Näkökulma: Sipilän lyhyt oppimäärä politiikassa: talous ja työllisyys nopeasti kuntoon – Se toteutui, mutta puolue ei selvinnyt kuivin jaloin

Sipilä sai kokea, ettei politiikassa kaikki mene niin kuin yritysmaailmassa. Seuraajaspekulaatioissa pyörivät muun muassa Annika Saarikko ja Antti Kaikkonen.

Juha Sipilä oli vielä luottavainen kampanjoidessaan Tampereella eduskuntavaalien alla. Tiistaina Sipilä kuitenkin ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta heikosti menneiden eduskuntavaalien takia. Uusi puheenjohtaja valitaan ylimääräisessä puoluekokouksessa syyskuussa.

Anita Simola

Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän eroilmoitus ei tullut pienen mutustelun jälkeen yllätyksenä.

Vielä vaali-iltana sunnuntaina Sipilä antoi ymmärtää, että hän voisi jatkaa puheenjohtajana vuoden 2020 puoluekokoukseen saakka. Hän totesi myös, että historiallisen alhaisesta vaalituloksesta huolimatta kaikki mahdollisuudet pidetään avoinna puolueelle.

Sipilä perusteli päätöstään tiistaiaamuna sillä, ettei vaalitulos jätä hänelle mahdollisuuksia jatkaa.

Näinhän hän kertoi jo aiemminkin vaalityön ollessa täydessä käynnissä. Kun mielipidemittaukset näyttivät reilua 14 prosenttia, Sipilä sanoi, ettei hän tällaisella tuloksella ole vuoden päästä kesällä Vantaalla ehdolla.

Vaalitulokseksi jäi vieläkin heikompi tulos, eli 13,8 prosenttia.

Näiden kommenttien valossa oli aika selvää, ettei hän jatka. Luvut eivät puhumalla tai pyörittelemällä tuosta parane.

Toinen merkittävä signaali oli se, että Sipilä jätti hallituksen eropyynnön, kun hän huomasi, että sote-uudistuksen veivaamisesta ei tule tällä kaudella mitään.

Tätä vetoa arvosteltiin ja toisaalta kiitettiin. Onhan pääministeri toistuvasti sanonut, että se on tulos tai ulos -periaate, jota hän noudattaa.

Jos Sipilä olisi jäänyt luotsaamaan puoluetta, olisi alkanut aika pian keskustelu siitä, miksi hän jatkaa, vaikka on moneen kertaan hokenut periaatettaan.

Sipilä tuli politiikkaan tuntemattomana kempeleläisenä insinöörinä, joka oli luonut itselleen ja perheelleen miljoonaomaisuuden.

Häntä pidettiin tuoreena ja vanhoillisuudesta parjatulle keskustalle virkistävänä vaihtoehtona. Olivathan tunnelmat neljä vuotta sitten lähes hurmoshenkiset, kun keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi vuonna 2015 yli 21 prosentin kannatuksella. Siitä oli hyvä alkaa koota hallitusta, vaikka Sipilä tiesi, että edessä on rankka neljävuotiskausi.

Hän on muistellut, miten alkutaipaleella hänelle kiikutettiin valtaisa pino papereita rahaministeriöstä. Leikkaustarve oli silloin vieläkin suurempi kuin hän oli luullut.

Sipilä toteutti uudenlaista hallitustyöskentelyä. Aluksi istuttiin yhdessä ja hiottiin taktiikkaa. Hallituksen kokokin oli pieni.

Sipilä ajatteli, että hän kokoaa pienen, mutta tehokkaan tiimin aivan kuin johtaessaan yritystä.

Pian hän sai tuta, ettei politiikassa kaikki mene niin kuin yritysmaailmassa, ei sinne päinkään. Samalla lanseerattiin uusi termi eli vatulointi, joka tarkoittaa jonkin asian tai uudistamisen monenkertaista viivyttämistä.

Toimettomuudesta ei Sipilän joukkuetta voi moittia. Maassa on nyt 140 000 työllistä enemmän kuin neljä vuotta sitten. Taloutta on tasapainotettu, velkaantumisen aste on taittunut. Sääntelyä on purettu. Hallituskauden päätteeksi kirjattiin 300 uudistusta: osa pieniä, osa isoja.

Kaikkien tärkein, eli sote- ja maakuntauudistus jäi toteutumatta. Helminauhasta jäi puuttumaan koossa pitävä voima, eli lukko. Siihen kaatui hallitus.

Sipilän ongelma oli se, ettei hän saanut taakseen tarpeeksi tukea mammuttimaisille uudistuksille. Monet makrotalouden hankkeet olivat elintärkeitä Suomen taloudelle ja hyvinvoinnin säilyttämiselle, mutta tavallista kadun miestä tai -naista nuo uudistukset eivät puhutelleet.

Pääministeri itsekin totesi, että hän on kasvot, jotka ovat toistuvasti olohuoneessa tv-ruudulla kertomassa huonoja uutisia.

Sipilä jää historiaan neljästä vuodestaan ennen kaikkea Suomen talouden vakauttajana. Puoluetta hän ei saanut kuivin jaloin seuraavalle kaudelle.

Eroilmoitus aloitti heti kiivaan keskustelun seuraajasta. Nimiä on helppo löytää, mutta aikaa on vähän, vain syyskuuhun.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko on suosikki ja niittää mainetta ympäri Suomen. Saarikko odottaa toista lastaan, jonka on määrä syntyä syksyllä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on pyörinyt spekulaatioissa pitkään. Hän uusi valtakirjansa sunnuntaina saaden ääniä enemmän kuin esimerkiksi Matti Vanhanen.

Sipilän kanssa kävi kisaa aikoinaan Tuomo Puumala. Hän tipahti eduskunnasta ollen nyt varasijalla.

Yksi vaihtoehto on se, että keskustan syviltä rintamailta löydetään jälleen uusi, Sipilän kaltainen löytö, jonka tuoreuteen luotetaan.

Keskusta joutuu hakemaan myös linjaansa siinä, kuinka paljon se on edelleen alkiolainen puolue ja kuinka paljon edistyksellinen, kaupunkeihinkin katsova puolue. Keskusta menetti ainoan paikkansa Helsingin vaalipiiristä ja se on kova pala.

Lähiviikot näyttävät, löytyykö uutta superehdokasta vai käydäänkö kisa tutuilla nimillä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (29)

Vastaa
putkinotko
ryysyranta
Sipilähän teki Suomesta käytännössä maksukyvyttömän leikkauksillaan. Miten demarit ja vasurit meinaa saada rahat lupaamiinsa vappusatasiin. Maataloustukea ja yritystukea eivät Li ja Antti ole tastusti leikkaamassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
objektiivi
Vast: ryysyranta
Nämä työllisyy- ja taloussasiat mitä Sipilä toteutti, olivatkin ihan ok. Kannatuksen lasku tuli siitä kun verovaroja yritettiin siirtää yritysten voittoihin sote-uudistuksessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Valitettavasti
Vast: ryysyranta
Olet tyypillinen demaritrolli. Sipilä on todistetusti ollut kaikkien aikojen paras Suomen pääministereistä. Sai oikeilla ja sovinnollisilla teoilla valtakunnan jaloilleen demarien aiheuttamasta ahdingosta.
Nyt alkavat parissa vuodessa työttömyys ja velka taas kasvaa. Samalla ihmisten epätoivo.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Toivossa on hyvä elää
Vast: ryysyranta
"Valitettavasti": "todistetusti" paras? Kerrotko ne todisteet?

Työttömyys tulee kasvamaan ensinnäkin maailmanmarkkinoiden vuoksi; Eurooppaan on tulossa laskukausi, taas kerran. Toiseksi, jos aktiivimalli perutaan (toivottavasti), niin aika joukko palaa "työllisistä" työttömiksi. Sillä ei ole minkään valtakunnan todellista merkitystä mihinkään, koska nämä "työlliset" ovat oikeasti työttömiä, pakkotyöhön pakotettuja, sosiaalituella eläviä. Asia vain tulee taas näkyväksi, kun aktiivimalli poistuu.

Epätoivo ei kasva, vaan vähenee, kun ihmisiä ei kyykytetä ihan samalla vimmalla kuin Sipilä teki.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Agentti 0,7
Työllisyydestä
On se kumma kun mediakin toitottaa tätä samaa valhetta, jota Sipilä on yleisesti toitottanut. Sipilä hallituksineen otti suuren osan kunniasta, joka olisi kuulunut yrityksille ja maailman talouden vetoavulle.

Mitä Juhasta voi muuta sanoa että ajoi silkalla valheella sekä kiristämisellä Keskustan rappiolle. Ainoastaan Keskustassa näyttää toimivan ajatus jossa johtaja saa johtaa koko yrityksen konkkaan kun omat kumileimasimet pitivät pakkohymyä yllä loppuun saakka. Vihreät sentään hoitivat Aallon ulos - läpinäkyvästi mutta kuitenkin. Eivät antaneet Toukon viedä puoluetta pohjamutiin. Nyt on Touko sekä puolue kunnossa. Hienosti pelattu vallanvaihto. Pekka jatkaa mutta kansan kustannuksella. Kansa maksaa näiden tähtiin kurottajien unelmat vielä seuraavan neljän vuoden aikana ja rankasti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vanha puu
Vast: Työllisyydestä
Totuus ei pala tulessakaan! Uskossaan tulee Agentti 0,7 :kin
autuaaksi!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
*****
Vast: Työllisyydestä
@Agentti: et taida sinäkään ymmärtää, että Suomi oli 2015 lähellä joutua Kreikan tavoin erityiskäsittelyyn. Velka kasvoi hurjaa vauhtia ja työllisyys oli huono. Sipilän hallitus joutui harvinaisen pahaan rakoon.

Tarvittiin kovia lääkkeitä. Tästä ei voi syyttää Sipilän hallitusta, vaan aikaisempia. Pitkä ketju heikkoja ratkaisuja. Stubbin hallituksenkin rooli on vähäinen tässä sopassa. Kataisen hallituksen osuus on jo selvä, mutta sitäkin vanhemmilla hallituksilla on osuutensa.

Sipilää lyödään nyt kuin vierasta sikaa, mikä on pitkälle järjetöntä. Kansantalouden kannalta Sipilän hallitus teki lähinnä parhaita mahdollisia ratkaisuja pahassa raossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
livenä kuultua
Valtion velkaantumisen tila
Orpo mainitsi juuri äsken tiedotustilaisuudessaan, että valtion velkaantuminen saatiin pysäytettyä hetkellisesti? ?
Mutta koko ajan sitä velkaantumisen loppumista mainostettiin faktana vaalipuheissa. Noin niinkuin "vedätyksenä" vai puolitotuus kuitenkin kansalaisille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Agentti 0,7
Vast: Valtion velkaantumisen tila
Eikä koskaan pidä unohtaa sitä tosiasiaa että Orpo, Sipilä & company myivät omaisuuttamme pitääkseen valtionvelan määrän kauniina. Saavutuksella, joka on paikkaamalla toteutettu ei ole mitään muuta arvoa kuin se että näisyä asioista tietämättömät pitävät tätä hallitusta paljon hyvää aikaansaaneena. Kova hinta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onnim
Vast: Valtion velkaantumisen tila
Myivät vielä lypsävän lehmän kertaluoteisesti lihoiksi, ja viitsivät kehua, että valtion velkaantuminen pysähtyi hetkeksi.

Toivottavasti seuraavan hallituksen tekemisiä moittivat muistavat myös, että Orpo ja Sipilä myi reilusti valtiolle osinkoa maksavien yritysten osakkeet omalla talousneroajallaan. Edellinen hallitus aiheuttaa toimillaan vaikeampia aikoja seuraavalla..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Joku
Joo
Moniko näistä 140k työllisistä on oikeasti töissä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ikkunanpesijä
Vast: Joo
Itse olen saanut töitä ihan kokopäiväisesti. Tiettävästi kaikki muut eivät ole saaneet kokopäivätöitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työajalla netissä
Vast: Joo
Rakenteellisen työttömyyden vuoksi ei voi kaikkia työllistää oikeasti.
Tuttavalta katkesi viiden vuoden pitkäaikaistyöttömyys, kun ilmoitti TE-toimistossa, ettei osallistu enään yhteenkään palkattomaan työkokeiluun, joilla olette vain haitanneet hänen työllistymistään, ja sille ette mitään mahda.
Olivat uhkailleen vaikka millä mutta pysyi sitkeästi kannassaan, että jospa se aiemmin häneltä määrärahojen puutteessa evätty palkkatuki-asia otettaisiin uudelleen käsittelyyn.
Kuukautta myöhemmin oli palkkatuetussa työssä, elikkäs tes-palkkaus. Ja sitäkautta jäi vakkariksi hommiin.
Voisin tuosta päätellä että tehokkainta olisi lisätä tukityöllistämisen määrärahoja monikertaiseksi nykyisestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Spontaani nauru
Vai työllisyyskö kuntoon?
Miten TS kehtaa väittää Sipilän hallituksen laittaneen työllisyyden kuntoon?
Työttömät laitettiin tekemään mitä tahaansa hommaa, valtion maksaessa 9 euron ylläpitokorvauksen.
Olen luullut, että työn määritelmä on, että työnantaja maksaa palkkaa työntekijälle ja sivistysvaltiossa siitä karttuisi eläke.
Ei nimittäin eläkekään karttunut Sipilän hokkuspokkus keinoin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onnim
Vast: Vai työllisyyskö kuntoon?
Minuakin risoo tämän asian jatkuva toitottaminen. Asia olisi ollut tyystin eri, mikäli Sipilän hallitus olisi tehnyt nimiinsä ottaman työllisyyssankaruuden lama-aikaan, ja ilman velheellista tilastonikkarointia.

Toivoisin, että joku vastuullinen media tekisi asiasta vertailevan syväluotauksen jotta totuus paljastuisi. Jos 500 000 henkilöä on tehnyt ilmaista työtä niin ei sillä voida kehua työllisyyden kuntoon laittamiseksi sen enempää kuin nollasopimuksen allekirjoitus on kokoaikaista työtä..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kansalainen
Vast: Vai työllisyyskö kuntoon?
Osallistun toivomukseen, että media valottaisi totuutta tästä asiasta. Minkä verran on tullut uusia kokoaikaisia, vakituisia työpaikkoja? Entä muita, millaisia? Minkä verran jäi työttömiksi samaan aikaan (hallituskaudella)? Paljonko ansiotulokertymä kasvoi, paljonko verokertymä? Paljonko sosiaalitukien määrä laski?

Minusta meillä on oikeus tietää. Ilman että jokainen tekee salapoliisityötä itsekseen netissä yms.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masi
Vast: Vai työllisyyskö kuntoon?
Olisi myös kiva tietää kuinka paljon on säästetty sosiaalituissa, kun nämä 150000 työllistynyttä tulevat nyt varmaan toimeen omillaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustakatsoja
Vast: Vai työllisyyskö kuntoon?
Näin toivon minäkin. Ihan aikuisten oikeesti.
Enkä voi ymmärtää miten aivopestyjä ovat ne, jotka uskovat tuota toitottamista, ei ne kaikki voi uskonveljiäkään olla.

Voin vain sanoa, kuinka onnellinen olen kun pääsin ajoissa eläkkeelle - vaikka tuloa ei tule lähellekään mediaaneja. Eipä kuitenkaan tarvi kumarrella kyykyttäjiä. Syvä osanottoni heille, jotka vielä joutuvat sitä tekemään.
Ainoa toivoni on, että kuolema korjaa ennenkuin joutuu hoitoon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Eetu
Ei Sipilöintiä
Ei Sipilä luonut yhtään työpaikkaa. Yritykset ja nousukausi sen tekivät. Sipilä vain kuritti työttömien elämää aktiivimallilla, joka oli näennäinen toimenpide. Jos olit vaikka päivän töissä, niin tilastoissa olit työllinen etkä työtön. Tämä oli pelkkä tilastokikka, joka saatiin näyttämään siltä, että näin ja näin paljon on saatu työpaikkoja.Luuleeko hän, että kansa on tyhmä? Oikein harmittaa nämä Sipilän ja Orpot puheet, täyttä valetta kaikki.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vanha
Pääministeri
Olisin kyllä mielelläni nähnyt Sipilän pääministerinä jatkossakin.

Minä itse yli 50v
Vast: Vai työllisyyskö kuntoon?
Joo täällä myös toivotaan oikeaa tietoa eikä mitään tilastokikkailua. Itse olen säästynyt aktiivileikkurilta monenlaisilla höpökursseilla ja työkokeiluilla, mutta en todellakaan ole ollut palkallisessa työssä moneen vuoteen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jussuf
työttömät ja talous
työttömiä 500 sataa tuhatta velkaa 110miljardia kyllä näitä meriittejä kannattaa mainostaa