Berner aloittamassa SEB:n hallituksessa vasta kesäkuussa

Pääministeri Sipilä korostaa, että oikeuskanslerin ohjeilla edetään.

Anita Simola

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) nimittäminen ruotsalaispankki SEB:n hallitukseen on saanut jälleen uuden käänteen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoo Lännen Median haastattelussa, että nyt mennään eteenpäin koko ajan oikeuskanslerin ohjeiden mukaisesti.

Hän kertoo, että ohje oli aluksi erilainen, ja sen hän sai kirjallisena.

Tilanne muuttui keskiviikkoiltana, kun kävi ilmi, että päivämäärissä oli ollut sekaannuksia. Uusi Suomi uutisoi illalla, että pankin tuleva uusi hallitus pitää ensimmäisen kokouksensa jo 26. maaliskuuta eli nykyisen vaalikauden aikana. Berner oli korostanut, että yhtiön hallituksen ensimmäinen kokous järjestettäisiin vasta eduskuntavaalien jälkeen huhtikuun lopulla.

Keskiviikkoiltana oikeuskansleri Tuomas Pöysti viestitti, että Bernerin hallitusjäsenyydelle on olemassa perustuslaillinen este hänen toimiessaan ministerinä.

Näin ollen nyt on tarkoitus esitellä SEB:n yhtiökokoukselle, että Bernerin kausi pankin hallituksessa alkaisi vasta kesäkuussa, eli reilun kahden kuukauden kuluttua.

– Olen tästä keskiviikkoiltana sopinut. Nyt kun on olemassa pienikin epäilys, niin ministeri ei voi olla edes toimitusministerinä, Sipilä linjaa.

Hän jatkoi, että oikeuskansleri on ylin tuomioistuin tässä talossa eli valtioneuvostossa ja hänen ohjeidensa mukaan mennään.

– Kun ilmassa oli vähänkin tulkinnanvaraisuutta, niin silloin menemme varman päälle, eli oikeuskanslerin ohjeilla.

SEB tiedotti asiasta torstaina.

Bernerin nimitys aiheutti ison mylläkän keskustaryhmässä jo keskiviikkona. Innokkaimmat vaativat liikenneministerin eroa, ja nimiä uudeksi ministeriksi heiteltiin ilmaan.

Pääministeri uskoo, että ryhmä myöntyy uuteen järjestelyyn. Ryhmäkokous alkaa torstaina kello 14.

– Eiköhän tämä nyt ole tällä selvä. Aluksi oli vallalla väärää käsitystäkin. Oli sellaista luuloa, että Bernerin hallitusjäsenyydessä on kyse täysipäiväisestä toimesta. Kysehän on luottamustoimesta.

Pakkaa sekoitti myös tapa, jolla uutinen tuli julki.

– Kun yhtiö tiedotti yllättäen, niin se meni vähän väärällä kulmalla.

Sipilä pitää tärkeänä, että Berner voi jatkaa loppuun asti vieden keskeneräiset hankkeet maaliin ennen vaaleja.

– Tärkeimpiä liikenteen hallinnonalan hankkeista ovat ratahankkeet, eli päärata, itärata ja Turun rata.

Sipilän mukaan isot hankkeet jäävät viemättä eteenpäin, jos ei niitä ole ministeri paimentamassa.

– Meillä on nyt valtuutus neuvotella kuntien kanssa. Itärajalla uudistukset ovat vielä kiinni maakuntauudistuksesta, mutta kaiken kaikkiaan pallo on nyt kunnilla. Jos saadaan sopimukset aikaan, niin näissä kolmessa suuressa hankkeessa päästään eteenpäin. Ne hyödyttävät koko maata.

Mikäli hallitusneuvottelut jostain syystä venähtävät kesäkuulle, niin Sipilä lupaa, että silloin Bernerin tilanne käsitellään uudelleen.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kuva ja otsikko
otsikossa Berner, kuvassa Juha sipilä... jotenkin ei kohtaa otsikko ja kuva toisiaan
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Berneröinti jatkuu
Eikö nämä venkulat vähästä opi? Kepun kannatus painuu jo alle persujen eikä sieltä nouse. 100 vuoden oppositio odottaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onneksi tämä on kohta ohi
Koittakaa nyt päättää!

Ja sitten..........
..... päästiin isoihin lööppeihin, tarkoituksellista! Osaa se Kepukin.

Paikanpäällä olleenä näin tallensin
"Bernerin nimitys aiheutti ison mylläkän keskustaryhmässä jo keskiviikkona. Innokkaimmat vaativat liikenneministerin eroa, ja nimiä uudeksi ministeriksi heiteltiin ilmaan."
Ei aiheuttanut. Lehdistössä aiheutti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pelkkä tieto aloituksesta riittää esteelliseksi muuttumiseen
Selvää on, että ministerin on erottava valtioneuvostosta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nyt
On "rehellisyyden aika". Toivottavasti sote ja ns. maakunta "uudistus" hautautuu ja Suomi muuttuu yhdeksi maakunnaksi. Jokaiselle kansalaiselle samanlaiset etuudet ja velvollisuudet, ei verokirjekuoria suojelevaa hallintarekisteriä ja kansalaisia eri arvostavaa kapitaatiota. pisteytystä
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikä takaa että Berner ei viestittele SEB:lle ministerin palkalla?
Berner on voinut olla hyvinkin jo jonkin aikaa kulissien takainen sebbiläinen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vihdoinkin
Uutinen on hyvä. Lopultakin pääsemme Berneristä eroon. Hän on jo riittävästi aiheuttanut sekaannusta maallemme. Onnea SEB:ssä, ja pysyköön siellä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »