Hän oli suomalainen – The Voice of Finland!

Olli oli oppivuosinaan kipeiden kepposten tekijä ja ehdoton luonne. Suomalaisen iskelmärockin vanhempi valtiomies hänestä kehkeytyi vasta keski-iässä.

Ilari Tapio

Hän on kuollut! Olli Lindholm on kuollut! Puolenpäivän aikaan tullut shokkiuutinen levisi Porissa tiistaina kulovalkean voimalla. Vaikka ei enää porilainen ollutkaan, Pori oli Lindholmin kaupunki. Lindholm oli Porin ässä.

Silti Yön keulahahmo oli myös suomalainen, hyvin suomalainen. Hänen persoonaansa ja olemukseensa tiivistyi samanlaista reilua ja rehellistä katajaista luonteenlaatua kuin edesmenneisiin Tapio Rautavaaraan ja Kari Tapioon sekä Ikurin edelleen hyrräävään dynamoon Pate Mustajärveen.

Olli Lindholm oli tavallinen tähti: Suomen ääni.

Lindholmin kaltaisen suomalaisen miehen profiiliin kuuluu vahvuuksia ja heikkouksia.

Vuonna 1964 Porissa syntynyt juntikka oli nuorena poikana punk sanan alkuperäisessä merkityksessä (huligaani). Hän oli häirikkö, jonka uhmakäyttäytymistä ohjasi jonkinlainen luontainen maanisuus. Lahjakas hän oli lähinnä kyseenalaisten tempausten ja kipeiden kepposten keksijänä ja toteuttajana.

Spontaani suorasanaisuus ei kadonnut, mutta iän ja Yön myötä Lindholmista alkoi paljastua myös herkkiä piirteitä. Välillä tuntui, että hänen rajujen vastakohtaisuuksien repimä psyykeensä pysyi koossa vain sinitarran tai ihmeen kaupalla.

Samalla Suomen Olliin alkoivat konkretisoitua sellaiset peruskansalliset viisaudet kuin "Luja tahto vie vaikka läpi harmaan kiven", "Vaikeudet on tehty voitettaviksi" ja "Harva Meistä on rautaa".

Ilman Olli Lindholmin teräksistä tahtoa ja ehdotonta luonnetta Yö-yhtye ei olisi koskaan noussut nykyiseen asemaansa saati pysynyt siinä: "Hän tahtoi nimensä tähtiin, hän halusi olla kuolematon . . ."

Keski-iässä Olli Lindholm tasaantui ja rauhoittui siinä määrin kuin hänen kaltaisensa suomalainen joko-tai-mies voi rauhoittua.

Hänestä tuli eräänlainen Pori-rockin ja suomalaisen iskelmärockin vanhempi valtiomies ja isähahmo sekä tuomari ja valmentaja. Hän oli Idolsin vieraileva tuomari ja The Voice of Finlandin tähtivalmentaja. Vuonna 2017 hän eli Vain elämää, ja kohuhan siitäkin nousi.

Toissijainen kysymys kuuluu, osasiko laulaja laulaa? Sillä ei ole merkitystä Olli oli Olli.

Fakta

Olli Lindholm

19.3.1964 – 12.2.2019

Porilainen Olli Lindholm aloitti uransa 16-vuotiaana Ulvilassa hard rock -bändi The Tamibandissa.

Seuraavat bändit: Rawness, The Beautyboys, T. T. Salonen Judas Band.

Sitten hän tapasi Jussi Hakulisen ja aloitti STRRIX-bändin laulajana Hakulisen tilalla vuonna 1981.

Seuraavana vuonna bändin nimi vaihtui Yöksi.

Yö-yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen ja Pettävällä jäällä.

Lindholm voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon vuonna 2008.

Hän toimi Idols-laulukilpailun vierailevana tuomarina keväällä 2011 ja vuonna 2015 hän aloitti The Voice of Finlandin tähtivalmentajana.

Hän oli mukana myös Vain elämää -televisiosarjan kuudennella tuotantokaudella vuonna 2017.

Lindholm on tehnyt sanoitusten lisäksi sävellyksiä Yön lisäksi myös Appendixille, Pate Mustajärvelle ja Popedalle.

Hänellä on kaksi aikuista lasta.

Lindholm oli eronnut ja hän eli uudessa parisuhteessa.

Yö-yhtyeen oli tarkoitus aloittaa akustinen kiertue perjantaina Valkeakoskelta.

Korjattu henkilötietoja: Olli Lindholm oli eronnut ja hän eli uudessa parisuhteessa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.