Analyysi: Luvassa on kitkerän kalkin juontia – keskustalla alkaa armoton jälkipyykin pesu

Eduskuntaryhmä myllättiin perusteellisesti, kymmenen lähti vapaaehtoisesti, ryhmä pieneni 18:lla ja uusia nuoria tuli kahdeksan. Pari maakuntaa jäi tykkänään ilman edustajaa.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sai halauksen lohdutuksena heikosta vaalituloksesta sunnuntaina illalla.

Anita Simola

Helsinki

Keskustaväki heräsi vaalipäivän jälkeiseen aamuun sekä pettyneenä että hämmentyneenä.

Vaikka gallupit olivat kilkattaneet heikkoa tulosta kuukausikaupalla, taisi 13,8 prosentin rökäletappio olla silti yllätys. Väki tiesi, että katkeraa kalkkia juodaan, mutta ihan näin kitkerää sen ei odotettu olevan.

Olihan takana loppuriuhtaisu 100 000 grillimakkaran, satojen hernerokkalitrojen ja kymmenien tuhansien ajokilometrien voimin.

Yhtään enempää ei tilaisuuksia olisi ennätetty järjestää, kampanjaväki totesi. Se on varmasti totta. Kun seilasi vaalitoreilla, keskustan väki riensi ensimmäisenä ojentamaan kuusentaimia, pipareita ja muuta vaalitavaraa. Yrittämisestä ei tulos ollut kiinni.

Puoluetoimistossa Apollonkadulla alkoi heti analysointi siitä, mikä meni pieleen. Väki miettii ehdokashankintaansa, kampanjansa onnistumista ja ylipäätään sitä, miksi hallituksen hyvät teot eivät purreet vaalikansaan.

Istuvia kansanedustajia oli 49, nyt heitä saapuu Arkadianmäelle 31. Tulos on historiallisen huono. Siinä ei mieltä nostata edes Suomen kartta kuntineen, joka edelleen on sakeanaan keskustan vihreästä.

On totta, että suuret, makrotalouden uudistukset ovat vaikeasti hahmoteltavissa. Kuntatyöntekijää, jolta on viety lomarahoja, ei paljon lämmitä tieto valtion velkaantumisen taittumisesta. Hallituksen aikaansaannokset olivat suuria möhkäleitä, joista tavallinen tallaaja ei jaksanut kiinnostua.

Toisaalta, jos mikään puolue ei uskaltaisi käydä suurten uudistusten kimppuun, niin se tiesi olisi nopeasti kuljettu loppuun.

Keskustan eduskuntaryhmä kokee perusteellisen myllerryksen. Poikkeuksellinen suuri määrä pitkän linjan poliitikkoja jätti talon vapaaehtoisesti. Heitä oli kymmenkunta. Nyt edustajamäärä tipahtaa 18:lla. Moni nimekäs edustaja putosi eduskunnasta. Heitä ovat muun muassa ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja kansanedustajat Juha Rehula ja Tuomo Puumala.

Ryhmään tulee kahdeksan uutta edustajaa. He ovat kaikki nuorehkoja. Tätä puolue voi kaiken tappion keskellä pitää hyvänä signaalina: uusia voimia kehiin.

Vaalitulos oli puolueelle tappion lisäksi ennätyksellisen epätasainen. Helsingin vaalipiiristä ei saatu edes yhtä edustajaa. Se on kova takaisku.

Lisäksi kaksi maakuntaa jäi ilman kansanedustajaa: Kainuu ja Kymenlaakso. Tätä pidetään ennenkuulumattomana.

Minne keskustan äänet sitten valuivat? Osa jäi kotiin. Onhan läpi hallituskauden napistu siitä, että keskusta on toteuttanut liian oikeistolaista politiikkaa. Alkiolaisuus on unohdettu. Vaikka keskustaväki on kuulu siitä, että se pystyy hädän hetkellä kokoamaan joukkonsa, on tämä vaalikausi ollut näköjään liikaa.

Keskustan ääniä satoi myös perussuomalaisten laariin. Tarkka analysointi näyttää, kuinka paljon.

Neljä vuotta sitten keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä huudettiin Suomen pelastajaksi. Tilaisuuksissa nähtiin jopa hurmoshenkistä yhteenkuuluvuutta. Politiikan ulkopuolelta tullut, yritysmaailmaan tottunut Sipilä sai vaali-iltana tuta, että politiikassa nousut ja laskut ovat nopeita, vaikka asioiden päättäminen onkin usein sitä kuuluisaa vatulointia.

Lähipäivinä pohditaan, mikä on Sipilän kohtalo. Kun gallup-luvut näyttivät maaliskuussa kannatuksen olevan nipin napin 14 prosenttia, pääministeri totesi, että hän ei aio asettua uudelleen ehdolle puolueen johtoon.

Vaali-iltana Sipilän lähtölaskennasta ei puoluetoimistolla puhuttu mitään. Liioin ei kuultu vankkoja kannanottoja siitä, pitäisikö keskustan jäädä sovinnolla oppositioon. Pääministeri totesi, että kaikki mahdollisuudet pidetään avoimia.

Kun kuuntelee mielipiteitä maakunnista, osa mielii punamultahallitukseen, osa jäisi oppositioon. Jälkimmäisen ryhmän kannattajat ajattelevat, että uusi polvi saa rauhassa varttua ja vaikuttaa oppositiopolitiikalla maan menoon.

Vaalitulos todistaa myös sen, että kannatus ei parane puoluesihteeriä vaihtamalla. Kesällä 2018 nyt eduskuntaan valittu Jouni Ovaska jätti pestinsä ja tilalle tuli Riikka Pirkkalainen. Molemmat ovat kovia työmyyriä, mutta puheenjohtaja on se, joka antaa puolueelle kasvot. Meneillään olevat uudistukset määräävät sen, onko hän paha vai hyvä poika.

Sipilä kuvaili itse, että hän on kasvot, joka saapuu harva se ilta suomalaisten olohuoneeseen tv-ruudulla ja kertoo kansaa kurittavista uudistuksista. Nyt jännitetään, onko Sdp:n Antti Rinne yhtä usein televisiossa ja samalla asialla. Onhan rahaministeriö jo heitellyt tulevalle vaalikaudelle miljardien eurojen sopeuttamistarpeet.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Rahaministeriö
Edellisen vaalikauden alussa nähtiin hämmentävä tilanne, kun valtiovarainministeriön virkamieskunta esiintyi hallitusohjelmaa sanelevana tahona. Onneksi näitä vaaleja ei ole edeltänyt samanlainen uusliberalistisen ideologian läpitunkema ja tarkoitushakuisesti parametrisoiduilla malleilla perusteltu pelottelukampanja kuin edellisiä. Lisäksi valtiovarainministeriön virkamieskunta on juuri jäänyt kiinni tarkoituksellisesta tiedon pimittämisestä, joten sopii toivoa, että politiikasta päättävät ja demokraattisesti valitut luottamushenkilöt tekevät johtopäätöksensä siitä, kuinka paljon tätä virkamieskuntaa kannattaa kuunnella.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rahaministeriö
Miten ihmeessänyt on jo "leikkaustarpeita miljardeilla" tarjolla Ehkä Rinteen hallitukselle, kun toistamiseen on toistettu Sipilän ja Orpon suusta, että Suomi olisi heidän toimillaan nyt laitettu kuntoon! !? Taisi olla tilastoharhaa sekin puhe vaan, vaaleja varten?
Taitaa olla valtion kassa Sipilän jälkeen olla rutikuiva ja valtion omaisuuttakin myyty yli tarpeen omia tukiessa esim. ne pimitetyt "lomittajamaksut" valtion varoilla, joista ei saanut puhua. Edellisen porukan suhmuroinnit ensin julkisuuteen, ennenkuin uusi hallitus voi alkaa
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Järjestäkää tupailta
Mikäli keskustassa ei tajuta mikä meni pieleen, niin vaikea sitä on yksenkertaisille rautalangasta vääntää....Sipilän valinta oli se suurin virhe!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei mennyt kuin Strömsössä
"Puoluetoimistossa Apollonkadulla alkoi heti analysointi siitä, mikä meni pieleen. Väki miettii ehdokashankintaansa, kampanjansa onnistumista ja ylipäätään sitä, miksi hallituksen hyvät teot eivät purreet vaalikansaan."
- Ei niissä ehdokastoimissa varmaan mitään vikaa ollut ja makkaratkin kai maistui. Suomalaiset vain kokivat, että eivät he diktaattorimandaattia ole kelleen antaneet. Tästä saa Sipilä syyttää lähinnä itseään. Oli kyykyttämistä, taksiuudistusta, sotesotkua ja muunnettua totuutta - pitkin vaalikautta, eikä vähiten ehdokasaikana.
Kyllä kansa tietää, sanoi Vennamo aikanaan.

"Minne keskustan äänet sitten valuivat? Osa jäi kotiin. Onhan läpi hallituskauden napistu siitä, että keskusta on toteuttanut liian oikeistolaista politiikkaa. Alkiolaisuus on unohdettu."
-Varmaan näinkin, mutta Kokoomusta ei rangaistu. Hesarissa oli hieno graafinen esitys, josta näki mihin se äänet Sipilän kotikonnuilta valui. Persujen laariin!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisäys edelliseen
Eikä touhu Antti Rinteen johdolla parane. Sen osoitti jo eilisillan "kiitospuhe" Ylellä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lisäys edelliseen
Tulee toisenlaista kyykkytreeniä leikkauksineen. Sitten olis tullut jotain uudistusta jos koko porukka olisi mennyt vaihtoon täysin uusilla henkilöillä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muistitko?
Kun Juha Sipilä isona johtajana lausui, että "tulos tai ulos", niin nyt sitten ulos. Kuka on seuraava kepun vetäjä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Muistitko?
Todennäköisyysjärjestys (kirj:n mukaan):
1. Annika Saarikko
2. Antti Kaikkonen
3. Katri Kulmuni
4. Hannakaisa Heikkinen
5. Joku muu
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vieraat opit käytössä
Jos Keskusta olisi laittanut Suomea kuntoon ennemmin keskustalais-alkiolaisilla kuin oikeistoliberaaleilla opeilla, olisi tulos ollut todennäköisesti toisenlainen. Se olisi näyttänyt myös ihan toisenlaiselta tavallisesta ihmisestä, eikä silloin olisi tarvinnut selitellä yhtään mitään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vieraat opit käytössä
Santeri Alkio (synt. Filander) oli laihialaisen kyläkauppiaan poika. Hän oli aktiivinen maaseudun järjestömies estääkseen sosialismin leviämistä. Hän oli Maalaisliiton (nyk. Keskustapuolue) pääideologi, pasifisti ja demokraatti, ja ensimmäisiä eurooppalaisia, jotka puhuivat Euroopan yhdentymisestä. Juha Sipilä on varsin alkiolainen poliitikko.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kaksikko
Sipilä ja Berner syyllisiä kepun vaalitulokseen. Toinen lähti jo ja toinenkin harkitsee. Suomi on tasavalta ei Oy näiden johtamisessa on pieni ero.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kaksikko
Suomi ei myöskään ole AY-liike. Suomi on tasavalta, ja näiden johtamisessa on "pieni" ero.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Viesti Keskustalle äänestäjältä
Ääniä Keskustasta meni muillekin kuin Persuille entisten kannattajien pähkäiltyä vähiten vahinkoa itselleen tuottavaa puoluetta äänestettäväksi kun suurpääoman ja suursijoittajien tukija Sipilä täytyi riisua aseista ja pysäyttää .

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »