Opinnäytetyö: Hoitoalalle tarvitaan lisää koulutusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta

Selma Paavola
Kuva vuoden 2018 Turku Pride kulkueesta.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eivät saa tarpeeksi koulutusta kohdatakseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, käy ilmi Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyöstä.

Sairaanhoitaja Elina Partasen päättötyössä tutkittiin, millaisia näkemyksiä ammattilaisilla on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asiakkaiden kohtaamisesta.

Opinnäytetyö toteutettiin toimeksiantona Pirkanmaan Setan ylläpitämälle valtakunnalliselleSinuiksi-palvelulle.

Kyselyyn vastasi 533 ammattihenkilöä, joista yli puolet olivat eri terveydenhoitoalan ammattinimikkeellä työskenteleviä. Loput olivat psykologeja, sosionomeja ja muita sosiaalialan ammattilaisia.

Opinnäytetyön mukaan hoitotyön ammattilaiset tiedostavat, että heillä on asiakkainaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä.

Vastaajat kuitenkin kokivat tarvitsevansa lisää koulutusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamisessa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Eikö nuo våhemmistötkin ole ihmisiä
Miksi heitä pitää kohdella eri tavalla
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Eikö nuo våhemmistötkin ole ihmisiä
Niin, tavoite tässä onkin että kaikkia kohdellaan "samalla tavalla": heidän ihmisarvonsa mukaisesti, erilaisuuden hyväksyen. Ihmiset ovat erilaisia, ja on ongelmallista jos tätä ei kyetä tunnustamaan. "One size fits all"-ajattelu ei ole tätä päivää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Eikö nuo våhemmistötkin ole ihmisiä
"tavoite tässä onkin että kaikkia kohdellaan 'samalla tavalla': heidän ihmisarvonsa mukaisesti, erilaisuuden hyväksyen. "
- no ei. Kaikkia voi kohdella samalla tavalla, mutta kaikkea ei silti tarvitse eikä pidäkään hyväksyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Eikö nuo våhemmistötkin ole ihmisiä
"Vastaajat kuitenkin kokivat tarvitsevansa lisää koulutusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamisessa."
__________________
Pitääkö asiakkaiden siis kertoa jos he kuuluvat johonkin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön?

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
niin juu
väärinajattelijat tuomitaan homofobisiksi
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Eikö nuo våhemmistötkin ole ihmisiä
Vastaus kysymykseesi:
Koska he ovat erityisihmisiä joilla on eritystarpeet. Ovat siis hieman parempia kuin tavalliset heterotollot.

Ja erityisihmisten erityistarpeet pystytään tyydyttämään jos vain hyvää tahtoa riittää. Tämähän ei ole keneltäkään pois?

Ja Mikolle halutessaan mekko. On huomattavasti kätevämpi vaihtaa vaippaa kuin tosi hankalien housujen kanssa sählääminen.
Mekko tai paituli voisi määritellä viralliseksi hoidokin asuksi. Ai niin, mutta silloinhan se ei enää olisi erityisihmisen erottautumisen väline.

Ihmiset ovat erilaisia, jotkut tosin ovat niin erilaisia että heistä tehdään väitöskirjoja ja vaaditaan erityiskohtelua "samalla tavalla".
Ennustan hyvää tulevaisuutta "samalla tavalla erityiskohtelun" tutkijoille ja määrittelijöille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Eikö nuo våhemmistötkin ole ihmisiä
Hyvällä tahdolla pystytään mut se maksaa taas muille
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Eikö nuo våhemmistötkin ole ihmisiä
Kivipaasi, Siis heidän ihmisarvonsa mukaisesti, millainen heidän ihmisarvonsa on. Poikkeaako kovinkin normaali ihmisestä. Te ootte ihan sekaisin, eiköhän hoitajat tiedä et poika on poika ja tyttö on tyttö
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sateenkaari vanhukset
Sateenkaari ihmisten kohtaamisessa on erityisasioita jotka voivat olla herkkiä ja joista hoitohenkilökunnan on hyvä olla tietoinen. Esim. keho ei vastaa sotua lääkitys voi olla tarkkaa jne. Sateenkaari ihmiset ovat eläneeet rankan elämän heitä on syrjitty paljon. On tärkeätä että hoitajaa osaa luoda luottamuksellisen suhteen jotta vaikeistakin asioista voi puhua. Nämä vanhukset voivat pelätä miten muut vanhukset heihin suhtautuvat tuleeko hoitaja heidän tuekseen. Näistä asioista tarvitaan tietoa jota onneksi on saatavissa Setanseniorityön sivuilta. Myös koulutusta on saatavissa

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »