Yhteysalus ajoi karille Ahvenanmaan Föglössä – tutkinta onnettomuuden syystä käynnistyy

Länsi-Suomen merivartiosto
Karilla olevalta alukselta on havaittu pieni hydrauliöljyn vuoto, jota pelastuslaitos rajoittaa. Merivartioston kuva onnettomuusalueelta.

Karille ajanut yhteysalus Skarven on saatu hinattua onnettomuuspaikalta omalle laituripaikalleen Ahvenanmaan Svinöseen.

Meripelastuskeskus sai ilmoituksen onnettomuudesta tänään perjantaina noin kello 7.45. Ahvenanmaan Maakuntahallituksen yhteysalus oli matkalla Svinöstä Degerbyhyn, kun se jostain syystä harhautui reitiltään ja törmäsi väylän reunamerkkiin.

Aluksessa oli onnettomuushetkellä 24 matkustajaa ja 7 miehestön jäsentä. Merivartioston ja meripelastusseuran alukset evakuoivat heidät Degerbyhyn ja Långnäsiin. Turmasta ei koitunut henkilövahinkoja, eikä matkustajilla ollut Rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan missään vaiheessa hätää.

Kun ilmoitus onnettomuudesta tuli, ei alkutietojen mukaan aluksella ollut vuotoja.

Paikalle hälytettiin Vartiolaiva Tursas, Maarianhaminan sekä Kökarin mv-asemien partiot sekä ÅSRS Rescue Krickan. Lisäksi meripelastushelikopteri Super Puma hälytettiin kenttävalmiuteen.

Tieto tapahtuneesta välitettiin myös Ahvenanmaan maakuntahallitukselle sekä pelastuslaitokselle, joka vastaa öljyntorjunnasta Ahvenanmaalla.

Matkustajien ja miehistön evakuoinnin jälkeen sukeltajat tarkistivat aluksen pohjan. Löytyi lieviä vaurioita, ja vuoto.

Noin kymmenen litraa hydrauliöljyä ehti vuotaa mereen.

Meripelastuslaitoksen johtajan Torbjörn Enrothin mukaan kyse oli aluksen rakenteen suojaöljystä, ja määrä jäi "loppujen lopuksi hyvin pieneksi".

Pelastuslaitoksen yksiköt torjuivat ja rajoittivat vuotoa.

Aluksen hinaamisessa onnettomuuspaikalta Svinöseen avustivat ÅSRS alukset Svante G ja RS Björkskär.

Onnettomuuden syy ei ole toistaiseksi tiedossa.

Onnettomuustutkintakeskus on ilmoittanut aloittavansa alustavan tutkinnan onnettomuudesta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Färjan
Jos pilssi pysyy myös stabiilina, eiköhän tuo omilla koneillaan irti pääse, ja jatkamaan telakalle. Harvemmin nuo niin lujaa kiville junttaavat, että menee vetolaitteet solmuun....
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Toimittajalle pari kommenttia...
MRCC ei kerro tavan lukijalle mitään, toisin kuin meripelastuskeskus - mikä MRCC siis on.

Trafi on nykyisin Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Toimittajalle pari kommenttia...
MRCC on merivartioston ja IMO:n koodinimi ISM:n alaisille aluksille jotka kuljettavat IMDG-lastia ISPS-määräysten satamiin.
Skarvenin tapauksessa on navigoinnissa ilmeisesti käytetty DR-menetelmää jolloin jokunen WP on voinut jäädä pois vaikka aluksen GT:n mukaan ja kehittyneen GMDSS järjestelmän mukaan näin ei saisi käydä.
Toivottavasti karilleajon syy selviää VDR:n, VTS:n ja DGPS:n avulla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Internetti on olemassa
MRCC on Maritime Rescue Coordination Centre eli meripelastuskeskus. Noin yleisesti, jos ihmettelet jotain asiaa, nykyään on olemassa internetti josta löytyy tieto lähes kaikkeen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Internetti on olemassa
"Jasca" on täysin oikeassa. Suomessa puhutaan suomea. Erittäin vakiintuneiden lyhenteiden käyttö on ymmärrettävää, mutta MRCC ei kuulu niihin. Kuinka moni katugallupissa tietäisi sen merkityksen? Kaikki eivät myöskään käytä internetiä, eikä mielestäni uutisen ymmärtämisen ehto muutenkaan pitäisi olla, että etsii internetistä selityksiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Toimittajalle pari kommenttia...
Jos vähän kirjaimia mielessään pyörittelee, niin voisi suht helposti päätyä tulokseen että MRCC tarkoittaa Maritime rescue command centeriä..

Mutta, hyvähän se toki olisi, että artikkelissa mainittaisiin myös tuo suomenkielinen nimi MRCC:lle, eli meripelastusjohtokeskus.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eko teko !
Tämä on se pelastava aine joka valuu lautasta , pelastaa meidät mummonmökin myrkyltä ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aluksen rakenteen suojaöljy
Mitä on aluksen rakenteen suojaöljy?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »