Elinkautisvanki vapautuu vankilasta – murhasi vaimonsa ja kaksi pientä lastaan vuonna 2005

Helsingin hovioikeus vapauttaa päätöksellään elinkautisesta vankeudesta miehen, joka murhasi tukehduttamalla vaimonsa ja 4- sekä 7-vuotiaat lapsensa vuonna 2005. Hän pääsee 1.12.2020 ehdonalaiseen vapauteen.

Joonas Kuikka

Helsingin hovioikeus päätti torstaina, että Timo Antero Apell vapautuu vankilasta 1.12.2020 istuttuaan 15 vuotta ja 6 kuukautta elinkautista vankeustuomiotaan kolmesta murhasta.

Hänet oli tuomittu vankeuteen vuonna 2005 Espoossa tehdystä kolmoismurhasta. Mies murhasi vaimonsa ja kaksi pientä lastaan tukehduttamalla. Tekoaikaan mies tunnettiin sukunimellä Lukkarinen.

Apell on ollut vangittuna 14 vuotta. Vapauttamista puolsivat vangin vankila-ajan käytöksen moitteettomuus. Hän opiskeli kauppateknikon ammattitutkinnon ja rakennusinsinöörin tutkinnon vankilassa ollessaan. Miehellä on vakituinen työpaikka vapauduttuaan.

Vapauttamista vastaan puhuivat hovioikeuden mukaan elinkautiseen vankeuteen johtaneet murhat. Hovioikeus kuitenkin päätti, että vanki voidaan vapauttaa ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden joulukuussa.

Ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.

Helsingin hovioikeudella oli käytössään myös Rikosseuraamuslaitoksen, Keravan vankilan ja Psykiatrisen vankisairaalan lausunto.

Rikosseuraamuslaitos puolsi vapauttamista vankilassaoloajan käytöksen perusteella.

Oikeuden on vapauttamisesta päätettäessä punnittava myös sitä, onko riskiä väkivaltarikosten uusimiselle.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Miksi
Miksi pitää vapauttaa? En ymmärrä. Elinkautinen pitäisi olla elinkautinen
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi
Tiedoksi Pentille. Suomessa ensikertalaisen rangaistus on 50% nimellisestä rangaistuksesta ja Vankilavuosi on oikeasti 8kk. (X_vuotta * 8kk/vuosi * 0.5 = vankila-aika)

Esim. ensikertalaisen ehdoton vankilatuomi:
10vuotta => 3v 4kk
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi
Chip, veikkaanpa että Pertti tietää tuon jo entuudestaan. Ja taisi jopa mainita että, elinkautinen pitäisi olla elinkautinen. Pitäisi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi
chip ollee niin ystävällinen ja tarkistaa tietonsa. Finlex kertoo kaiken ja ihan ilmaiseksi.
Saa elää kuvitelmissaan - ihan yksin ja itsekseen ja vain itsekseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi
Chip on hakoteilla kommenteissaan. Tiedoksi chipille, että Suomessa elinkautinen on elinkautinen. Jos tuomio on 10 vuotta, se ei ole elinkautinen. Se on 10 vuotta, josta voi vapautua aikaisemmin.

Elinkautisesta voi vapautua vain jos vanki päätetään vapauttaa ja sille ei ole mitään ylärajaa tai alarajaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Uusi sivu aukeaa
Hyvä näin. Toivon henkilölle elämän järjestymistä parhaaseen malliin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Normaali?
Kuinka voi elää ns. normaalia elämää jos on istunut 15 v.? Amerikan malli parempi.

Vast: Normaali?
Ei kai se mahdotonta ole. Parempi se on jos se joskus onnistuu kuin ikuisesti vankilassa roikottaminen. Joistakin 15 v. on rangaistuksena liian vähän, mutta ei se ihan lyhyt aika ole. Suurempi kysymys on ehkä se, ovatko Risen arviot henkilön vaarallisuudesta tarpeeksi luotettavia. Toivotaan että ovat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Normaali?
Kuinka voi elää ns. normaalia elämää, jos on tappanut koko perheensä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rikollisuus_voi_hyvin
En taaskaan ymmärrä hovin tuomareita. Kolmesta murhasta vain 15,5vuotta. Ei helkutti mitä paapomista. Ei tuollaisen murhaajan pitäisi päästä vapaaksi enää ikinä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rikollisuus_voi_hyvin
Samaa mieltä. Vaikken muuten amerikkalaisuutta ihailekaan, heidän murhista antamansa tuomiot ovat kohdillaan. Loppuikä vankilassa ilman ehdonalaismahdollisuutta tuollaiselle lastensa ja vaimonsa murhanneelle on ainoa oikea vaihtoehto.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyi kamalaa!
Jos on saanut elinkautisen tuollaisesta hirveästä teosta niin sitten pitäisi pysyä vankilassa koko tuomion. Kenet hän murhaa seuraavaksi?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »