Venäjän kyberhyökkäysten keinot: Näin eurooppalaisiin vaaleihin on vaikutettu – Eurovaalit vievät huomion Suomen eduskuntavaaleilta

Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan viime vuosina vaaleihin muun muassa hakkeroimalla, valeuutisilla ja sosiaalisen median automaattitileillä.

Eurooppa äänestää kuuden viikon päästä uudet edustajat parlamenttiin. Samalla komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker väistyy.

Petteri Lindholm

Venäjän tai muiden valtiollisten toimijoiden ei ole havaittu sekaantuneen Suomen eduskuntavaaleihin, viranomaiset kertovat.

Asiantuntijat arvioivat, että ulkomaiset toimijat eivät juuri puutu sunnuntain eduskuntavaaleihin, koska huomion vievät kuuden viikon päästä käytävät europarlamenttivaalit. Eurovaaleissa Venäjän vaikuttamisyritysten painopiste keskittynee EU:n väkirikkaisiin johtovaltioihin Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Espanjaan.

Venäjän tavoitteena on saada europarlamenttiin itselleen suotuisia edustajia ja aiheuttaa epäluottamusta EU-instituutioihin kansalaisten piirissä.

Euroopan unioni varautuu vaikuttamispyrkimyksiin kampanjalla, joka tähtää valheiden torjuntaan ja informaatiovaikuttamisen näkyväksi tuomiseen kansalaisten parissa.

Disinformaation torjumiseen perustettu EU:n East Stratcom -yksikkö koosti tietoa siitä, miten Venäjä tai muut valtiolliset toimijat ovat sekaantuneet viime vuosien eurooppalaisiin vaaleihin.

Sosiaalisen median valeprofiileja ja tietokoneohjelmien pyörittämiä automaattitilejä käytetään valeuutisten levittämiseen.

Varsinaisten valeuutisten lisäksi tilejä käytetään Venäjälle suotuisien narratiivien "kaiuttamiseen" eli siihen, että marginaalissa olevat näkemykset saadaan näyttämään todellista yleisemmiltä levittämällä niitä automaattibottien avulla.

Kun Katalonian itsenäisyydestä järjestettiin vuonna 2017 kansanäänestys, jopa neljännes itsenäisyyttä vastustavista ja EU:ta kritisoivista näkemyksistä oli valetilien ja automaattibottien levittämiä, East Stratcom kertoo.

Äänestyspäivänä Venäjältä lähtöisin olevien Twitter-viestien määrä nousi 20-kertaiseksi.

Ennen Ruotsin parlamenttivaaleja joka kolmas sosiaalisessa mediassa jaettu uutinen oli Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan tahallisen valheellinen.

Tammikuussa Twitterissä jaettiin satojen saksalaisten poliitikkojen ja virkamiesten henkilökohtaisia sähköposteja ja puolueiden sisäisiä dokumentteja.

Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kampanja joutui vastaavan hyökkäyksen kohteeksi vuonna 2017 juuri ennen presidentinvaaleja. Usean kyberturvallisuusyhtiön mukaan asialla olivat Venäjää lähellä olevat hakkeriryhmät. Samojen ryhmien epäillään varastaneen tietoja Yhdysvaltain demokraattipuolueelta.

Microsoft kertoi havainneensa viime syksyn aikana yli sata hakkerointiyritystä, jotka kohdistuivat useiden eurooppalaisten maiden hallintoihin, kansalaisjärjestöihin ja mediataloihin. Microsoft epäilee venäläistaustaisia hakkereita.

Monissa tapauksissa varastettujen dokumenttien sekaan on lisätty väärennettyjä asiakirjoja tai aitoja dokumentteja on manipuloitu.

Ennen Saksan liittopäivävaaleja vuonna 2017 liittokansleri Angela Merkelin verkkosivut yritettiin kaapata tuhansien kyberhyökkäyksien avulla.

Kaksi vuotta aikaisemmin hyökkäyksen kohteeksi joutui Saksan parlamentin tietojärjestelmä, johon yritettiin asentaa salattuja takaportteja. Niiden avulla hyökkääjät olisivat saaneet pääsyn virkamiehistön tietokoneisiin.

Saksan tiedustelupalvelun mukaan molemmissa tapauksissa hyökkäykset tulivat venäläisistä ip-osoitteista.

East Stratcom arvioi, että kyberhyökkäyksillä pyritään myös pääsemään käsiksi äänestysjärjestelmiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
s hopilä
Mikä kaikki on ulkopuolista vaikuttamista?
On useita tahoja, jotka pyrkivät vaikuttamaan vaaleihin. Silti on mielenkiintoista, että kuinka paljon näistä väitteistä on itsessään totta. Luulisi että jos on jotain valeprofiileja niin niistä olisi kuvankaappauksia että ihmiset.voisivat itse arvoida miten uskottavaa materiaalia nämä 'vaikuttamiset' ovat.
Nythän meillä on tästä vain sanoja ilman todisteita. Samalla tavalla voisi väittää peikkoja ja menninkäisiäkin olevan, vetoaisi vaan että Microsoft on niin sanonut.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
*****
Vast: Mikä kaikki on ulkopuolista vaikuttamista?
EU-kriittiset ja Putinia symppaavat saavat selvästi tukea Federaation aparaateista. Ei epäilystäkään, miksi PS on menestynyt kannatusmittauksissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ei näyttöä
Kuka ja miten
Siinä oli taas ympäripyöreää juttua, vailla mitään varsinaisia näyttöjä...yksi asia sentään pitänee paikkansa.
Asiantuntijat arvioivat, että ulkomaiset toimijat eivät juuri puutu sunnuntain eduskuntavaaleihin...
Ei taida olla mitään syytä, meillä on täysin omat toimijat, Rinne yrittää viimeiseen asti laskea sdp:n kannatusta, Orpo ja Sipilä tekevät myös sen minkä pystyvät...ei näitten puuhiin kannata ulkopuolisten sekaantua!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Niin...
Harhaluuloja
Miksi kukaan haluaisi vaikuttaa Suomeen, joka on Eurostoliitossa pelkässä siirtomaan asemassa? Mahdolliset vaikutusyritykset keskittyvät niihin maihin, joilla on jotain valtaa unionissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
N.S.
Vast: Harhaluuloja
Miksi kukaan haluaisi vaikuttaa Suomeen, joka on Venäjän naapuri lännessä, Naton kumppani ja mahdollisesti kohta Natossa?

En kuvittele Suomen olevan iso tekijä maailmanpolitiikassa, mutta Venäjällä on kyllä syitä toivoa tietynlaisia tuloksia vaaleissa ja taas toisaalta karttaa toisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomi
Suomalaisia ei kukkaan vedätä
Kenenkään ei tarvitse yrittää vaikuttaa, koska kaikki tietävät suomalaisten järkevän kannan näihin asioihin hyvin pitkältä ajalta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vaalimainonta
Vaalimainontakin on vaikuttamista
Kaikki paikat ovat nyr täynnä vaalimainoksia. On sekin ulkopuolista vaikuttamista ihmisten mielipiteisiin.
Jos Venäjä valtiotasolla oikeasti yrittäisi vaikuttaa vaaleihin, sillä tuskin olisi ongelmaa rahoittaa haluamiensa ehdokkaiden kampanjoita. Niinhän nytkin esimerkiksi lobbarit rahoittavat. Aika harva muuttaa mieltään jonkun nettiprofiilin takia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ääriliikehdintää
Ulkopuolista vaikuttamista on vaikka kuinka
Natsit, jotka ovat kansainvälisesti järjestäytynyt terroristiorganisaatio, ovat levittäneet valeuutisia ja vaalipropagandaa, sekä uhkailleet ehdokkaita eri vaalipiireissä. Ja kaikkihan sen tietää, ketä tämä porukka näissä vaaleissa tukee ja miksi.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »