Kommentti: Vaalitulos oli sinisille odotettuakin karmeampi – jos puolue päättää jatkaa, kuinka moni enää pysyttelee kyydissä?

Eduskuntavaalien tulos oli sinisen tulevaisuuden kannalta lohduton, sillä puolue jäi ilman ainoatakaan edustajanpaikkaa.

Sampo Terho seurasi mietteliäänä ääntenlaskun etenemistä.

Jussi Orell

Sinisen tulevaisuuden menestys jäi eduskuntavaaleissa jopa odotettua heikommaksi. Puolue jäi ilman ainoatakaan kansanedustajaa. Rannalle jäivät siten siniset ministerit puheenjohtaja Sampo Terhon johdolla.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Terhon 3094 ääntä ja puolustusministeri Jussi Niinistön 3193 ääntä eivät nekään riittäneet valtakirjan uusimiseen.

Puolueen on määrä kokoontua tänään keskustelemaan tulevaisuudestaan. Päivä voi antaa osviittaa siitä, jatkuuko tulevaisuus sinisenä vai onko sitä ylipäätään.

– Tämä päätös todennäköisesti tuhoaa poliittisen uramme. Päätös jonka seurauksena meidät tuomitaan pettureiksi ja henkeämme uhataan. Teemme sen silti selkein mielin ja oikeista syistä.

Näin totesi sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo 13. kesäkuuta 2017. Takana oli Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi nostanut perussuomalaisten dramaattinen puoluekokous ja siitä seurannut puolueen jakautuminen. Parikymmentä perussuomalaisten kansanedustajaa erosi puolueesta ja järjestäytyi ensin Uusi vaihtoehto -ryhmäksi ja myöhemmin siniseksi tulevaisuudeksi.

Siinä missä perussuomalaisten kannatus on Halla-ahon johdolla noussut, siniset jämähti tukevasti pohjalukemiin. Puolueen kansanedustajat, ministerit etunenässä ovat olleet tunnetumpia kuin irvileukojen prosenttijengiksi kutsuma puolue.

Puheenjohtaja Terho jaksoi pitkään urhoollisesti ja leikkisästi muistuttaa, että siniset tulee joka tapauksessa saamaan historiansa komeimman äänisaaliin, koska eduskuntavaalit ovat ylipäätään ensimmäiset vaalit, joihin puolue osallistuu.

Totuus valkeni kaikessa karmeudessaan sunnuntai-iltana.

– Olemme yrittäneet kaikkemme, puheenjohtaja Terho huokaisi totuuden alettua valjeta.

Sinisten ongelmaksi koitui se, ettei puolue kahden vuoden aikana löytänyt tyhjää tilaa puoluekentän lokeroista. Puoluetta on kutsuttu eräänlaiseksi perussuomalaisten kevytversioksi, joka on liian lähellä vähän kaikkia. Erottuminen on silloin vaikeaa.

Vaaleihin sininen tulevaisuus lähti turvallisuuskärki edellä. Tavoitteisiin kuuluivat muun muassa poliisien määrän kasvattaminen tuhannella ja hankittavien hävittäjien määrän nostaminen 64:stä koneesta 100:aan.

Sunnuntain vaalituloksen perusteella voi sanoa, ettei puolueen taival ainakaan helpommaksi muutu. Jos matka ylipäätään jatkuu.

Tänään puolue keräilee itseään ja miettii, miten tästä eteenpäin. Jos puolue jatkaa toimintaansa, kuinka moni enää viitsii pysyä mukana. Työntöä muihin puolueisiin alkaa tulla. Perussuomalaisten muistin pituuttakin saattavat jotkut tunnustella.

jussi.orell@lannenmedia.fi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Joopa joo...
Ja kaikki tämä vain Soinin takia...
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Joopa joo...
Täytyy sanoa, että kyllä jotkut ovat lojaaleja. Tuhoavat oman poliittisen uransa auttaakseen politiikan hiipuvaa tähteä pitämään ulkoministerin salkun viimeisellä eduskuntakaudellaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nyt sai sitä itseään
Sinisten ongelmaksi koitui se, ettei puolue kahden vuoden aikana löytänyt tyhjää tilaa puoluekentän lokeroista.
Eiköhän puolueen ongelmaksi muodostunut se, että sinisiä äänestäessään ei olisi tiennyt mitä äänestää...loikka perussuomalaisista Sipilän leimasimeksi vei kaiken uskon kyseisiin ehdokkaisiin. Nauraako Soini Terholle ja muille, vai ottaako perussuomalaisten uusi nousu niin koville, ettei Soini saa kuin irvistyksen aikaan. Soini tiesi mitä teki, mutta tiesivätkö nämä muut mitä seuraa kun lähtee Soinin kelkkaan?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jup
Takkia nurin ja takas persuihin hattu kourassa.

Näkemiin sinisille
Sinisten kohtaloksi ei muodostunut paikan, lokeron puute puoluekentällä. Kohtalo sinetöitiin samalla hetkellä kun ryhtyivät luopioiksi ja pitivät "valinnastaan" kiinni. Näiden tapauksessa edes myöhemmin tapahtunut tehokas katumus ei olisi muuttanut asiaa muuksi. Tosin eivät kylläkään edes kokeilleet miten toimi olisi tehonnut äänestäjiin. Nyt paluuta "poliittiseen kotiin" ei ole eikä tule.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onko niin ?
Että sinisestä unesta heränneellä olisi housuussa jotain sinne kuulumatonta ?!

Valhe ei mennyt läpi
Oli alusta asti selvää, että kansallismieliset perussuomalaiset äänestäjät hylkäisivät vaaleissa siniset petturit. Heidän puheensa olivat löysiä lupailuja sinne tänne. Todellisuudessa oltiin valmiita olemaan kokoomuksen ja kepun tai minkä vaan apupuolue, kunhan saadaan ministeriliksaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valhe ei mennyt läpi
Hmm... miten tämä eroaa perussuomalaisista? Pari vuotta persut tekivät Sipilän ja Orpon talutusnarussa ihan samaa, ja puheenjohtajavalinnan jälkeen Halla-Aho sanoi että sama homma käy heille edelleen ihan hyvin. Petturi on siinä mielessä outo sanavalinta. Oli miten oli, sekä persujen että sinisten muroihin virtsattiin ja omasta pyynnöstä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Palaute!
Jussi niinistö voi lukea putoamisensa suorana palautteena. Et hoitanut hommaasi puolustusministerinä hyvin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sinisten jytky
Sinisten häviö on kansan voitto kansainvälisen riistokapitalismin tylyksestä. 100 hävittäjän ostamiseen tarvitut rahat voidaan nyt ohjata oikeaan kansanparantamiseen.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »