Naisten kiinnostus metsästykseen kasvaa

Jukka-Pekka Moilanen
Kivääriä käytetään yleensä hirvieläinten metsästykseen.

Elina Melamies

Vuonna 2018 metsästyskortin lunasti kaikkiaan 302 988 metsästäjää. Suomen Riistakeskuksen ylläpitämän rekisterin mukaan heistä naisia oli 24 490. Naisten osuus metsästäjistä oli 8,08 prosenttia.

Naisten osuus metsästyskortin lunastaneista on kasvanut ainakin koko 2000-luvun. Vuonna 2017 metsästyskortin lunasti 23 735 naista eli 7,76 prosenttia.

Metsästyskortteja lunastettiin viime vuonna 3032 vähemmän kuin vuonna 2017. Tämä tarkoittaa pientä, 0,99 prosentin laskua.

Eniten metsästyskortteja lunastettiin viime vuonna Oulun alueella, kaikkiaan 41 752 kappaletta.

Väestömäärään nähden eniten metsästyskortteja on Lapissa. Lappilaisista 19,3 prosentilla on metsästyskortti.

Metsästyskortin kullekin 1. elokuuta alkavalle metsästyskaudelle saa maksamalla vuosittaisen riistanhoitomaksun. Metsästyskortin saaminen edellyttää myös hyväksytysti suoritetun metsästäjätutkinnon.

Tutkintotilaisuuksia järjestävät paikalliset riistanhoitoyhdistykset. Riistanhoitoyhdistykset järjestävät myös metsästäjätutkintoon valmentavia metsästäjäkursseja. Tutkinnon voi suorittaa myös opiskelemalla asiat itse Metsästäjän oppaasta.

Suomen Riistakeskuksen mukaan metsästäjät saavat saaliistaan vuosittain yli 10 miljoonaa kiloa riistanlihaa.

Kuvatekstiä muokattu 24.4. klo 10. Kuvassa on kivääri, ei haulikko niin kuin kuvatekstissä aiemmin todettiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (41)

Vastaa
chilleri
Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Mielenkiintoista että eläinten tappaminen on alkanut kiinnostaa naisia. Varmaan kertoo maailman raaistumisesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JS
Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Raaempaa on ostaa lihaa kaupasta...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Molemmat ovat raakaa puuhaa eikä kumpikaan oikeuta toista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
oikeutta kasveille
Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Kasvien tappaminen ja kasvinosien repiminen ruoaksi on julmaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
@Oikeutta kasveille:

Kannatan myös kasvien käytön vähentämistä. Jos oikeasti kannatat kasvien oikeutta, sitä suuremmalla syyllä pitäisi lopettaa lihansyönti sillä pakkosiitetyt eläimet joita on maailmassa noin 70-80 miljardia kuluttavat niitä huomattavasti ihmisiä enemmän joita on noin 8 miljardia.

Itse kasveja ei ole edes pakko syödä vaan voi syödä niiden hedelmiä. Biologisesti jotkut kasvit jopa pyrkivät siihen, että heidän hedelmät, yms. syödään joka takaa siementen levityksen.

PS. Muista myös oma lauseesi kun seuraavan leikkaat ruohon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
oikeutta kasveille
Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
En kasvata enkä käytä ruohoa, syön petoeläimiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Syöt joo.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Dragofix
Miksi?
Miksi tälläistä väkivaltaista lahtausviihdettä promotaan uutisissa? Sama kun kirjoittaisin että toimittajien metsästys on nyt tosi pinnalla. Yhtä pahalta se kuulostaa aina kun joku lahdataan. Oikeasti jotain rajaa nyt näihin juttuihin ja lopettakaa väkivallan ja tappamisen ihannoiminen sekä mainostaminen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suvaitsevaisuutta
Vast: Miksi?
Anna ihmisten syödä ja tehdä mitä he haluavat. Sinä voit syödä tofua ja kauramaitoa, minä en.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Miksi?
Mä juuri ajan sitä asiaa, että kaikki eläimetkin voivat tehdä ja syödä mitä he haluavat, ei pelkästään ihmiset. On jotenkin tekopyhää kirjoittaa että "anna muiden tehdä mitä ne haluaa, jne." ja sitten itse riistää toisilta koko elämän jotta he eivät voi tehdä mitä he haluavat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Eläinrakas lihansyöjä
Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Eläinten tappamiseen osallistuu jokainen lihansyöjä yhtälailla. Kaikki liha on tapettu jostain. Tappaminen ei myöskään ole ruma sana. Lihansyötiä en itse ole valmis lopettamaan, mutta metsästäjänä kannatan eettistä lihansyöntiä. Syön vain itse tappamani eläimen lihaa. Näin voin olla varma, että "tuotantoketju" on ollut eettisesti paras mahdollinen. Itsemetsästetty liha ja hybridillä kotiin kuljetettuna on myös teollisesti tuotettua paljon ekologisempaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Niin osallistuu. Toisaalta kaikki liha ei pakosti ole tapettua jos eläin on kuollut luonnollisesti joka olisi eettistä ja paras mahdollinen toisin kuin tappaminen. Kyllä toisen tappaminen on rumaa eikä kestä päivänvaloa. Eläin ei halua kuolla, oli sitten kyseessä ihminen tai muu eläinlaji joten se sisältää pakostikin väkivallan tappamisen lisäksi.

Eläinrakas on jotenkin absurdia. Moni rakastaa lapsiaan ja vaimoaan, mutta heidän tappaminen on kaukana rakkaudesta. Kukaan ei myöskään tapa lemmikkejään rakkaudesta. Eläinrakas tappaminen on oxymoron.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eläinrakas lihansyöjä
Vast: Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
"Kukaan ei myöskään tapa lemmikkejään rakkaudesta."
Käsittääkseni sairaat lemmikit tapetaan juurikin rakkaudesta, jotta niiden kärsimys loppuisi??

"Kyllä toisen tappaminen on rumaa eikä kestä päivänvaloa. Eläin ei halua kuolla, oli sitten kyseessä ihminen tai muu eläinlaji joten se sisältää pakostikin väkivallan tappamisen lisäksi."

Eläimen ja ihmisen vertaaminen keskenään, ihmisen sekoittaminen eläimiin ja väkivallasta sekä metsästyksestä yhtäaikaa puhuminen on oxymoron.

Oikea elämä alkaa television ja tietokoneen ulkopuolelta. Kokeile. Saatat yllättyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kiertokulku
Vast: Miksi?
Metsästys ei ole viihdettä, vaan keino ruokkia itsensä ja laumansa ekologisesti kestävällä tavalla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Vast: Miksi?
Nykypäivänä on vaihtoehtoja joten se on viihdettä. Veikkaan ettei metsästys loppuisi vaikka eläimet olisivat myrkyllisiä eivätkä kelpaisi syötäväksi. Saman naamat siellä olisi posauttamassa muita hengiltä ja napsimassa kuvia instagrammiin ja feissiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kiertokulku
Vast: Vast: Miksi?
Mitä ovat instagrammi ja feissi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Vast: Miksi?
Sosiaalinen media minne postaillaan mm. metsästyskuvia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
huolestuttavaa
Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Mietin juuri samaa. Empatiakyky on ilmeisesti naisillakin vähenemään päin...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Aika huolestuttavaa kieltämättä..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei yksin miehille.
Vast: Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Tottakai naisetkin saavat nauttia eläinten tappamisesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
@Ei yksin miehille

