Liikkuva koulu oli yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista – näin se vaikutti

Jopa 93 prosenttia peruskouluista on rekisteröitynyt Liikkuvaksi kouluksi. Koulujen toimintakulttuuri on mennyt istumisen vähentämistä suosivaan suuntaan, selvitti kärkihankekauden ulkoinen arviointi.

Isonkyrön keskustan koululaiset liikkumassa.

Elina Melamies

Liikkuva koulu -ohjelma vahvisti koulujen edellytyksiä liikkumisen lisäämisessä. Tähän johtopäätökseen on päädytty hankkeesta julkaistussa ulkoisessa arvioinnissa. Viime vuoden lopussa ohjelmassa oli mukana 93 prosenttia Suomen kunnista ja 90 prosenttia maamme peruskouluista.

Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekausi oli vuosina 2015–2018. Arvioinnin mukaan tuolloin pystyttiin muuttamaan koulujen toimintaa ja koulupäiviä liikkumista lisääväksi ja istumisen vähentämistä suosivaksi. Se ei kuitenkaan lisännyt suuressa määrin lasten ja nuorten reipasta liikuntaa.

Ohjelma käynnistyi jo vuonna 2010. Sen tarkoituksena oli vastata suureen yhteiskunnalliseen haasteeseen eli siihen, että lapset ja nuoret eivät liiku riittävästi.

Liikkuvasta koulusta tuli myöhemmin yksi Juha Sipilän (kesk) hallituksen kärkihankkeista.

Vuoden 2018 lopulla ohjelmassa oli mukana 289 Suomen 311 kunnasta. Peruskouluista 2139 koulua oli rekisteröitynyt Liikkuvaksi kouluksi. Prosentteina luku tarkoittaa, että rekisteröityneinä oli 90 prosenttia Suomen peruskouluista.

Ohjelman kärkihankestatus oli liikuntasektorilla erityinen. Valtio ja kunnat rahoittivat Liikkuvaa koulua kärkihankekauden aikana yhteensä noin 40,9 miljoonaa euroa. Arvioinnin mukaan rahoitusta käytettiin eniten liikuntavälineiden ja -kalusteiden hankintoihin sekä henkilöstön palkkaan ja palkkioihin.

Arvioinnin mukaan Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden merkittävin saavutus on perusopetuksen koulujen edellytysten vahvistaminen kouluaikana tapahtuvan liikkumisen lisäämisessä.

Jo ohjelman pilottivaiheessa lanseeratut toimintamuodot, kuten koulupäivän rakenteen muokkaaminen, peli- ja välinehankinnat sekä oppilaiden kouluttaminen välituntiliikuttajiksi ja -leikittäjiksi, ovat arvioinnin perusteella juurtuneet ainakin aktiivisimpiin kouluihin.

Ohjelma on onnistunut myös kasvattamaan tietoisuutta lasten ja nuorten liikunnan merkityksestä.

Arvioinnin mukaan ei voida kuitenkaan todentaa, että kärkihankekauden aikana olisi lisätty suuressa määrin lasten ja nuorten reipasta liikuntaa. Verkostomaisesti, alhaalta ylös -toimintaperiaatteella ja koulujen toimintaympäristössä toteutetulla lyhyen aikavälin ohjelmalla liikunnan merkittävä lisääminen ei näytä mahdolliselta. Ohjelman haasteena ovat olleet myös yläkoulujen liikunnallistaminen sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikkumisen edistäminen.

Osa jo päättyneessä ohjelmassa mukana olleista suurista kunnista aikoo rahoittaa Liikkuvan koulun toimintoja jatkossa omista resursseistaan.

Arviointi suosittaa muun muassa jatkamaan ja vahvistamaan liikunnan ja koulutuksen poikkihallinnollista yhteistyötä lasten ja nuorten liikkumisen edistämiseksi niin valtionhallinnon kuin kuntien tasolla. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää vähän liikkuvien, erityisryhmien ja yläkoululaisten koulupäivän aikaisen liikkumisen edistämiseen. Arvioinnin mukaan toiminta tarvitsee jatkuvuuden varmistamiseksi jatkossakin niin valtakunnallisen kuin paikallisen tason toimenpiteitä ja koordinointia.

Valtion liikuntaneuvosto arvioi valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikuntaan. Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden 2015—2018 ulkoisen arvioinnin liikuntaneuvostolle toteutti Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vastaa
eki
on vai
näin opettajana voin sanoa, että höpö höpö. Mitään muutosta oikeasti ei ole tapahtunut.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Opettja
Liikkuva koulu vaikuttaa monin tavoin
Liikkuva koulu liikunnan lisäämisineen on toki hyvä ja tavoiteltava asia. Kun jutun otsikossa lukee "Näin se vaikutti", soisi siinä tuotavan esille myös sen että nyt useassa koulussa on usean välitunnin kohdalla viiden tai jopa nollan minuutin siirtymäajat - välitunneista ei voi näissä tapauksissa puhua.

Olen mielenkiinnolla seurannut opettajana kun kolmikerroksisen koulun oppilailla loppuu yläkerran matematiikan tunti klo 9:00 ja seuraava alakerran terveystiedon tunti alkaa klo 9:00.

Jos koulupäivän pituus säilyy samana, mutta aikaa tulisi järjestää liikuntaan soveltuvien pidempien välituntien järjestämiseen, on se pois muusta ajasta. Tämän asian esilletuominen ei pitäisi olla tarpeen, mutta kovasti se tuntuu unohtuvan, koska "liikunta on hyvä". Ja onhan se. Se ei vain ole tyhjiössä.

Kuten sanoin, hyvää ajava hanke tämä on, ja edut saattavat voittaa haitat. Ei liikkuva koulu silti ole vain puhdasta etua ja hyvää tuova kärkihanke jollaisena se innokkaimpien ajattelijoiden haaveissa on hohtanut. Se myös lyhentää hengähdystaukoja oppituntien välissä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikki
Vast: Liikkuva koulu vaikuttaa monin tavoin
Nykyaikaa tuntuu leimaavan juurikin irrallinen hankemaisten projektien upottaminen eri ympäristöihin, joissa hyvä tarkoitus vaikuttaa ajautuvan kaiken edelle ja näiden integrointi jätetään muiden vastuulle. Toivottavasti tapahtuisi herääminen ja alettaisiin panostamaan myös sointuvampiin kokonaisuuksiin, jolloin resurssit ja hyvät ajatukset eivät valuisi hukkaan. Muuten hyvä tarkoitus jää vain tekijöiden ylpeyden aiheeksi ja hyödyt, tässä tapauksessa tavoite vastata lasten vähäisen liikunnan ongelmiin, jäävät unholaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vallan vahtirakistolle terveisiä
4 vuotta seuraavaan hallitukseen
Kiva lukea tästä hankkeesta postuumisti.
Kiitos kirjoittajalle, että uskalsi tehdä kokonaisen jutun Sipilän hallituksen hyvästä, kun muuten on näkynyt vain märritystä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tuomas
Liikkuva koulu
Otsikkoa lukiessa tuli jo mieleen että Sipilän kärki hankkeena oli kiertokoulun palauttaminen suomeen!

Joopa
Joo
Tuli mieleen parakki koulut, nehän on liikuteltavia. Luokkiin pöytien alle polkimet millä tehdä sähköä kouluun, hyötyliikuntaa.

Rölli
Kärkihanke
Sipilän kärkihake oli saada köyhyys kasvamaan ja siinä se onnistu.Ja paljon muuta vahinkoa tuli suomelle.

Korjaus
Vast: Kärkihanke
Ehei, ei köyhyyden sinänsä pitänyt kasvaa, vaan sen piti kasvaa kansan suuressa valtaosassa. Pienen vähemmistön pitikin rikastua, missä hän myös onnistui.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vihreät haalii äänestäjiä
Vast: Kärkihanke
Ja kun nyt saataisiin enemmän luku-, kirjoitus- ja laskutaitoisia nuoria valmistumaan peruskoulusta. Kaikenlaiset ilmasto ym. härpätykset pois opetuksesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turusen pyssy
Mihin upposi 41 miljoonaa?
Sillä olisi Turussa saatu maksettua vaikka Logomon silta!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »