"Susia on siedettävä entistä paremmin" – kesälampaiden kohtalo huolestuttaa

Jouko Hanninen
Ihmiset ja sudet voivat kohdata entistä useammin, kun suurin osa Suomen susikannasta on siirtynyt idästä tiheämmin asuttuihin maan länsiosiin. Tämä kaksikko on jo tottunut katseisiin Ähtärin eläinpuistossa.

Virpi Niemistö

Susia olisi opittava sietämään entistä paremmin, mutta samalla olisi voitava puuttua eläinten ongelmakäyttäytymiseen.

Näin tiivistää neuvotteleva virkamies Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä susikannan hoitosuunnitelman valmistelussa esille nousseet teemat.

– 25 laumaa on voimassa olevassa hoitosuunnitelmassa asetettu pienin määrä, jolla susikanta pysyisi Suomessa elinvoimaisena, Niemi vastasi keskiviikkona Seinäjoella maanviljelijä Timo Kankaanpään kysymykseen siitä, miten paljon susia Suomessa tulevaisuudessa on.

Viime vuoden kanta-arvion mukaan maaliskuussa 2018 Suomessa oli yhteensä 20 susilaumaa.

Uuden susikannan hoitosuunnitelman on tarkoitus valmistua Suomessa syksyllä. Edellinen suunnitelma on vuodelta 2015.

Suunnitelmassa käsitellään muun muassa susien aiheuttamien koira- ja tuotantoeläinvahinkojen korvauksia.

Pohjanmaan elävä saaristo -yhdistyksen Ari Isosalo on huolissaan kesällä saaristossa maisemaa hoitavista lampaista.

– Jos on susia, ei lampaita uskalla päästää maisemanhoitotöihin, ja silloin jäävät toimeentulon kannalta merkittävät ympäristötuet saamatta.

Sami Niemen mukaan EU:n komissio on pitänyt toivottavana, että tämäntyyppisten kohteiden suojaamisia voitaisiin korvata seuraavalla EU:n rakennerahastokaudella maaseudun kehitysrahastosta.

– Suomessa tulevan ohjelmakauden valmistelu on käynnissä ja olisihan se hyvä, jos saisimme tähän tukea muun muassa maataloustuottajien MTK:lta, hän sanoo.

Niemi nimeää susien laittoman tappamisen olleen Suomessa useina vuosina merkittävä ongelma. Arvion mukaan poliisin tietoon tulee vain alle 10 prosenttia laittomista susien tapoista.

Suden kannanhoidollista metsästystä kokeiltiin talvina 2015 ja 2016.

Susien kannanhoidollisen metsästyksen tulevaisuutta puntaroidaan parhaillaan EU-tuomioistuimessa Luxemburgissa, eikä Suomi voi sitä ennen tehdä siitä omia linjauksiaan.

Korkein hallinto-oikeus hakee EU-tuomioistuimelta tulkintaa siihen, voiko suden, ilveksen ja karhun kantoja pienentää esimerkiksi koiravahinkojen tai salametsästyksen ehkäisemiseksi.

– Esittelevän tuomarin näkemys asiasta piti tulla jo 11. huhtikuuta. Nyt odottelemme sitä tulevaksi 8. toukokuuta, Niemi kertoo.

Ennakkoratkaisu saadaan Luxemburgista näillä näkymin syksyllä. Sen jälkeen asia menee vielä korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyyn, joten kannanhoidollisen metsästyksen kohtalo selvinnee vasta vuoden lopussa.

Maa- ja metsätalousministeriö ja alueelliset riistaneuvostot järjestävät tällä ja ensi viikolla ympäri maata sidosryhmätapaamisia liittyen susien hoitosuunnitelmaan.

Suomen susikanta on levittäytynyt viime vuosina Länsi-Suomeen, mikä on nostanut monia susien ja ihmisten kohtaamisia otsikoihin.

Susista puhuttiin paljon myös äskeisten eduskuntavaalien teltoilla.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aita pystyyn
Kunnon aita estää susien pääsyn lammaslaitumelle. Vaatii vaan pientä viitseliäisyyttä rakentaa se, mikä tietysti voi olla monille liikaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aita pystyyn
Kaapo,maksatko sinä nämä aidat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aita pystyyn
Minä maksan. Susia ja persuja pitää Suomessa olla samassa suhteessa. Niitä pitää vaan oppia sietämään. 🤣
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jokainen mahtuu Suomeen
Tässä maailman vihamielisimmin villieläimiin suhtautuvassa maassa olisi opittava jälleen elämään eläinten kanssa, metsä on muutakin kuin vain teollisuuspuuta! 1900-luvun alkuun täältä oli hävitetty hirvet, oravat, joutsenet jne... nyt eläimet ovat palaamassa luontoomme. Olisi taas opittava pitämään huolta kotieläimistämme ja karjastamme, se taito on päässyt rapistumaan. Susi kuuluu Suomen luontoon, ei ole suden vika jos me ihmisapinat olemme kadottaneet kykymme elää muiden petojen kanssa. Sudella on ihmisen luonto!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jokainen mahtuu Suomeen
Niinpä, se joka päästää suden lammastarhaan, on yhtä syyllinen kuin susi itse. Kun pedot pitää riittävän kaukana rajojen ulkopuolella, niitä ei ole pakko tappaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jokainen mahtuu Suomeen
"Tässä maailman vihamielisimmin villieläimiin suhtautuvassa maassa olisi opittava jälleen elämään eläinten kanssa, metsä on muutakin kuin vain teollisuuspuuta! 1900-luvun alkuun täältä oli hävitetty hirvet, oravat, joutsenet jne... "

Ei niitä hirviä tapettu vihan vaan lihan vuoksi, ja oravia metsästettiin niiden nahan vuoksi. Nämä kuuluvat kulttuurihistoriaamme perusasioihin.

"Olisi taas opittava pitämään huolta kotieläimistämme ja karjastamme, se taito on päässyt rapistumaan."

Kotieläimistä ja karjasta huolehdittiin tappamalla sudet ja karhut lähialueelta. Ei se taito ole rapistunut.

"Susi kuuluu Suomen luontoon"

Ei luonnossa mikään mihinkään kuulu. Erilaisia eläimiä ja kasveja vain on paikoissa joiden olosuhteet sopivat niille. Susien kannalta ihminen on yksi osa tämän Suomeksi kutsutun alueen olosuhteita, ja sudet joutuvat mukautumaan siihen tosiasiaan tai kohtaamaan seuraukset.

"ei ole suden vika jos me ihmisapinat olemme kadottaneet kykymme elää muiden petojen kanssa."

Eivät pedot yleisesti ottaen anna muiden petojen häiritä eloaan ja tunkeutua alueelleen, jos ne pystyvät sen estämään. Käsityksesi pedoista kuulostaa aika romantisoidulta.

"Sudella on ihmisen luonto!"

Tuo jäi minulta ymmärtämättä.

Ei susia turhaan ole syytä tappaa, niin kuin ei muitakaan eläviä olentoja, mutta olisi sekä sudelle että ihmisille parasta, että sudet opetettaisiin taas pelkäämään ihmistä. Tällöin sudet pysyttelisivät riittävän välimatkan päässä, eikä ongelmallisia kohtaamisia syntyisi. Jos nykyinen linja jatkuu, ennemmin tai myöhemmin sudet rohkaistuvat niin paljon, että tapahtuvat ensimmäiset ihmisen kimppuun hyökkäämiset. Silloin asiaan jouduttaisiin tarttumaan paljon raskaammalla kädellä kuin jos asia hoidettaisiin ennaltaehkäisevästi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jokainen mahtuu Suomeen
Kotieläimistä ja karjasta pidettiin huolta siten, että niiden mukana oli paimen. Ei oletettu, että ne itsekseen pärjäävät. Nythän tähän ei ole "varaa".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Todella sairasta
Eli sudet pitäisi ampua maalaisten tukiaisten varmistamiseksi?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Todella sairasta
Jep. Näin se logiikka menee. Suden sietämisestä jos alettaisiin maksaa tukiaisia, olisi maajussitkin tyytyväisiä. Ja salametsästäjille 10 tonnia joka sudesta, jota eivät ammu!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Todella sairasta
Vääristät asiaa (tosin se esitetään oudosti tässä jutussakin). Kyseessä on elinkeino, johon sitä harjoittavat ovat investoineet vaivaa ja rahaa. Toimintaa tuetaan yhteiskunnan taholta, koska sitä pidetään maisemanhoidollisesti ja luontoarvojen vuoksi tärkeänä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Siedätyshoitoa kaivataan
Mikä on eläimen ongelmakäyttäytymistä? Kuka opettaisi sudet vegaaneiksi? Mutta lapsissa on tulevaisuus, He kävelevät vielä kouluun susien kanssa samaa kevyenliikenteen väylää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nyt se suden vaarallisuus selvisi
"silloin jäävät toimeentulon kannalta merkittävät ympäristötuet saamatta"

eli ei se ollutkaan se lasten syönti...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nyt se suden vaarallisuus selvisi
Ai että jos yksi haitta nimetään, se pois sukee kaikki aiemmat?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EU !
Autoveroon ja alkoholiin ei EU määräykset ylety Suomessa , mutta susiin kylläkin ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
suseja
sudet syövät näläkäänsä ! idästä tullee aurinko ja suolakurkut ja sudet !

Naapuriyhteistyö toimii
Eivätkö sudet enää kykene ylittämään Ruotsin ja Venäjän rajaa, kun Suomessa pitäisi olla ikiomat 25 laumaa? Minä en usko, että rajavalvonta varsinkaan Suomen osalta onnistuu. Siispä Suomessa riittää aivan hyvin kuten ennenkin muutama lauma itärajan tuntumassa. Susi ei ole uhanalainen laji. Etelä-Suomi on vihreiden pyrkimyksistä huolimatta vielä laajalti asuttu, joten tänne susi ei kuulu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
"Pihasusi" on hyvä kortti
Suden siedettävyydestä on kyse kun todetaan että Nousiaisten lauma katosi kokonaan, yksi salakaataja jäi kiinni mutta mihin loput laumasta hävisi. Ihmeteltävä tässä on ettei asia näytä kiinnostavan ketään, ei edes susia puolustavia piirejä. Susien ongelmakäyttäytymistä ei ole, kyllä se on joku muu kun ongelmakäyttäytyy kun ensin tarjoaa sudelle aterian ja sitten itkee.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: "Pihasusi" on hyvä kortti
"pihasudet" häipyy kun kielletään peurojen ruokkiminen. Nehän on nykyään sitä karjaa jota ruokitaan talon nurkalla, mistä ne on helppo pistää lihoiksi. Niin ja muistakaa maksaa verot
myös peuranlihan myynnistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lampaat töissä?
Lampaiden tehtävänä on ensisijaisesti saavuttaa hyvä teuraspaino mahdollisimman edullisesti. Joka tapauksessa ne lahdataan ja syödään pois, ainakin niin kauan kuin kuluttajat haluavat lihaa. Vaihtoehto on siis joko tulla tapetuksi ja suden syömäksi laitumella tai tapetuksi liukuhihnalla teurastamossa. Tähän suhteutettuna ei mielestäni yksittäisien susien tappamat lampaat ole ongelma. Paljon suurempi ongelma on irrelevantti susikauhu ja erityisesti laiton salakaato. Jos saisin päättää, susien ja muiden “petoeläinten” kaato loppuisi kokonaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lampaat töissä?
Niin tai,"jos minä saisin päättää,niin Norjan malli,eli 3/4 osaa kaadettaisi, "No voisin hieman joustaa..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.