Pääministerin puoliso Minna-Maaria Sipilä: Elämää on gallupien ulkopuolellakin

Pääministeri Juha Sipilän puoliso Minna-Maaria Sipilä valmistautui vaali-iltaan nukkumalla ja lenkittämällä koiraa.

Minna-Maaria Sipilä kertoi odottavansa vaalitulosta rauhallisin mielin.

Anita Simola

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän puoliso Minna-Maaria Sipilä saapui keskustan vaalivalvojaisiin Helsingin Apollonkadulle hyvissä ajoin ennen seitsemää.

Pääministeriä vielä odoteltiin, sillä hän oli äänestämässä kotiseudullaan Kempeleellä. Sieltä hän lensi Helsinkiin tullakseen ensin vaalivalvojaisiin ja siirtyäkseen sitten eduskunnan pikkuparlamenttiin.

Minna-Maaria Sipilä kertoi äänestäneensä jo ennakkoon. Vaalipäivä sunnuntai oli soljunut mukavasti.

– Tein koiran kanssa lenkin, arviolta noin viisi kilometriä.

Hänen mukaansa sen paremmin hän itse kuin pääministerikään ei ole menettänyt yöunia miettiessään gallup-tuloksia.

– Olemme nukkuneet hyvin. Elämää on gallupien ulkopuolellakin.

Tunnelmia hän kuvailee odottaviksi.

– Juha on kiertänyt ahkerasti kenttää. Työnteon määrästä ei ainakaan ole yhdenkään ehdokkaan läpimeno kiinni. Töitä on tehty ahkerasti. Katsotaan, mitä tapahtuu, hän jutteli.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ei kai
SIpilä ole enää pääministeri?
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jalat ilmassa
Juu, varmaan onkin. Elämää on kaikkien ulkopuolella kun on 10 miljoonaa piilossa sijoituskuorissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: jalat ilmassa
Ja paljon valtion varoja työnnettynä yhtiöihin, joita voi sitten lypsää poliittisen uran jälkeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »