Uutiset

Finavia päivitti kaikkien Suomen lentoasemien evakuointi- ja pelastussuunnitelmat – Lentokoneesta pitää poistua 90 sekunnissa

Finavia kertoo päivittäneensä kaikkien lentoasemien evakuointi- ja pelastussuunnitelmat. Päivityksen taustalla on vuoden 2017 joulukuussa Turun lentoasemalla tapahtunut vaaratilanne.

Onnettomuustutkimuskeskus Otkes suositti muun muassa Finaviaa tekemään evakuointijärjestelyihin liittyviä turvallisuustoimenpiteitä lentoasemilla sen jälkeen, kun Finnairin lento Helsingistä Göteborgiin joutui laskeutumaan Turun lentoasemalle lentokoneen matkustamossa havaitun savun takia.

Finavian riskienhallintajohtaja Juha-Pekka Pystynen kertoo, että kaikki Suomen lentoasemat on tarkastettu Otkesin suositusten jälkeen.

– Kartoitimme muun muassa kaikkien lentoasemapaikkakuntien kuljetusyritykset, joten matkustajien siirtäminen evakuointitilanteissa koneesta sisätiloihin onnistuu jokaisella paikkakunnalla, Pystynen sanoo.

Hän myöntää, että aiemmin pelastussuunnitelmat oli kirjavasti hoidettu, mutta nyt pelastussuunnitelmat ovat yhteneväiset.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Otkesin pyyntö turvallisuussuositusten päivittämiseen johtui evakuointitilanteessa esille tulleista ongelmista. Nordic Regional Airlines -yhtiön operoima Finnairin reittilento Helsinki-Vantaalta Göteborgiin laskeutui Turun lentoasemalle, koska lentokoneen ohjaajat havaitsivat koneessa savua pian lähdön jälkeen.

Kapteeni päätti ensin, että lento palaa Helsinki-Vantaalle. Pian kapteeni julisti kuitenkin hätätilan, sillä matkustamon esimies ilmoitti, että "jokin palaa" matkustamossa. Ohjaajat päättivät laskeutua Helsinki-Vantaan sijasta Turkuun.

Kapteeni päätti laskeutumisen jälkeen evakuoida lentokoneen yhdystiellä, koska savun määrä alkoi lisääntyä. Matkustamohenkilökunta käski matkustajia jättämään käsimatkatavarat lentokoneeseen, mutta osa matkustajista otti niitä silti mukaansa. Lentokoneen ovet aukaistiin ja samalla myös hätäpoistumisliukumäet laukesivat. Myös siipien kohdalla olleet hätäpoistumistiet avattiin ja matkustajia siirtyi siivelle.

Pelastushenkilöstö käski matkustajia siirtymään takaisin lentokoneeseen ja poistumaan liukumäkien avulla, koska koneen sisällä ei havaittu tulipaloa.

Matkustajien siirtäminen lentoaseman kenttäalueelta evakuointipaikkaan tapahtui Turun paikallisliikenteen linja-autoilla, jotka otettiin käyttöön pelastuslain perusteella. Toimintatapaa ei ollut suunniteltu tai harjoiteltu etukäteen.

Finnairin lentotoimintaryhmän johtajan Jari Paajasen mukaan on tärkeää jättää kaikki käsimatkatavarat koneeseen ja poistua lentokoneesta nopeasti.

– Evakuointiaika on 90 sekuntia. Esimerkiksi tulipalovaarassa, niin kuin Turussa, koneesta pitää poistua nopeasti.

Matkustaja ei saa hamuilla mukaansa edes käsilaukkua tai kannettavaa tietokonetta; vain se, mikä on taskuissa, saa kulkea mukana. Paajasen mukaan on inhimillistä ajatella, että ottaa nopeasti käsilaukun mukaansa, mutta sekin voi hidastaa evakuointia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paajasen mukaan matkustajille kerrotaan ennen lennon nousua ohjeet, miten hätätilanteessa toimitaan. Siihen ei kuitenkaan voi antaa ohjeita, miten evakuointitilanteessa toimitaan sen jälkeen, kun on päästy pois koneesta.

– Siihen ei voi valmentaa, sillä koneen ulkopuolella voidaan olla vedessä, jäätiköllä tai Turun kiitotiellä. Miehistön ohjeita pitää joka tapauksessa noudattaa, oli kyse mistä tahansa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Matkustaja
90 sek poistuminen rutiinia?
Eikö tuo 90 sekunnissa koneesta poistuminen ole, ja ole ollut, rutiinia hätätilanteissa aina? Ilman muuta käsimatkatavarat jätetään koneeseen, hello!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Törppö matkustaja elävänä kotiin - aina
Saa harkita uudelleen sekä Stukesissa että ...
Jokaisella lekolla on ennen sen hyväksymistä kaupalliseen käyttöön testiohjelma. Yksi testiohjelman positio on lentokoneen evakuointi. Sen aika on määritetty kansainvälisissä ilmailualan säädöksissä.
Testissä käytetään testaustilanteeseen valittuja henkilöitä. Lento- tai kenttätilanteessa koneessa on tavallisia matkustajia. Heidän älyllinen tasonsa on eri kuin testitilanteen henkilöiden. Jos Suomessa Finavia päivittää jotakin, se saa päivittää. Päivityksellä ei ole kuitenkaan mitään yhteyttä lentokoneen arkielämään. Kun matkustaja on typerä, hän on. Hän toimii aina hätätilanteessa omalla, ennakoimattomalla tavallaan matkustamon henkilökunnan kaikista ponnisteluista huolimatta.
Kiitän kaikkia matkustamo- ja lentohenkilökuntia hyvästä työstä kaikissa tilanteissa. Moitin matkustajia ajattelemattomuudesta ja harkitsemattomuudesta mahdollisen vaaratilanteen aikana.
Annan kovan palautteen myös Otkesille asiattomuuksista tämän tapaustutkinnan jälkiohjeistuksen kohdalla. Kun kone päätyy kiitoradan pään ulkopuolelle, miten siinä kohdassa Otkesin mielestä pitää huolehtia matkustajien "joten matkustajien siirtäminen evakuointitilanteissa koneesta sisätiloihin onnistuu jokaisella paikkakunnalla"???
Edelleen: Jos rungon sisällä palaa, onko viisaampaa paeta siiville ja sieltä maahan, vaiko pyrkiä väkisin liukumäelle?? Jos rungon sisällä ei vielä pala, onko silloin parempi hypätä siiveltä alas, vaiko pyrkiä liukumäelle??
Tämä esitetty on huonoa turvallisuusharkintaa kirjoituspöydän takana. Todellinen tilanne ratkaisee käytettävän toiminnan.
Glimin liitokone, pakkolasku jokeen, kun kiitoradalle ei kantanut, Japanissa moottoreiden sammuttua kone katolleen jokeen, ….
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tyhmän kysymys
Miten on ajateltu evakuoida liikuntarajoitteiset
Siis evakuointiaikaa 90 sekuntia. Missä ihmeen ajassa saadaan kaikki koneen matkustajat ulos koneesta niin, että myös iäkkäät ja liikuntarajoitteiset ehditään heittää liukumäkeen. Jotenkin tuntuu, että tuokin suunnitelma on tehty teoriassa, mutta käytännön toteutus voi ollakin hankalampi. Enkä tässä tarkoita mitään käsimatkatavaroita, vaan aidosti sitä, että joukossa on huonosti liikkuvia henkilöitä mukana ehkä enemmänkin kuin yksi. Jätetäänkö ne raakkeina sitten koneeseen omaan arvoonsa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Huolestunut lentomatkustaja
Finavia päivitti kaikki Suomen lentoasemien evakuointi- ja pelastussuunnitelmat...
Uutinen ei tunnu uskottavalta. Lentoaseman pelastussuunnitelmat ovat olleet retuperällä ja puutteellisia. Asiat eivät korjaannu "hokkuspokkus" tempuilla, vaan muutoksena Finavian turvallisuuskulttuurissa ja pitkäjännitteisellä työllä. Ongelmat ovat olleet tiedossa pitkään, mutta lentopaikan pitäjä ja ilmailuviranomainen ei ole puutteisiin reagoinut. Lisäksi kokonaistoiminta edellyttää lentoaseman sisäisten organisaatioiden lisäksi yhteistyötä paikallisten viranomaisten ja yhteisöjen kanssa, josta on olemassa ohjeisto, mutta se on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Terveisiä vaan sinne Nevan pilkkireiälle
Vast: Finavia päivitti kaikki Suomen lentoasemien evakuointi- ja pelastussuunnitelmat...
Huolestunut matkustaja ei huolehdi omasta turvallisuustiedostaan ja sen ajantasaistamisesta.
Kannattaa lukea laajasti vaikkapa jopa suomalaista uutisointia. Niissä määrävälein vilautetaan kenttäharjoituksista siellä täällä tuolla, milloin suppean erikoiskoulutetun ryhmän kohdalla, milloin laajasta kokonaisrähinästä. Mitä tapahtumia aina seuraa analyysi ja sen seurannaiset hionnat.
Vastaavaa harjoittelua tehdään laivoissa, kaikissa. Vaikkapa risteilijöissä koko matkustajamäärän osallistuessa "opastettuun liikuntaan ja laivasuunnistukseen".
Näin Suomen tasavallassa, joka on aktiivisessa yhteistyössä länsimaisen sekä lentoturvallisuus- että laivaturvallisuusorganisaation kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.