Kolme pilkkijää ja kaksi hiihtäjää vajosi jäiden läpi Oulussa – merivartiosto varoittaa heikoista jäistä

Lennart Holmberg

Oulussa oli perjantaina keskipäivän aikaan käynnissä laaja pelastusoperaatio, kun useita jäällä liikkuneita henkilöitä vajosi veteen. Jääalueella oli yhteensä kuusi pilkkijää, joista ensin yksi vajosi jäiden läpi. Häntä auttamaan menneet kaksi muutakin henkilöä vajosivat jäihin.

Pelastuslaitoksen pintapelastajat hakivat kolme jäihin vajonnutta rantaan. Ensihoito kuljetti kaikki kolme hypotermiasta kärsivää pilkkijää Oulun yliopistolliseen sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Onnettomuus sattui Peuhun venesataman edustalla. Oulun hätäkeskus hälytti tehtävään useita pelastuksen ja ensihoidon yksiköitä, poliisipartion ja FinnHEMS50:n.

Tehtävään hälytettiin myös ilmatyynyalus ja meripelastushelikopteri Rovaniemeltä.

Lopuksi pelastuslaitoksen pintapelastajat noutivat vielä kolme jäälautalle mottiin jäänyttä pilkkijää rantaan.

Lähes heti tämän meripelastustehtävän päätyttyä Turun meripelastuskeskus sai uuden ilmoituksen, jossa kaksi hiihtäjää oli vajonnut jäiden läpi Oulun Kellonlahdella. Edelliseltä tehtävältä vapautunut meripelastushelikopteri, Virpiniemen merivartioaseman ilmatyynyalus ja useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä kaksi ensihoitoyksikköä hälytettiin tehtävään.

Meripelastushelikopteri vinssasi toisen henkilön vedestä ja toisen jään päältä. Henkilöt vietiin Virpiniemen merivartioasemalle ensihoidon tarkastettavaksi. Molemmat henkilöt kuljetettiin hypotermisinä Oulun yliopistolliseen sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Merivartiosto varoittaa erittäin heikoista jäistä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Ja taas
Joka kevät
Taatut keväiset ilmiöt: hyvään onneen ja pelastuslaitokseen luottavat lähtevät pilkkimään heikoille jäille ja pihojensa himosiistijät polttavat roskia ja samalla muutakin ruohikkopalovaroituksen ollessa päällä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jussuf
kotouttamisen
alkeet pitäisi opettaa pilkkiminen.ja hiihto kevät jäillä

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »