Suomen 1,2 miljardin euron sotalaivahanke on myöhässä jo yli puoli vuotta: "Tämä on vielä ihan hallinnassa"

Taistelujärjestelmän valinta tuleviin sota-aluksiin eteni tiistaina, kun ministeriö kertoi jatkavansa kyseistä hankintaa yhdessä Saabin kanssa. Puolustusministeriön ohjelmajohtajan mukaan neuvottelut laivojen rakentamissopimuksesta ovat kuitenkin yhä kesken.

Uusi sotalaiva Merivoimien havainnekuvassa.

Taneli Koponen, Joonas Kuikka

Ruotsalainen Saab voitti tarjouskilpailun amerikkalaista Lockheed Martinia ja saksalaista Atlas Elektronikia vastaan taistelujärjestelmän osalta Suomen merivoimien suurhankinnassa. Saab ja Lockheed Martin kisaavat myös hävittäjäkaupasta. Puolustusministeriö kertoi tiistaina jatkavansa taistelujärjestelmähankintaa yhdessä Saabin kanssa Laivue 2020-hankkeessa, jossa Merivoimille hankitaan neljä uutta sotalaivaa.

Saab siis toimittaa taistelujärjestelmät Merivoimien tuleviin neljään Pohjanmaa-luokan korvettiin, jotka rakennetaan telakalla Raumalla. Ministeriö tiedotti tiistaina pitävänsä päätöstä Saabin kanssa jatkamisesta oikeudenmukaisena ja tasapuolisena hankintamenettelynä, koska tarjoajat ovat toimittaneet lopulliset tarjouksensa ja niiden vertailu on suoritettu.

"Päätöksellä pyritään vähentämään tarjousten voimassaolon pidennyksistä johtuvia riskejä ja kustannusvaikutuksia sekä tarjoajille että puolustushallinnolle.", ministeriö toteaa.

Saab oli kilpailun loppusuoralla amerikkalaista Lockheed Martinia ja saksalaista Atlas Elektronikia vastaan. Tarjouskilpailu käytiin vuosina 2017–2018. Kyseessä on Puolustusvoimien Laivue 2020 -hanke, jonka kokonaiskustannusarvio on 1,2 miljardia euroa. Taistelujärjestelmän hintaa ei toistaiseksi kerrota, mutta se sisältyy hankkeen kokonaishintaan.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) päätti valita parhaiten tarjouskilpailussa menestyneen Saabin loppusuoralle ja pudottaa pois kaksi muuta kandidaattia.

Oikeuskansleri hyväksyi Niinistön menettelyn, vaikka puolustushallinnolla ei ole ollut oikeutta viimeistellä laivanrakennussopimusta toimitusministeristön aikana. Vaarana olisi ollut lisäkustannusten aiheutuminen sekä tarjoajille että puolustushallinnolle.

Hanke on myöhässä

Lopullisen hankintapäätöksen tekee kuitenkin eduskuntavaalien jälkeinen valtioneuvosto.

– Tämä oli välipäätös. Lopullisen päätöksen tekee seuraava valtioneuvosto, muistuttaa Puolustusministeriön ohjelmajohtaja Lauri Puranen.

Taistelujärjestelmän myötä hankittavan kokonaisuuden lisäksi Pohjanmaa-luokan alukset varustetaan pintatorjuntaohjuksilla, torpedoilla, ilmatorjuntaohjusjärjestelmällä sekä Hamina-luokan aluksilta siirrettävillä laivatykeillä.

Kokonaisuudessaan Laivue 2020-hanke on Purasen mukaan yli puoli vuotta myöhässä.

– Alunperin kaikki päätökset piti tehdä jo viime vuonna, hän sanoo.

Neuvottelut laivojen rakentamissopimuksesta Rauma Marine Constructions Oy:n ovat kuitenkin edelleen kesken.

Myös toimitushallitus on hidastanut hankkeen etenemistä. Viivästykset eivät aiheuta hänen mukaansa ongelmia, jos sopimusasiat saadaan kuntoon ensi syksyyn mennessä.

– Tämä on vielä ihan hallinnassa, Puranen sanoo.

Pohjanmaa-luokan alukset on tarkoitus rakentaa hankkeessa Suomessa. Syynä on huoltovarmuusvaatimus. Taistelujärjestelmä hankitaan ulkomailta.

Purasen arvion mukaan koko neljän aluksen laivueen täysi operatiivinen suorituskyky on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2028 mennessä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hiljaa hyvä tulee..
Korvettihanke etenee omaa verkkaista tahtiaan, eikä Merivoimilla ole minkäänlaista pakottavaa tarvetta sitä kiirehtiä, päin vastoin!
Budjettiraamit on annettu, ja niissä myös aiotaan pysyä.
Nykyinen kalusto on suurelta osin juuri hiljattain päivitetty/ peruskorjattu, joten se säilyy kyllä ihan normaalilla perushuollolla taistelukykyisenä vielä vuosikausia, vaikka laivaprojekti viivästyisikin entisestään.
Tarkoitus onkin saada uuden kyvykkyyden, ja aseulottuvuuden lisäksi rutkasti lisää kustannustehokkuutta, kun aikanaan valmistuvat neljä monitoimikorvettia korvaavat asteittain lähes kaksinkertaisen määrän nykyistä, vääjäämättä vanhentuvaa aluskalustoa.
Meripuolustuksen uskottavuus ja suorituskyky kyllä säilytetään viimeiseen asti, uuden alusluokan käyttöönotto, ja operatiiviseen valmiuteen saattaminen jo itsessään tulee kestämään aikansa.
Kiirehtimällä ei tule kun sutta, sekundaa ja tarpeettomia kompromisseja!
Lisäksi telakan tuotantovalmius pitää selvittää täysin varmaksi ennen varsinaisen projektin käynnistämistä.
Ps. "Kierrätystykkejä" ei oteta Hamina-luokan aluksilta.
Hamina-luokka on operatiivisen toiminnan keihäänkärki vielä vuosikausia..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hiljaa hyvä tulee..
kyllä olis ollut parempi saada rakennussopimukset kuntoon jo viime vuonna. Tämä oli varmaan ministeriön tarkoitus. Ei ole puolustusvoimienkaan etu viivästyttää . Taitaa käydä kohta samalla tavalla kuin niiden Italiassa tehtyjen laivojen, venyy ja mutkistuu ja uhkakuvat muuttuu . Tehdään vain proto, kuin ilmatyyny aikanaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ps.
Mielenkiintoinen dilemma tuossa tykkiasiassa, mikäli korvetit todella aiotaan varustaa Haminoiden 57mm. Boforseilla, tulee niihin vastaavasti 40mm, joka nyt on lähinnä Rauma-luokan ase.
Erikoinen tilanne tiedotuksen suhteen, kieltämättä..
Toki, onhan niitä "varatykkejä" luolissa....
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työpaikkoja Suomeen
Hyvää työtä puolustusministeri Jussi Niinistöltä
maanpuolustuksen vahvistamiseksi.
Varmalta pohjalta hanketta eteenpäin yhteistyön
vahvuus näkökohdat huomioiden kaikilta osin
puolustusta vahvistavaa toimintaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pahoitteluni toimitukselle
No niin, selvisihän tuo "tykkidilemma" pienellä järkeilyllä.
Väitin, ettei (ennakkotiedoista poiketen) 57mm. tykkien siirto Haminoilta voi olla mahdollista, mutta onhan se!
Haminoihin jälkiasennettava Saabin kevyttorpedojärjestelmä tuo alusten keulasektorille niin paljon lisäpainoa, että kulkuominaisuuksien ja vakauden säilyttämiseksi nykyiset 57mm. vaihdettaneen jo hyvissä ajoin 40mm. tykkeihin, jolloin 57mm. jää riittävästi varastoon odottamaan Pohjanmaa-luokan korvettien valmistumista! 😉
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitäpä jos?
Mitä jos seuraava hallitus koostuu vihreistä, vasemmistosta ja demareista? Eivät he ymmärrä puolustuksen, saatika elinkeinoelämän kasvun päälle. Tulee raumalaisille suru puseroon, kun mahtavasti työllisyyttä ja rahaa lupaillut hanke peruuntuu uuden hallituksen ituhippeilyn tieltä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitäpä jos?
Eiköhän Antti ymmärrä tiettyjä geopoliittisia faktojakin...
Pelko pois! 😊
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomella on soutuveneitä
Suomen meripuolustus on hyvää ja ajantasalla, ja onhan soutuveneet ja tarvittaessa kirkkoveneetkin käytössä kun sukellusvene ilmestyy Turun Airistolle ja grillaa makkaroita Ruisrockin yleisön edessä ja esittävät ydinsukellusaluksen kannella slaavilaisia miesryhmätansseja.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tjaa
Vartti levottomuuksien alkamisen jälkeen, niin meillä ei noista leluista ole kun mahtava valtion velka jäljellä.
Muistaakseni kunnollinen meripuolustus on järjestettävissä myös ohjusjärjestelmillä, jotka on nopeat siirtää minne tarve on.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rahan väärään kohteeseen
Vaikka kannatankin vahvaa omaa puolustusta, niin todettakoon että tuollaisen aluksen saa pohjaan helposti yhdellä ohjuksella meidän kapeilla väylillämme ja miljardit ovat mennyttä. Mieluummin nekin rahat tehokkaaseen ohjusjärjestelmään, helikoptereihin sekä ruotsalaisiin hävittäjiin jolloin myös yrityksiä työllistävää vaikutusta tulee suomeen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kotimaisuus ensin
Eikö noihin uusiin sotalaivoihin olisi voinut hankkia kotimaiset asejärjestelmät vaikkapa Tikkakoskelta taikka Sakolta sekä elektroniikka niihin Finluxilta ja Saloralta. Näin tuettaisiin suomalaista työllisyyttä.
Laivojen pääkoneiksi tulisi valita luotettavat kotimaiset Andros taikka Wickström moottorit jolloin merivoimien konemiehistöä ei myöskään tarvitsisi uudelleenkouluttaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kotimaisuus ensin
Luulisi asiaa vähänkin tuntevan tietävän, ettei EU:ssa saa suosia kotimaista, vaan kaikki on kilpailutettava, puolustushankinnatkin pääsääntöisesti. Varmasti suomalaisetkin tuottajat ovat saaneet osallistua ja osallistuneet kilpailuun, mutta muut olivat parempia ja/tai halvempia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »