Työntekijän etuja voidaan leikata, jos yritys ajautuu kriisiin – Mahdollisuutta silti hyödynnetty vain vähän: "Täytyy löytää selkeät perusteet"

Työehtosopimuksen kohta mahdollistaa työntekijöiden etujen alentamisen tietyissä kriisitilanteissa. Sopivia tilanteita ei ole ollut monta sitten kriisilausekkeiden hiomisen.

Mikael Rydenfelt

Elina Melamies

Työehtosopimuksiin kirjatut niin sanotut kriisilausekkeet eivät näytä juuri päässeen tositoimiin. Kriisilausekkeiden käyttöä on harkittu harvoin ja käytetty sitäkin harvemmin.

Näin kerrotaan sekä 220 000 jäsenen Teollisuusliitosta että 1600 jäsenyrityksen Teknologiateollisuudesta.

Kriisilausekekäytännön ulkopuolelle jääneellä rakennusalalla näkemys lausekkeen tarpeellisuudesta on yhä erilainen. Rakennusliiton mielestä työehtosopimuksissa on joustoa tarpeeksi ilmankin. Työnantajia edustava Rakennusteollisuus pitäisi kriisilauseketta tarpeellisena.

Kriisilausekkeiden eli virallisemmin selviytymislausekkeiden tarkoituksena on mahdollistaa työehtosopimuksesta poikkeaminen tietyissä tapauksissa. Kriisilausekkeen avulla siis voi alentaa työntekijöiden etuja kriisitilanteissa, esimerkiksi silloin kun yritys on lähellä konkurssia. Kriisilausekkeen myötä on hädän tullen mahdollisuus esimerkiksi alentaa työntekijöille maksettavaa palkkaa. Tästä on sovittava paikallisesti pääluottamushenkilön kanssa.

Peruspalkkaan kriisilausekkeella ei kajota, mutta sen avulla voidaan luopua esimerkiksi joistakin lisistä tai korotuksista.

Teollisuuden työntekijöitä edustavan Teollisuusliiton teknologiasektorin johtaja Jyrki Virtanen kuvailee, että kriisilausekkeen käyttö on ollut lähes olematonta.

– Voi sanoa, että ne kerrat, jolloin on mietitty, että onko tässä tapauksessa mahdollista käyttää kriisilauseketta, voi laskea yhden käden sormilla, Jyrki Virtanen sanoo.

Neuvottelujohtaja Jarkko Ruohoniemi työnantajapuolelta Teknologiateollisuudesta kertoo, että käytäntöön asti on edetty joissakin tapauksissa.

– Yksittäisiä keskusteluja on käyty yritysten kanssa kriisilausekkeen käytöstä ja soveltamisesta. Tiedetään, että on sovittu palkankorotusten pois jättämisestä kriisiin vedoten. On myös sovittu lomarahan poistamisesta hetkeksi, jotta on saavutettu säästöä, Ruohoniemi muistelee.

Hän löytää kriisilausekkeen vähälle käytölle syitä muiden muassa suhdanteesta.

– Puolitoista vuotta on ollut yrityksissä parempaa aikaa. Se, ettei kriisilauseketta ole käytetty, saattaa olla myös tietämättömyyttä. Pieni firma ei välttämättä hahmota että tämä voisi olla ratkaisu tilanteeseen. Kriisilausekkeen käytölle täytyy löytää selkeät perusteet, ja käyttö edellyttää myös sopimusta pääluottamushenkilön kanssa. Käyttö ei ole mahdollista, jos sellaista ei ole, Jarkko Ruohoniemi sanoo.

Kriisilausekkeesta keskusteltiin vilkkaasti työmarkkinaosapuolten kesken niin sanotun yhteiskuntasopimuksen yhteydessä vuonna 2016. Työntekijä- ja työnantajajärjestöjen mielipiteet olivat enemmän ja vähemmän kaukana toisistaan. Mielipiteet eivät ole vuosien kuluessa muuttuneet.

Työntekijäpuolen Jyrki Virtasen mukaan kriisilausekkeen mahdollistamat toimenpiteet pelastaisivat yrityksen vain harvoin.

– Kriisilausekkeen mukaisten toimenpiteiden käytön pitäisi olla tarpeeksi merkittävää yrityksen jatkumisen kannalta. Kun tilaukset ovat loppuneet, palkkakulujen väliaikainen alentaminen ei yleensä riitä pelastamaan yritystä, Virtanen sanoo.

Työnantajapuolen Jarkko Ruohoniemi on eri mieltä kriisilausekkeesta.

– Kyllä se antaa monipuolisemmin ratkaisuja, joilla päästä niin sanotusti kuopan yli. Kriisilausekkeilla on paikkansa, kun oikea kriisi on päällä, Ruohonen vastaa.

Rakennuspuolella päädyttiin jättämään kriisilauseke kokonaan pois työehtosopimuksista.

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas sanoo, että rakennusalalla työehtosopimuksissa on tarpeeksi joustoa ilman kriisilausekettakin.

– Työehtosopimukset haluttiin mahdollisimman yksinkertaisiksi muun muassa siksi, että maassa on tuhansia pieniä yrityksiä ja myös ulkomaisia toimijoita. Koko alalla tilauskanta vaihtelee niin rajusti, ettei esimerkiksi yt-neuvotteluita tarvita irtisanomisiin. Työvoiman käytössä joustetaan, mutta palkkapuolella ei, Kyösti Suokas kuvailee.

Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro muistaa tiukan väännön parin vuoden takaa.

– Työnantajana tietysti olisi otettu tällainen vaihtoehto, jos vain olisi saatu. Mutta työntekijäpuolelta asialle tuli napakka ei, Kim Kaskiaro sanoo.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Rakennusalan työnantajat nössöjä
Kaskiaro esittää asiansa niin kuin he kysyisivät aina Rakennusliitolta, että sopiiko tuo juttu ja saammeko me tämän jutun tästä. Ai ei sovi? Ai emme saa? Okei, no tällä mennään.

RT:n neuvottelijat kyllä etenevätkin tuon strategian mukaisesti eli Kaskiaron antama kuva on siis rehellinen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työntekijät maksaa
Suomessa on aina toimittu niin että työntekijät maksaa työnantajan virheet ja laiminlyönnit .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kriisit
Syy on varmasti myös osaltaan siinä, että merkittävässä osassa yritysten "kriisejä" koskee jaettavan osingon suuruutta. On varmaan ajan kysymys, että kriisilausekkeet saadaan korjattua yritysten kannalta sopivaan muotoon, joka poistaa tämän epäkohdan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nyt heti nämä klausuulit käyttöön hoiva-alalla
Vanhustenhoito on kriisissä. Attendo ja Esperi ja muut Jesperit huomio: teillä on nyt lakisääteinen mahdollisuus jakaa lomarahat ja vuorolisät osinkoina!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
julkiselle kans
Miksei julkisella ? Siellä nypitään vain rusinat pullista !

Irtisanomisuhkaiset yt neuvottelut.
Jatkuvasti käydää irtisanomis uhkaisia YT neuvotteluita joissa työntekijöiden palkkaa ja oikeuksia heikennetään säästöjen haku syistä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Irtisanomisuhkaiset yt neuvottelut.
Noissa Yt pitäisi olla myös laki et jos firmaan tulee Yt taloudellisista syistä, niin ei saisi johto nostaa bonuksia kokovuonna
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kylläkyllä
Lisää veropäiviä jos virkatalon etu niin vaatii..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kriisilausekkeiden käyttö
Eikö kriisilausekkeiden käyttöä olekaan, että heitetään työntekijät ulos! Siinä sitä on kriisilausekkeen käyttöä riittämiin, ja ahkerasti on sitä käytettykin, ja taas alkaa sama meno, kun yrittäjät olettavat, että vaalien jälkeen tulee laajapohjaisempi hallitus kuin tämä nykyinen kokoomusvetoinen.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »