LM-kysely: Rinne kehittäisi EU-puolustusta, Halla-aho ei – pääministeriehdokkaat tyrmäävät ajatuksen EU:n puolustusliitosta

Suomi on jo syventänyt puolustusyhteistyötä muun muassa Ruotsin, Yhdysvaltojen, Britannian ja Norjan kanssa. Kaikki viisi maata harjoittelivat maaliskuussa Ruotsissa Northern Wind -sotaharjoituksessa.

Joonas Kuikka

Suurin osa pääministeriehdokkaista jatkaisi EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan syventämistä, selviää Lännen Median kyselystä viiden kannatusmittauksissa suurimman puolueen puheenjohtajille.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne linjaa, että EU:n pitäisi lisätä vastuuta omasta puolustuksestaan.

– Sdp suhtautuu myönteisesti Euroopan unionin puolustusyhteistyön kehittämiseen. Euroopan puolustuksen iso kuva on vasta muotoutumassa ja käytännössä siinä edetään vaiheittain, Rinne kertoo.

Suomalaisesta linjasta poikkeus on perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, jonka mukaan Suomen EU-politiikan suunta olisi käännettävä.

– Integraatiota ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on syytä vähentää, koska jäsenmaiden intressit ovat hyvin erilaisia. Suurin osa jäsenmaista on myös Naton jäsenmaita, eikä ole realistista ajatella, että EU:n puitteissa luotaisiin päällekkäisiä rakenteita, Halla-aho vastaa.

Muiden puolueiden puheenjohtajat kannattavat EU-puolustuksen syventämistä. Kukaan ei kuitenkaan puhu puolustusliitosta, vaan EU nähdään pikemminkin muiden puolustusratkaisujen lisänä.

– Kannatan eurooppalaista puolustusyhteistyötä. Euroopan unioni ei ole kuitenkaan ensisijaisesti tai pelkästään puolustusliitto, eikä se korvaa kansallista puolustusta. Nato on jatkossakin Euroopan puolustuksesta huolehtiva organisaatio, toteaa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Sdp:n Antti Rinne, keskustan Juha Sipilä ja vihreiden Pekka Haavisto linjaavat, että Suomi pysyy sotilasliittoihin kuulumattomana maana, joten EU-puolustusta ei pidetä puolustusliittona.

Yhteisiä EU-puolustuksen harjoituksia kannattavat kyselyn mukaan kokoomuksen Orpo ja vihreiden Haavisto.

Kaikkien viiden suurimman puolueen puheenjohtajat ovat yhtä mieltä Suomen kansallisen puolustuksen merkityksestä. Se on kaikkien puolustusratkaisujen perusta.

Turvallisuuspolitiikka ei ole EU:ssa pelkkää puolustusta. Keskustan puheenjohtaja Sipilä toteaa, että sotilaallisen puolustuksen lisäksi puhutaan hybridiuhkista ja informaatiovaikuttamisesta.

– EU:n puitteissa pitää panostaa myös entistä enemmän laajan turvallisuuskäsitteen uhkiin, kuten terrorismiin, kyberuhkiin ja tarttuviin tauteihin, hän sanoo.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto näkee EU:n politiikalla laajempia mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi Venäjään.

– EU:n voimaa tulee käyttää myös aseriisunnan edistämiseen ja varustelukierteen ehkäisyyn. Keskimatkan ohjuksia koskevan INF-rajoitussopimuksen romuttuminen on uhka myös Euroopan turvallisuudelle, ja saattaa aloittaa uuden varustelukierteen.

Haaviston mukaan EU voi puuttua aktiivisella ulkopolitiikalla myös pakolaisuuden juurisyihin esimerkiksi rauhanrakennuksella, tuella siviilikriisinhallintaan ja puuttumalla ympäristön tilan heikkenemiseen.

Kokoomuksen Petteri Orpon mukaan EU:n turvallisuuspäätökset pitäisi jatkossa tehdä määräenemmistöllä, ei yksimielisesti kuten nykyään.

Juha Sipilä muistuttaa, että Suomi yhdessä Ranskan kanssa on tehnyt aloitteen EU:n puolustusyhteistyön kehittämiseksi hänen pääministerikaudellaan.

Kolme muuta suurta jatkaisi Sipilän linjalla, yksi ei.

Pääministeriehdokkaista Antti Rinne (sd.), Petteri Orpo (kok.), Juha Sipilä (kesk.) ja Pekka Haavisto (vihr.) ovat valmiita syventämään EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Pääministeriehdokkaista Antti Rinne (sd.), Petteri Orpo (kok.), Juha Sipilä (kesk.) ja Pekka Haavisto (vihr.) ovat valmiita syventämään EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

LM-kysely

Kannat EU-puolustuksesta

Lännen Media kysyi pääministeriehdokkaiden EU-linjaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tulevan pääministerin ensimmäisiä tehtäviä on EU-puheenjohtajuus loppuvuonna 2019.

Kyselyn vastausaika oli 3.–5. huhtikuuta. Kysely lähetettiin kannatusmittausten mukaan viiden suurimman puolueen puheenjohtajille sähköpostilla.

Pitäisikö EU:n integraatiota yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa lisätä vai vähentää? Pyrkisittekö edistämään EU-puolustusta puolustusliiton suuntaan? Jos ette, mikä olisi mieluisin ratkaisunne Suomen puolustamiseksi?

Edistäisivät EU-puolustusta

Antti Rinne (sd.), Petteri Orpo (kok.), Juha Sipilä (kesk.) ja Pekka Haavisto (vihr.)

Ei tarvetta edistää

Jussi Halla-aho (ps.)

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mikä järki?
Euroopassa on jo Nato ja EU-puolustus olisi pitkälle päällekkäinen sen kanssa missä taas ei olisi mitään järkeä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä järki?
Halla-aho tässäkin ainoa realisti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä järki?
Halla-aho on Suomen venäläistäjä. Realismia on todeta että Suomi ei ole puolueeton vaan joko osa Eurooppaa tai osa Venäjää. Tuuliviirille ei koskaan käy hyvin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yksin ei pärjää
Rahojen hukkausta ja kallista muodostaa toinen puoulustusorganisaatio Eurooppaan Naton lisäksi. Struktuuri on Natossa jo olemassa ja suurin osa muuta EU'ta on jo Natossa, joten eiköhän meidänkin olisi aika tunnustaa tosiasiat ja liittyä siihen joukkoon. Tehokkainta ja halvinta. Taitaa vaan olla meillä sama juttu kuin Britanniassa että meidän poliitikkomme eivät pysty päätöksiin.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »