Poliisi tutkii Tampereella kahta epäiltyä lapsiin kohdistunutta seksuaalitekoa

TS/Jori Liimatainen

Poliisi tutkii Länsi-Tampereella tapahtuneita kahta erillistä epäiltyä lapsiin kohdistunutta seksuaalitekoa. Poliisin tiedotteen mukaan ensimmäisen teon epäillään tapahtuneen tiistaina aamulla ennen kahdeksaa Kalkussa ja toisen teon iltapäivällä Tesomalla. Kummassakin tapauksessa tekojen kohteena on ollut alakouluikäinen tyttö.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua sekä sitä, onko tapahtumilla yhteyttä toisiinsa.

Poliisin mukaan tähän mennessä ei ole tullut tietoon mitään sellaista, minkä perusteella vanhemmilla olisi aihetta huoleen tai pelkoon lastensa ulkona liikkumisesta Tampereella. Poliisi lupaa kertoa heti, jos tutkinnassa ilmenisi tällaisia seikkoja.

Tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro lupaa lisätietoja viimeistään huomenna iltapäivällä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Jälleen kerran
Eipä tee mieli tehdä tähän maahan lapsia. Turvallisuuden tunne on nykyään vieras käsite. Miten on mahdollista että lastemme elämä annetaan pilata näin? Naiset ja lapset eivät näytä olevan yhteiskunnalle turvaamisen arvoisia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ollos huoleton, poliisi valveil on
Poliisin mukaan aihetta huoleen ei ole. Hieno juttu.

Mätä kansa
Mikä ihme meitä suomalaisia vaivaa!!?

Vast: Mätä kansa
Meitä vaivaa isänmaattomuus. Naisilla, lapsilla sekä vanhuksilla ei näytä olevan enää ihmisarvoa. Työllistäähän tämä hulluus - nimittäin psykiatreja!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lapsilta älylaitteet pois
Nyt olisi vanhempien aika alkaa olemaan tietoisia siitä, mitä lapsi oikeasti tekee ja missä porukoissa liikkuu. Somet ja muut on otettava pois tai ainakin valvonnan alle. Ettekö välitä lapsistanne??
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lapsilta älylaitteet pois
ei kait se kännykkä ketään raiskaa..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »