Eduskunnan valiokuntien puheenjohtajuudet jaettiin puolueille

Eduskunnassa on 17 valiokuntaa. Kolme eduskuntaryhmää sai kolme puheenjohtajuutta. Tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtajuudesta sovitaan hallituksen muodostamisen jälkeen.

Valiokuntien ja valtiovarainvaliokunnan jaostojen puheenjohtajuudet jaettiin suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin (sd.) johdolla.

Elina Melamies

Eduskuntaryhmät sopivat valiokuntien puheenjohtajuudet ja varapuheenjohtajuudet torstaina. Työtä johti suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd).

Sdp saa puheenjohtajan perustuslakivaliokuntaan, valtiovarainvaliokuntaan ja liikenne- ja viestintävaliokuntaan.

Perussuomalainen puheenjohtaja on ulkoasiainvaliokunnalla, hallintovaliokunnalla ja lakivaliokunnalla.

Puolustusvaliokunnan, sivistysvaliokunnan ja talousvaliokunnan puheenjohtaja on kokoomuksesta.

Keskusta saa maa- ja metsätalousvaliokunnan, ympäristövaliokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajuuden.

Vihreillä on suuren valiokunnan ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajuus.

Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajuus on Rkp:n.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta saa puheenjohtajan vasemmistoliitosta.

Valtiovarainvaliokunnan jaostojen puheenjohtajuuksista kaksi meni Sdp:lle, kaksi perussuomalaisille, kaksi kokoomukselle, yksi keskustalle ja yksi vihreille.

Tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtajuudesta sovitaan hallituksen muodostamisen jälkeen.

Juttua korjattu kello 18.12. Muutettu tiedusteluvaliokunta tiedusteluvalvontavaliokunnaksi.

Fakta

Puheenjohtajuudet

Suuren valiokunnan puheenjohtaja: vihr, varapuheenjohtajat 1. ps, 2. vas.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja: sdp, varapuheenjohtaja: kok.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja: ps, varapuheenjohtaja: sdp.

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja: sdp, varapuheenjohtaja: kesk.

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja: vihr, varapuheenjohtaja sdp.

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja: ps, varapuheenjohtaja: kok.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja: ps, varapuheenjohtaja: rkp.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja: sdp, varapuheenjohtaja: kesk.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja: kesk, varapuheenjohtaja: ps.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja: kok, varapuheenjohtaja: ps.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja: kok, varapuheenjohtaja: sdp.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja: keskusta, varapuheenjohtaja: kok.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja: kok, varapuheenjohtaja: kesk.

Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja: rkp, varapuheenjohtaja: vihr.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja: vas, varapuheenjohtaja: sdp.

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja: kesk, varapuheenjohtaja: vihr.

Tiedusteluvaliokunnan puheenjohtajuus sovitaan kun hallitus on muodostettu.

Valtiovarainvaliokunnan jaostojen puheenjohtajuudet

Hallinto- ja turvallisuusjaosto: ps.

Verojaosto: sdp.

Sivistys- ja tiedejaosto: kesk.

Maatalousjaosto: kok.

Liikennejaosto: kok.

Työ- ja elinkeinojaosto: ps.

Kunta- ja terveysjaosto: sdp.

Asunto- ja ympäristöjaosto: vihr.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
ihmettelijä
Kepullakin kolme
Neljällä, ei kolmella, puolueella on kolme valiokuntapiheenjohtajuutta
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Voitto ja "voitto"
Missä voitto?
Vasemmistoliitolle yksi puheenjohtajuus!? Ja Liii kun on huutanut jo kaksi viikkoa: me voitettiin vaalit!

Voitto
Vast: Missä voitto?
Salissa. Vasemmistoliiton paikkamäärä nousi neljällä (kolmanneksi eniten) eli kasvua tuli 33% (jaettu eniten Vihreiden kanssa).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Voittoon
Vast: Missä voitto?
LiikeNyt voitti 100%!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Missä voitto?
LiikeNyt voitti 100%!
----------------
Miten niin 100 prosenttia? Nollasta yhteen on äärettömän monta prosenttia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Missä voitto?
Nimimerkki Voittoon laski: "LiikeNyt voitti 100%!"

Harkimolaisuudella oli edellisessä eduskunnassa yksi edustaja. Samoin nykyisessä eduskunnassa yksi edustaja. Tulos siis plus miinus nolla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
100 % = kaksi sanaa
Vast: Missä voitto?
Erittäin vaikuttava kommentti Voittoon:ilta. Eihän siinä mennyt pieleen kuin matematiikka, politiikka ja suomen kielioppi. Aika hyvin neljän sanan virkkeeltä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Valehtelijoiden klubi
Vast: Missä voitto?
Eduskuntavaaleissa kaikki ovat voittajia. Mm. Keskusta voitti paljon odotettua enemmän ääniä, vaikka kantoi lähes yksin hallitusvastuun. Muunnellun totuuden vääntäjillä on sana hallussa. Vastuu siirtyy aina kuuulijalle, tässä tapauksessa äänestäjille.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »