Uusissa edustajissa monta politiikan ulkopuolelta tuttua kasvoa – Suomen asioista päättävät muun muassa dekkarikirjailija, koomikko ja "joulupukki"

Uudessa eduskunnassa on peräti 83 uutta kansanedustajaa. Heistä moni on tullut tutuksi politiikan ulkopuolelta.

Koomikkona tunnettu Pirkka-Pekka Petelius nousi eduskuntaan uutena kasvoja vihreiden listoilta Uudeltamaalta.
Koomikkona tunnettu Pirkka-Pekka Petelius nousi eduskuntaan uutena kasvoja vihreiden listoilta Uudeltamaalta.

Rebekka Härkönen
Hannamari Ahonen

Tampere

Eduskuntaan nousi harvinaisen suuri määrä uusia kasvoja. Peräti 41,5 prosenttia edustajista on uusia tai palaavia.

Yksi tunnetuimmista uusista kasvoista on näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius, joka ampaisi eduskuntaan vihreiden listoista Uudeltamaalta.

Hänestä innostavinta vaalikampanjoinnissa on ollut ihmisten tapaaminen kasvotusten. Ihmiset ovat puhuneet Peteliuksen mukaan kaikesta maan ja taivaan välillä elämäntarkoituksesta eutanasiaan asti.

Peteliuksen mukaan elämän pituus ei ole ainoa hyvän elämän mittari.

– Jos vuodet käyvät ihmiselle vaikeaksi ja omaisille sitä myöten raskaiksi, kannattaisi harkita jonkinasteista eutanasian mahdollisuuden myöntämistä tapauskohtaisesti, Petelius sanoo.

– Vanhusten määrää tulee lisääntymään ja he elävät pidempään ja pidempään, silloin tämä asia tulee vain ajankohtaisemmaksi.

Petelius kuuluu maan tunnetuimpiin koomikkoihin, mutta karsastaa "pelleilyä" politiikassa.

– Tosissaan pitää olla. Meillä on oikeasti vakavia asioita ratkaistavana, koko ihmiskunnalla ja Suomessa, Petelius toteaa.

Hän ei näe myöskään synkistelyn auttavan asioiden ratkaisemista.

– Voimme iloisella motivoituneella mielellä löytää ratkaisuja.

Uutena eduskuntaan nousi myös suosittu dekkarikirjailija ja vanhempi konstaapeli Marko Kilpi. Kokoomuslaisen miehen äänisaalis oli peräti 9 231, mikä tekee hänestä Savo-Karjalan vaalipiirin ääniharavan.

Kilpi oli eduskuntavaaleissa ehdolla ensimmäistä kertaan. Mutta tietääkö uusi pesti nyt taukoa dekkarituotantoon?

– Ei kirjoittamista voi lopettaa, se on kuin lopettaisi hengittämisen. Olen aina löytänyt rakoja kirjoittamiselle, ja itse asiassa jokainen kirja on syntynyt jollakin tapaa kaoottisessa tilanteessa, tyytyväinen Kilpi kommentoi.

Kilven yhdeksäs kirja ilmestyy kuukauden kuluttua. Hän lupaa raivata aikaa myös seuraavan kirjoittamiselle politiikanteon lomassa.

Uusiin kansanedustajiin lukeutuu myös hyväntekeväisyysjärjestö Brother Christmas ry:n perustaja Ari Koponen. Uudeltamaalta noussut Koponen on perussuomalaisten kansanedustaja.

Muita tulokkaita ovat some-persoonina tunnetut perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen, vasemmistoliiton Veronika Honkasalo ja keskustan Mikko Kärnä.

Tynkkynen nousi julkisuuteen vuonna 2011 oltuaan mukana Big Brother -tosi-tv-sarjassa. Tynkkynen tulee Oulusta, jossa hän keräsi peräti viidesosan perussuomalaisten äänistä.

Honkasalo keräsi äänensä Helsingistä, jossa hän toimii kaupunginvaltuutettuna. Honkasalo on vasemmistoliiton varapuheenjohtaja. Hän ottaa ahkerasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin sosiaalisessa mediassa kuten Twitterissä.

Keskustan uusi kansanedustaja Mikko Kärnä on lanseerannut itsensä Lapin puolustajana. Hän ehti käydä eduskunnassa Paavo Väyrysen varamiehenä vuonna 2015, kun Väyrynen päätti jatkaa europarlamentikkona. Väyrysen palattua kesäkuussa 2018 kansanedustajaksi, Kärnä jäi työttömäksi.

Nyt Kärnä nousi eduskuntaan omilla avuillaan, kun taas Väyrynen putosi pois. Kärnä on innokas some-aktiivi.

Tauon jälkeen eduskuntaan palasi myös entinen painija Marko Asell, jonka tuorein esiintyminen tapahtui Selviytyjät-tosi-tv-sarjassa. Asell tulee Pirkanmaalta ja hänen puolueensa on Sdp.

Kansanedustajiksi tarpovat nyt konkari-isiensä jäljissä myös Eveliina Heinäluoma (sd) ja Eeva Kalli (kesk). Heidän isänsä Eero Heinäluoma ja Timo Kalli jättivät eduskunnan.

Vaaleissa oli ehdokkaina myös monia muita uusia julkkiskasvoja, mutta heille pylvästalon ovet pysyvät ainakin toistaiseksi kiinni.

Ulkopuolelle jäi jihadismin tutkija, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Atte Kaleva. Kokoomuslainen Kaleva ponkaisi otsikoihin vuonna 2012 jouduttuaan vaimonsa kanssa puoleksi vuodeksi panttivangiksi Jemenissä.

Niin ikään näppejään jäi nuolemaan some-persoona, kokoomuksen ehdokas Tere Sammallahti Uudeltamaalta.

Ulkopuolelle jäivät myös kokoomuksen Lotta Backlund ja Mervi Katainen. Backlund on toiminut televisiotoimittajana, koomikkona ja Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren avustajana. Mervi Kataisen moni muistaa ex-pääministeri Jyrki Kataisen puolisona.

Keskustasta ulos jäivät tv:stä tuttu kiinteistövälittäjä Kaisa Liski ja ex-missi Tarja Smura.

Vihreiltä ulos jäivät muun muassa kirjailija Katariina Souri sekä tietokirjailija ja toimittaja Rauli Virtanen.

Vasemmistoliiton tunnetuista kasvoista ilman edustajapaikkaa jäivät näyttelijä Outi Alanen ja tv:stä tuttu Wallu Valpio.

Kansanedustajapaikkaa ei irronnut myöskään mallina ja juontajana julkisuuteen nousseelle yrittäjä Janina Frylle ja entiselle NHL-jääkiekkoilijalle Sean Bergenheimille. Fry ja Bergenheim pyrkivät eduskuntaan rkp:n listoilta.

Liike Nytin listoilta eduskuntaan pyrkinyt mediapersoona Joel Harkimo ei saavuttanut riittävää äänimäärää noustakseen kiviportailla isänsä, Nyt liikkeen perustajan Hjallis Harkimon perässä parlamenttiin.

Perussuomalainen-lehden ja Suomen Uutiset -verkkolehden päätoimittaja Matias Turkkilan äänimäärä jätti miehen eduskunnan ulkopuolelle.

Brother Christmas -hahmon takana hyväntekeväisyyttä tehnyt Ari Koponen on perussuomalaisten uusi kansanedustaja Uudeltamaalta.
Brother Christmas -hahmon takana hyväntekeväisyyttä tehnyt Ari Koponen on perussuomalaisten uusi kansanedustaja Uudeltamaalta.
Oululainen Sebastian Tynkkynen tuli aikoinaan tunnetuksi tosi-tv-sarjasta Big Brother. Tynkkynen ponnisti kirkaasti kansanedustajanpaikalle perussuomalaisten riveissä.
Oululainen Sebastian Tynkkynen tuli aikoinaan tunnetuksi tosi-tv-sarjasta Big Brother. Tynkkynen ponnisti kirkaasti kansanedustajanpaikalle perussuomalaisten riveissä.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Juu
Tasokasta porukkaa, kyllä nyt sujuu.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Juu
Juupajuu. Ja jabadabaduu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tottakai
nyt hyvä kaikille lupaamanne 4850 e kuukaudesssa.
ihanaa suomi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Päivää
Tuleeko pipopäästä uus veltto hattuineen?

Viisikko retkellä
Pirkka: "vanhemmat, kertokaa lapsillenne seksuaalisesta heräämisestä".

Ken muistaa vielä koomikon?
On jokseenkin köyhää määritellä Petelius koomikoksi: hän on toki tehnyt myös komiikkaa, mutta esittänyt ihan oikeitakin rooleja ja oikeissa elokuvissa. Harvat luontoasiantuntijatkaan yltävät Pirkka-Pekan lavealle tasolle tietämyksessään: esim. Ylen Areenassa voidaan kuulla hiukan Luontoillan vetäjän luontotietämystä alkaen vaikkapa maassamme pesivistä tai täällä tavattavista lintulajeista, mikä lajilukumäärä harvoilla "koomikoilla" ylittää edes 200 kpl. P.P. oli vetämässä myös m.m. "linnunpönttöprojektia", joka ulottui Naantalin Kultarantaan saakka ja presidentin "omaan pönttöön" - jossa tosin taisi pesiä linnun sijasta ampiaiset, jotka pölyttäjinä ovat kuitenkin ehkä lintujakin tärkeämpiä vuokralaisia (Jennillä taisi sentään olla kirjosieppo). Myös yhdessä toisen luontoaktivistin, Minna Pyykön kanssa tehdyt ohjelmajaksot ovat joiltain osin jopa unohtumattomia!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ken muistaa vielä koomikon?
Olen samaa mieltä, mutta en käyttäisi ilmaisua "ihan oikeitakin rooleja ja oikeissa elokuvissa". Ei komiikka mitään roskaa välttämättä ole, taiteenlaji sekin, ja hyvin tehtynä varsin vaativa. Ei kai kukaan sano, ettei Chaplin tehnyt oikeita rooleja oikeissa elokuvissa?

Tosin PPP:n komiikkaa en juuri arvosta, lapsellista naamanvääntelyä enimmäkseen. Parhaimmillaan nippa nappa hyvääkin.

Media tuntuu ottavan kaiken mahdollisen irti erään Euroopan maan (ilm.) tulevan presidentin koomikkotaustasta. Tuntuu olevan mahdotonta suhtautua koomikkoon ihan vain erään alan ammattilaisena. Vähemmän olen nähnyt revittelyä muiden presidenttien ja presidenttien ammatillisista taustoista, ja omituistahan se olisikin otsikoida esim. "Valtiotieteiden tohtori nousemassa presidentiksi" tai "Yritysjohtaja ei saapunut vaaliväittelyyn" - jopa henkilön nimeä mainitsematta!

Varsinkin itäblokin maissa koomikko on ajoin saattanut olla lähes ainoa, joka on voinut puhua vaietuista asioista, ja terävällä huumorilla voi ottaa esiin merkittäviä asioita tänäkin päivänä. Koomikonura ei siis mielestäni ole mikään kummajaisuus politiikassa, vaikka toki ehdokkaalle kuin ehdokkaalle monipuolisuus, ammatillinenkin, on eduksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »