Korkeakoulujen kevään yhteishaku uudistuu – yhden sijaan kaksi, vieraskieliset ensin

Riitta Salmi
Ensimmäinen yhteishaku kattaa jatkossa vieraskieliset koulutukset sekä eräät taidealan koulutukset.

Korkeakoulujen keväisin järjestettävä yhteishaku jaetaan kahdeksi erilliseksi yhteishauksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan ensimmäinen yhteishaku kattaa jatkossa vieraskieliset koulutukset sekä Taideyliopiston koulutukset ja Tampereen yliopiston teatterityön koulutukset.

Ministeriön mukaan tavoitteena on, että ensimmäisen haun valintojen tulokset voidaan ilmoittaa ulkomaalaisille hakijoille nykyistä aiemmin. Yhtenäinen hakuaikataulu ja prosessi selkeyttäisi hakeutumista ulkomailta Suomeen ja edistäisi korkeakoulujen kansainvälistymistä ja koulutusvientiä.

Kevään ensimmäisessä yhteishaussa ei ole käytössä hakutoiveiden etusijajärjestystä, eli hakijan ei tarvitse laittaa hakukohteitaan ennakkoon mieluisuusjärjestykseen.

Syksyllä järjestetään jatkossakin vain yksi yhteishaku. Uudet yhteishaut järjestetään ensimmäistä kertaa keväällä 2020.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Miksi Suomi kouluttaa ulkomaalaisia verovaroin? Onko ihme että ammattikoulutukseen ei riitä rahaa!
Kun jonnekin panostetaan yli omaan tarpeen on vastaavasti tingittävä jostain tai otettava velkaa!

Onko meillä niin hyvä taloudellinen tilanne että meillä on oikeasti varaa kouluttaa vieraita? Miten moni EU maa esim. kouluttaa ilmaiseksi, antaa asumis- ja muut tuet moneksi vuodeksi vieraille? Tilanne on täysin absurdi. Ottaako yliopistot tämän ongelmana? Eivät tietenkään sahaa omaa oksaansa. Entä opetusministeri? Ei tietenkään, hän ja puolueensa taistelevat samoista äänestäjistä nykyään vihervassareiden kanssa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Babylon
Hienosti näillä muutoksilla edistetään ainoastaan nuorien ja maahanmuuttajien asioita ja itseasiassa vaikeutetaan yli 25v täyttäneiden mahdollisuuksia kouluttautua. Tuntuu että on oikein tehty töitä heidän asemansa vaikeuttamiseksi viimeisten 8 vuoden aikana. Sama ikäpolvi on joutunut suurimpaan syrjäytyneiden ryhmään ja kärsinyt eniten Suomen historiassa mm. Kannabiksen yleistymisen ja siihen vanhanaikaisen suhtautumisen vuoksi. Tilastot todistavat kaiken mitä sanoin.

Kiitos vaan päättäjille siitä että tekevät kaikkensa pilatakseen yhden sukupolven elämän. Haistakaa Video!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Babylon
Eikö 25v täyttäneen pitäisi olla, jos ei valmis, niin ainakin melkein valmis?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nurinkurista toimintaa
On todella valitettavaa, että Suomi kouluttaa ilmaiseksi esimerkiksi kiinalaisia ja useista kehitysmaista Afrikasta ja Lähi-Idästä tulijoita. Näille nyt määritelty pieni lukukausimaksu ei kata kustannuksia. Sitten, kun täällä valmistutaan työttömiksi ilman kielitaitoa, te-keskukset tarjoavat näille kursseja esimerkiksi Aalto-yliopistossa. Aivan järjetöntä touhua. Myös eu-maista tulee opiskelijoita, joille hyvin voisi määrittää maksun, kuten moni maa onkin tehnyt. suomenkielentaitoisille voidaan antaa stipendit niin saamme omat nuoret koulutettua kunnon maksuista huolimatta.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »