Venäjä-lobbareista lähtevä Esko Aho jättää myös Suomalais-venäläisen kauppakamarin keväällä – "Luontevaa, että jään myös siitä pois"

Kevään aikana selviää, kytketäänkö Venäjän-kaupan etujärjestöjen puheenjohtajuudet jatkossakin toisiinsa. Amerikkalaispankin neuvonantajana aloittava ex-pääministeri Esko Aho kertoo jättävänsä East Officen puheenjohtajuuden lisäksi jo keväällä myös Suomalais-venäläisen kauppakamarin puheenjohtajan paikan.

Esko Aho luopuu sekä East Officen että Suomalais-venäläisen kauppakamarin puheenjohtajuudesta kevään aikana.

Jussi Orell

Ex-pääministeri Esko Aho aikoo luopua jo keväällä myös Suomalais-venäläisen kauppakamarin (SVKK) puheenjohtajuudesta. Aho kertoi Lännen Median haastattelussa joulukuussa, että hän jättää Venäjän-kauppaa harjoittavien isojen suomalaisyhtiöiden perustaman East Officen puheenjohtajuuden keväällä.

SVKK:n puheenjohtajuus on kuluvalla kaudella kytketty East Officen puheenjohtajuuteen.

– On luontevaa, että jään samalla myös siitä pois, Aho sanoo kauppakamarin puheenjohtajuudesta.

Yhdistelmäpuheenjohtajuutta on pidetty SVKK:ssa toimivana mallina, koska se on lisännyt samantapaista toimintaa harjoittavien organisaatioiden yhteistyötä. Lännen Median tietojen mukaan haluja yhdistelmäpuheenjohtajuuden jatkamiseen on, vaikka virallista päätöstä asiasta ei vielä ole tehty.

Kysymys puheenjohtamallista nousee esille sekä East Officen että SVKK:n kevätkokouksissa. Ahon tilalle East Officen puheenjohtajaksi on siirtymässä East Officen toimitusjohtajana toiminut Ilkka Salonen. Hänen tilallaan toimitusjohtajana on puolestaan aloittamassa Stockmannin toimitusjohtajan tehtävät jättävä Lauri Veijalainen.

Salonen ei kommentoi mahdollista tuplapuheenjohtajuutta, koska päätöksiä asiasta ei ole tehty.

East Officen toimitusjohtaja Ilkka Salonen (kuvassa) siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Hänen tilalleen toimitusjohtajaksi tulee Lauri Veijalainen Stockmannilta.

Suurten vientiyritysten muodostamana osakeyhtiönä toimivan East Officen tehtävänä on edistää kaupankäyntiä muun muassa tuottamalla tietoa Venäjän taloudellisesta ja poliittisesta kehityksestä. Sen kumppaneita ovat ulkoministeriö ja Elinkeinoelämän keskusliitto. Niillä ei kuitenkaan ole päätäntävaltaa yhtiön asioihin.

SVKK:lla on noin 700 suomalaista jäsentä, joiden joukossa on sekä yrityksiä että organisaatioita. Suomalaisten jäsenten lisäksi SVKK:lla on jäseninään venäläisiä yrityksiä ja organisaatioita. Osa SVKK:n rahoituksesta tulee työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Idänkaupan etujärjestöt jättävä Aho toimii jatkossa yhdysvaltalaispankki JPMorganin neuvonantajana. Hän on kertonut haluavansa jatkaa myös Venäjän keskuspankin pääosin omistaman Sberbankin hallinnossa. Sberbank on joutunut EU:n pakotteiden kohteeksi Venäjän Ukraina-politiikan ja Krimin valtauksen takia.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Turha julkkis
Siirtyköön kaikista nykyisistä toimista ensi kauden selviytyjiin, ja vielä ehtii hakea syksyllä alkavaan Big Brotheriin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmetys
Ihmeellistä, miten nämä ex-päättäjät vielä uivat kuin kalat vedessä kun uutta hommaa lähtevät hakemaan tai edellisestä hommasta karkuun.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
90-luvun pankkimeklari
EA nousi Suomi-nimisen valtion pääkoutsiksi 90-luvulla. Tuosta aikakaudesta monilla jäi valtaisat arvet jos vielä ovat hengissäkään. Mutta Suomen PA:ksi kuihduttanut ex-PM Aho:lla pyyhkii hyvin kun on aina osannut siirtyä vieraisiin lihapatojen pöytiin. Nyt seuraajat sieltä Arkadianmäen päätoimistosta kaikki järjestään samoja latuja..., ensin Venäjä....
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 90-luvun pankkimeklari
Sama juttu! Keskustan kansankyykyttäjä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Reformimies......
...... joka viimein sai työreforminsa läpi kun Sipilän oikeistohallitus otti ohjeita vastaan, kansa kyykkyyn ja rahat rikkaille, sellainen Kannuksen- Kennedy, vaikka on kyllä loukkaus Kennedyjä kohtaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »