas neljä vuotta kankkulan kaivoon.

Tärkein tehtävä seuraavalla hallituksella on lainsäädännön ja oikeusjärjestelmän saattamisessa ajan tasalle. Sellaiseen kuntoon, että sen varaan voidaan lähteä rakentamaan tulevaisuuden yhteiskuntaa. Toinen tärkeä asia on verotuksen uudistaminen tämän päivän vaatimuksia vastaavaksi, tuloverotuksen yhtenäistäminen tulolähteestä riippumattomaksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
penttioliitikko
Vast: Hiljaa hyvä tulee
Valitettavasti Rinne tarvitsee kaikilla laskutoimituksilla mitattuna vihreitä, keskustaa, kokoomusta tai persuja enemmistöhallituksen muodostamiseksi. Persut ja näiden yli puoli miljoonaa äänestäjää Rinne onkin sivuttanut jo arvopohjaan vedoten. Kokoomuksen, vihreiden ja vasemmistoliiton edustajilta Rinne vaatii suoranaista äänestäjien pettämistä. Keskustan ottaminen hallitukseen olisi epädemokraattista jopa AY-liikkeessä mukana olleelta. 65 prosenttia suomalaisista äänioikeutetuista äänesti jotain muuta kuin demaria.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
St
Vast: Hiljaa hyvä tulee
Onko keskustan ja vihreiden näkemykset ympäristöasioista sovitettavIssa yhteen? Voidaanko luottaa etteivät vihreät tällä kertaa lähde hallituksesta kesken kauden (kuten kahdella edellisellä kerralla)?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jonne
Väestöräjähdys = ilmasto- ja sukupuutto-ongelma
Miten me suomalaiset voimme torjua/muuttaa osuudellamme (runsas promille) vaikeasti määriteltävää ja massiivista ilmastokokonaisuutta samaan aikaan kun kehittymättömissä maissa väestö kasvaa räjähdysmäisesti ja Suomessa syntyvyys romahtaa?

Haaviston puheet ovat ilmastopopulismia kuten väite vientimarkkinoista ilmastoteknologialle.

Meillä on koko joukko yhteiskunnallisia asioita jotka vaativat kipeästi ratkaisuja ja niihin me voimme vaikuttaa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kansalainen
Vast: Väestöräjähdys = ilmasto- ja sukupuutto-ongelma
Väestöräjähdys on jo tapahtunut. Nykymäärä on n. 7 miljardia, väestötieteilijät laskevat kasvun pysähtyvän n. 10 miljardiin. Nopean kasvun maat eivät mainittavasti vaikuta päästöihin: väestö kasvaa köyhyydessä ilman suurta kulutusta.

Teollistuneet maat aiheuttavat ylivoimaisesti eniten päästöjä henkilöä kohden, ja siksi meidän on ratkaistava omat ongelmamme, ihan kuten muidenkin teollisuusmaiden.

Ilmastokokonaisuus on helposti määriteltävissä: ihmisen taloudellisen toiminnan hiilidioksidipäästöt vangitsevat entistä suuremman osan auringonvalon lämpöenergiasta, nostaen maapallon ilmakehän keskilämpötilaa.

Päästöjen vähentäminen on lähinnä tehokkuuden lisäämistä, eikä sen tarvitse olla muualta pois. Jos esim. lisäämme puurakentamista, lisäämme samalla Suomalaisen raaka-aineen käyttöä, työllistämme kotimaassa, vähennämme päästöjä, ja parannamme sisäilman laatua. Samalla vältämme vastuun pakoilun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Näin
Vast: pekka
Monessa maassa päästöt ovat satoja kertoja suurempia,Suomi on tehnyt oman osansa moninkertaisesti ja tekee ilman tätä vouhotusta ja aivopesua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JS
Vast: Vast: pekka
Monessa maassa hoidetaan vanhuksetkin huonommin kuin meillä. Silti täällä vaaditaan parempaa. Maahanmuutto voitaneen myös hoitaa niin kuin muualla tehdään. Mitäs tavan persu siihen toteaa? Suomalaisella on hiilen poltossa huomattavasti isompi osa mitä palstoilla väitetään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
keksikää parempaa
Vast: Vast: pekka
JS - luuletko, että muut maat hoitavat vanhuksensa hyvin, jos me hoidamme vanhuksemme hyvin? Tuo peruste on loppuun kulunut, ja se on luvalla sanoen aika lapsellinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jossu
Vast: Vast: pekka
JS - jos tavoitteena on pysäyttää ilmastonmuutos niin suurimmat saastuttajat (Kiina, Intia, USA) on saatava vähentämään reilusti päästöjään. Millä keinoilla vihreät aikovat saada tämän tapahtumaan? En ole kuullut yhtään ehdotusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Heidi
Populismi
Vihreät on aikamme pahin populistipuolue.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pönttö Pekka
Vast: Populismi
 Selvää on myös se, että emme lähde hallitukseen, joka polkee ihmisoikeuksia, laittaa rajoja kiinni tai haluaa venkoilla Suomea irti eurooppalaisesta ja kansainvälisestä yhteisöstä ja vastuunkannosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JS
Vast: Populismi
Perussuomalaisia pahempia ei ole yksikään puolue koko länsimaisella tasolla..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
DD
Vast: Populismi
Paitsi vihreät jotka ovat pahimpia tolvanoita koko maapallolla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.