Muistutan että myös ihminen kuuluu eläinkuntaan. Suosittelen miettimään kirjoittamaasi lausetta kun sisäität tämän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
pyramidi
Vast: Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
Toki on ihmisiä jotka käytöksensä perusteella kuuluisivat eläinkuntaan. Suomen lainsäädäntö katsoo eläimet esineiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Vast: Eläinten tappaminen kiinnostaa naisiakin
@Pyramidi Mihin lakipykäl(ää/ii)n viittaat?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jahti
Jotain rajaa
Naurettavuuden huippu on se, että mies ottaa naisen mukaan metsästysreissulle!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tosimies.
Vast: Jotain rajaa
Jos ei saa riistaa, niin voihan se nainen piristää sitä jahtireissua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JS
hyvä harrastus
Hieno homma. Tekee hyvää ihmisille luonto läheinen harrastus. Asiasta mitään tietämättömät huutelevat, mutta onneksi 300000 aktiiviharrastajaa kertoo muusta. Huomattavasti tymperämpiäkin harrastuksia on maa puolillaan, jotka kuluttaa ympäristöä paljon enemmän.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: hyvä harrastus
Luonnossa voi tehdä paljon muitakin asioita kuin tappaa muita. Se, että moni tekee niin ei ole perustelu millekkään. Muutenhan sitä vois perustella kaikenmaailman raiskaukset, murhat ja ryöstöt, ym. mitä ihminen on tehnyt kautta aikojen. Tuo on jopa hyvin vaarallinen lause perustelemaan ihan mitä tahansa. Myöskään se, että joku asia on typerämpää ei ole perustelu omalle asialle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Nallekarkki
Hyvä näin
Vihdoinkin jotain positiivistakin uutista metsästykseen. Vielä kun vastustajat ymmärtäisivät että metsästys ei ole mitään lahtaamista tai yletöntä tappamisen himoa..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ei metsästystä vaan ....
Vast: Hyvä näin
Metsästys ei olekkaan mitään pelkkää tappamista, mutta kun metsästystä nykypäivän apuvälineillä ei enää ole olemassakaan vaan se on juurikin sitä lahtaamista ja yletöntä tappamisen himoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
lahtaustahan se on
Vast: Hyvä näin
Mitä vähäisemmäksi eläimet maailmassa käyvät, sitä enemmän löytyy kiinnostusta metsästykseen. Voitte olla varmoja, että lajien viimeiset yksilöt metsästetään eivätkä kuole vanhuuteen. Täytyyhän harvinaisuus saada tapettua. Näyttää naisiltakin tunne-elämä latistuvan nykypäivänä. Surullista. Ja tosiaan, välineet ovat sitä luokkaa, että metsästämisestä ei voi enää puhua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
SF
Vast: Miksi?
"Miksi tälläistä väkivaltaista lahtausviihdettä promotaan uutisissa?"
- kerrotaanhan lehdissä porkkanankasvatuksestakin. Jos et tiennyt, Suomessa syödään yhä lihaa ja tullaan syömään jatkossakin. Ja lihaa saadaan mm. metsästämällä. Metsästys on täysin laillista toimintaa, joten mikä ongelma siitä uutisoimisessa on?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Vast: Miksi?
Mielestäni ala-asteella opetetaan jo porkkanan ja eläimen ero. Se, että jotain asiaa tehdään ei ole perustelu sille, että sitä pitäisi tehdä jatkossakin. Ei liha ole mikään pakollinen asia ihmisen ruokavaliossa ja se, että joku on laillista ei tarkoita, että sitä pitäisi tehdä, varsinkaan kun kyseessä on toisen väkivaltainen tappaminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Taina
Herkkua
Tämä uutinen on harvinaista herkkua tänä päivänä. Nimittäin tyypilliset uutiset ovat tyyliltään söpöjä ja suvaitsevia. Tämä uutinen, joka muistuttaa naistenkin olevan osa taitavia kansalaisia, on piristävä.

Eivät naiset metsästäjinä ole mitenkään uusi asia. Prosentti sinne tai tänne, sukupuolet jakavassa tilastossa, ei ole merkittävä.

Tärkeätä tässä uutisessa on, että lukija käsittää, että molempien sukupuolien edustajat osaavat ja ymmärtävät hankkia liharuokansa tarpeen ja tilanteen tullen myöskin metsästä, eikä aina muovirasiasta kaupan kylmähyllystä.

Metsästys on tervehenkinen ja välttämätön asia, jota pitäisi opettaa kouluissa, kuten kauan sitten on tietysti tehtykin. Ei välttämättä ampumista tai saalistamista, mutta riistanhoitoa, tuhoeläinten hävittämistä jne.

Kasvisruoan syömisen lisääminen on hyvä suuntaus, mutta ei lihansyönnin vastustamista ja lopettamista pitäisi ihannoida ja siitä uutisoida päivittäin kuin ainoana totuutena.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Herkkua
Ei tässä kyllä ole mitään herkkua. Sananmukaisesti makustellaan toisen väkivaltaisella kuolemalla. On totta että selviytymisskenaariossa tuo voi olla hyvä taito, mutta nykypäivänä ollaan kaukana selviytymisestä ja tapetaan muita ihan turhaan. En käyttäisi kyllä sanaa tervehenkinen johon sisältyy muiden väkivaltainen tappaminen. Se ei ole tervettä ellei karut elinolosuhteet sitä vaadi jolloin kyseessä on oma selviytyminen, aivan kuten muillakin eläimillä. Suurin osa eläimistä ei kummiskaan tapa muita eläimiä eikä ihmisenkään pitäisi. Jos välttämättä haluaa niin voi sitten pelailla näitä ampumispelejä. Tuohon viimeiseen lauseeseen, miksi ei jos se vähentää muihin eläinlajeihin kohdistuvaa väkivaltaa ja tappamista, parantaa ihmisten terveyttä, parempi ympäristölle ja luonnolle, sekä vähentää onnettomuusriskejä, jne.?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sika
Vast: Herkkua
"Metsästys on tervehenkinen ja välttämätön asia, jota pitäisi opettaa kouluissa"
------------------
Taina, mene katsomaan miten tervehenkisiä nämä metsästäjät ovat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Kotimaa

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan mukaan Kokoomuksen näkemykset mukailevat esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton aiempia ehdotuksia.
Kotimaa

"Hallituspuolueilla on myös palkansaajanäkökulmaa" – SAK:n Eloranta kehuu joitain kokoomuksen työllisyyshuomioita, mutta kritisoi leikkauksia

Suomessa nimellä Delfin Clipper valmistunut ja nykyisin Silver Explorerina seilaava alus kulkee tällä hetkellä jossakin Laptevinmerellä. Kyseessä on ensimmäinen länsimainen risteilijä, joka aikoo läpäistä Koillisväylän. Vain venäläinen Shokalskiy ehti edelle vuonna 2015.
Maailma

Sulava Arktis houkuttelee rahakkaita turisteja: Suomessa rakennettu alus matkaa parhaillaan Koillisväylän läpi, ja lipun hinta oli lähes 40 000 euroa

Presidentit Vladimir Putin ja Sauli Niinistö tapasivat Helsingissä keskiviikkona ystävällisissä tunnelmissa. Putinilla oli kuitenkin paljon hampaan kolossa Yhdysvaltoja kohtaan, eikä toimittajien "hellä huolenpito" venäläisten ihmisoikeuksista ilahduta.
Kotimaa

Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista ei saa vastakaikua

Presidentti Vladimir Putin kiitteli Suomen asennetta Itämeren kaasuputkeen. Presidentti Sauli Niinistö toisti Suomen näkemyksen, jonka mukaan putki on etupäässä ympäristökysymys.
Kolumnit

Kolumni: Suomen vientiä piristänyt Putinin putki on virallisesti ympäristökysymys – Putkessa kulkeva kaasu on silti myös turvallisuuspolitiikkaa

Kotimaa

Mitä Arkangelissa oikein tapahtui? Näin Venäjän presidentti vastasi Lännen Median kysymykseen

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastasivat lehdistön kysymyksiin Helsingissä keskiviikkona.
Kotimaa

Putin uhosi Helsingissä amerikkalaisten ohjuskokeen vuoksi: "Venäjän turvallisuus tulee olemaan taattu"

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään mukaan Päivi Sillanaukeen kantelu virantäytöstä oikeuskanslerille kuulostaa jännittyneeltä.
Kotimaa

"Minusta se ei ole oikein" – hallinto-oikeuden professori pitää kansliapäällikön virantäyttökantelua poikkeuksellisena

Donald Trump ja turvallisuusneuvonantajansa John Bolton.
Kotimaa

Kommentti: Trumpin mielenterveyden pitäisi jo huolettaa kongressia – Britit panivat viralta hullun kuninkaansa, joka menetti Amerikan

Kommersant-lehden toimittaja Andrei Kolesnikov saapui Helsinkiin mielellään. Putinia seuraavalle toimittajalle Helsinki on lähin matkakohde kaikista. Jopa Venäjän sisällä lentomatkat ovat pitempiä.
Maailma

Tunnettu venäläistoimittaja on erikoistunut presidenttiin – "Olen saanut kokemuksia monen elämän edestä Putinin matkassa"

Vladimir Putin saapui Presidentinlinnaan keskiviikkoiltapäivällä. Vierailua isännöi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Kotimaa

"Tänä päivänä tarvitsemme onnistuneita vierailuja" – Putin ja Niinistö kohtasivat kasvotusten Presidentinlinnassa